lauantai 30. kesäkuuta 2012

Syvältä viisas, tunteilta harmoninen? - ja vauhtisokeana siltä hetkittäin näyttää..

Vepetreenien hifistelypäivä ja olin niin innoissani. Odotin, että nyt saan kerrottua paljon olellisia asioita koiralle, mutta mä mokasin, epäonnistuin - En osannut. Aina ei nähtävästi vaan pysty, vaikka kuinka suunnittelisi ja miettisi. Liian pitkälle viety analysointi voi syödä pohjan pois kaikelta koiran koulutukselta. Lopulta koiran maailma on niin kovin yksinkertainen, ettei tällainen "moninkertainen ihminen" osaa tai kykene sitä ymmärtämään vaikka kaikkensa yrittää. Mutta vielä vain voi olla iloinen siitä, ettei seinä näytä nousevan vastaan siltikään. Keinoja tuntuu löytyvän nupin uumenista vaikka kuinka - Ehkä sitten ihan liiankin kanssa? Ja aina yhtä iloinen voi olla aina yhtä iloisesta vesieläjästä. Samalla innolla se tulee rantaan joka kerta. Vaikka kaikki ei olis mennytkään ihan käsikirjoituksen mukaan, niin sillä samalla iloisella asenteella se vaatii minulta palkkaa yhä uudelleen ja uudelleen. 

Niin no mikä nyt meni tänään niin pahasti pieleen? Tarkoitus oli hioa viennin luovutusta ja veneellä hengailua. No joo, siellähän se koira saatiin veneellä hengailemaan ja pyörimään ruhtinaallisen avustuksen myötä ja miten muutenkaan sen sais siellä pysymään, jos se ei sitä luonnostaan tee? Niin eli ihan hyvä treeni? Mutta silti olisin halunnut kokeilla vielä eri tapoja ja nähdä herneet törmäyskurssilla kelpien päässä. Ehkä se juuri jätti ikävän fiiliksen, kun tuntui, ettei kaveri oivaltanut niin yhtään mitään. Siellä se vaan hengasi menemään ja herneet ei edes liikahtaneet toisiaan kohti? Tästä jatkettiin köyden vientiin ja pirun naru tahtoi jäädä rannan juurakoihin kiinni ja Rixulainen ehti kääntyä melkein veneeltäkin takaisin rantaan. Voihan hitto! Sainko sen nyt vaan epävarmemmaksi siitä, mitä veneellä pitää tehdä.. Tehtiin ihan onnistunut toistokin vielä, mitä nyt  naru tarttui juurakkoihin ja koira joutui kerran matkalla kääntymään rantaan ja kysymään.. Yritän vain ymmärtää, että tämä kaikki on välttämätöntä matkalla kohti oppimista, sekä koiran että omaani. 

Kahden veneeen liike onnistui ensimmäisellä kerralla ja olisi pitänyt NIIN jättää se siihen, mutta kun se surullisen kuuluisa, vielä yksi, vielä kerran koputti olkapäälle... Ja siitä onnistuin rakentamaan koiralle liian vaikean. Vene löytyi ja köysikin veneen ympäri tehdyn kierroksen jälkeen ja rantakin joo, mutta jostain ihan muualta kuin olis pitänyt.. Vahingosta viisastuneena tehtiin sitten sama homma veneet lähes paikoillaan ja se onnistui, mutta harmitus jäi istumaan olkapäälle. Loppuun vielä hukkuva, jossa nyt ei ollut muuta, kuin lisäohjauksen tarvetta, jotta saatiin koira osumaan maalitolppien väliin. Olisi treeni siis voinut paljon heikomminkin mennä. Ehkä jotenkin on koukuttunut liikaa siihen huumaavaan onnistumisen fiilikseen, kun ylittää itsensä tai koira ylittää itsensä. Sitä hakee kerrasta toiseen, eikä sitä tietenkään joka kerralla voi saavuttaa. Kai sekin on eräänlaista huumetta elimistölle. Koukuttavaa onnistumisen tunnetta?

torstai 28. kesäkuuta 2012

Uutta ja vanhaa

Viikon aloitti maanantain  onnistuneet vepetreenit. Ruskea sai niin hyvin jutun juonesta kiinni, että näyttää nyt siltä, kuin juna kulkis vaan :D Mä ihan huumannuin onnistumisista ja melkein olin jo varaamassa koepaikkaa! Eihän toi nyt oikeasti osaa, toinen voi-liikkeiden treeni vasta! Mutta kyllä se onnistumisen fiilis on vain silti niin upeaa, kun on onnistunut tekemään asiat oikein ja osannut esitellä ne koiralle niin selkeästi, että sen on helppo vain tehdä oikein :)

Tiistaina oli sitten se "kolmas kerta toden sanoo" päivä, kun agikenttä oli kolmantena päivänä, kolmannen yrittämisen myötä vapaana meidän käyttöön. Tämä treeni ei tuonut mukanaan yhtä huikeita fiiliksiä. Agilityn tekeminen kiinnostaa kyllä, mutta nyt se jotenkin tökkii vastaan voimalla. Vallan vaikeaa olla siellä minne tahtoisi. Totesin, että Raffia on täysin mahdoton vielä ohjata "liian monta" estettä suoraan, jos jää itse jälkeen, ei pieni pysty moiseen vielä ja kun joku blondi yrittää vielä pistää tossua toisen eteen, niin onhan se niin hupaisaa, että pakkohan sitä on katsoa, ei kai se siitä yksinään selviä - Se blondi nimittäin.. Joo ei taida blondi tosiaan selvitä tossun toiseen eteen laittamisesta. No palataan siihen vielä myöhemmin. Ricoa on taas vallan helppo ohjata monta estettä suoraan vaikka ei liikkuisi ollenkaa, mutta vallan mahdoton saada tekemään välistävetoja tai mitä tahansa vetoja nopeasti.  Raw sitten ainakin tällä hetkellä balanssin säilymisen vuoksi taas tulee noihin tehokkaammin. Myös  Ricon A:n alastulon kosketuskohta tuntui taas liukuneen yhä ylemmäs - Arvelin sen johtuvan lämmöstä ja tyhjästä kentästä, kun Ricohan on koira, jonka mielestä ei kannata vetää täysiä ainakaa tyhjälle kentälle. Jos on yleisöä, niin sit voi lisätä kierroksia -jos huvittaa?

Illalla Raw pääsi ensimmäistä kertaa ihmettelemään lampaita. Kiitokset Anne-Marialle tästä mahdollisuudesta. Jäi tosi hyvä fiilis ja olin oikein tyytyväinen pikku mieheen. Lampaat oli kovin kiinnostavia ja jännittäviä. Ensikontaktit oli enemmän jahtaamisen puolella ja kun jäätiin paikoilleen, niin oli niin jännää, että piti haukahtaakin muutama kerta. Mutta hetken ajatustauon jälkeen Raw alkoi jo näyttää hetkittäin ihan paimenelta :) Olipas meillä mukavaa.

Keskiviikkona olikin sitten Ricon agilitykisa päivä Purinalla. Päivällä alkoi taas päänsärky hiipiä hitaasti paikalle ja illalla jomotus oli jo melkoinen lääkkeistä huolimatta. Ensimmäiselle radalle yritin kerätä keskittymiseni rippeet, kun profiili olisi ollut aika tehtävissä. Mutta päänsärky ei helpottanut hommaa ei niin yhtään. Kävin hölkkäämässä Ricon kanssa pienen pätkän ja jyskytys ohimolla vain yltyi yltymistään.. Niinhän siinä sitten kävi, että homma kaatui hyvin helppoon kohtaan, kun ei pysty niin ei vaan pysty. Hitto vie! No sen jälkeen päätin lähettää koiran hakemaan ja rytmittämään kepit itsenäisesti. Haku onnistui, mutta rytmitys ei. Ei taittunut koira kakkosväliin. Jyskytys päässä alkoi olla sitä luokkaa, etten enää kyennyt edes korjaamaan. Ainut ajatus oli päästä vain pois radalta. Että näin -Ensimmäinen rata

Lääkitystä lisää ja toisen radalle päänsärky suostui jo taipumaan. Tällä radalla onnistuttiin tekemään nolla, vaikkei se ihan oppikirjan mukaan mennytkään.  Se A:n huono kontakti  treeneissä ei ollut sattumaa, videolta tosiaan näkee, että A:n kontakti on tosi hilkulla. Hitto vie, juuri kun luulin, että nyt se alkaa rullaa hyvin, että antaa mennä vain.. Puomilla oli havaittavissa hiipimistä lopussa, ei tultu ihan antaumuksella loppuun saakka. Ja se blondin tossujen liike ei ihan osunut kohdilleen. Takakulman takaakierto hypylle piti ehtiä tehdä valssi, mutten ehtinyt. Ehkä ohjasin liian pitkälle takaakierron, ehkä en vaan saanut tossuja liikkeelle.  Ehkä olen vain niin hel**tin hidas, etten vain pysty. Itseasiassa oma liikkumine näyttää tosi hitaalta, mutta milloinpa se ei näyttäisi.. -No sitten jouduin takaaleikkaamaan puomille ja olin niin takana  lähettäessä koiraa putkeen, että seuraavan hypyn jälkeinen  suunniteltu valssi oli myös ihan turha toteutettavaksi tai olisinhan sen voinut toki tehdä ja ottaa kelpien vauhdista syliin, koska niin siinä olisi  käynyt, joten pakitin tilaa ja näköjään ihan reilun puoleisesti ja kikkailin vielä viimeiset hypyn sieltä jälkijunasta..  Että silleen - Toinen rata

Alkaa vaan olla luvattoman paljon noita ratoja, kun en ehtinytkään sinne minne piti. Kai tämä kertoo myös siitä, että treeneissä toistojen myötä koiran vauhti hiipuu ja ehtii paremmin vaikka ja minne ja kisatilanteessa vauhti on astetta kovempi. Odotan yhä sitä päivää, kun agility tarjoaa taas seuraavan kerran noita huippufiiliksiä. Kyllä se varmaan tulee, kun jaksaa vaan odottaa ja tehdä töitä. 

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Juhannuksia

Rentoa juhannusta vietetty kotona. Koirat on saanut treeniä, lenkkeillä, olla ja fiilistellä ja tietenkin uida!  Myös Brenda olisi saanut, mutta Bree keskittyi mieluummin tutkimaan kaikki lähipusikot ja antoi poikien hoitaa uimisen. Myös Raw oli lopulta niin reipas, että kävi hakemassa "niin vaikeasti vedessä liikkuvan" frisbeen tosi kaukaa ihan yksin ilman isobroidin tukea, kun oli ensin saanut kilpailla frisbeesta kelpoisen kanssa.
Perjantain treenittävien listalla oli agility ja maxien sm-kisojen finaaliradalta pätkittyä.  Tosi hyvä fiilis Ricon kanssa tekemisestä. Homma kulki ja oma liikkuminen kulki, kerrankin! Kiitos Hannalle, kun tsemppasi ja loi minuun taas uskoa omaan itseeni ja siihen, että minäkin pystyn ja ehdin. Raffi teki myös pätkiä tästä radasta. Ihan kivasti senkin kanssa sujui, mutta huomaa kyllä oman turhautumisen, kun treeni ei ole ihan sopiva koiralle. Nyt tarvittais kakaran kanssa suoraviivaista etenemistä sisältävä pätkä, että saadaan taas yhteistä tatsia hommaan! Ensi viikolla sitten.
Mutta Asenne - ISOlla A:lla- sillä on loistava!


Eipä käy kelpienkään asennetta moittiminen, ainakaa tämän kuvan perusteella?
Hullun kiilto silmissä?

Mikä kiilto näissä silmissä sitten onkaan?
Pieni suuri rankka rakas raakalainen <3
Lauantaina sitten oli tokon vuoro. Rixa teki seuruut Hannan kanssa ja päädyttiin siihen, että nyt lähdetään alusta rakentamaan sitä seuraamista. Lyhyitä pätkiä, paljon kehuja ja usein näitä.  Motivaatio takaisin ylös! Ja oi, että - meinasi ihan silmät kostua, kun katsoin Rixan tekemistä Hannan kanssa. Kun se sai paljon kehuja, niin miten asenne nousi heti huomattamasti paremmalle tasolle ja se oikeast työsti sydämestään häntä heiluen. Voi Rico <3 Ei se tahallaan tee huonoa seuraamista, se on koira joka niin tahtoo tehdä oikein, kun se vain on varma tekemästään. Rico sai hakea myös ruudun kukkulan takaa, jonka olinpaikan oli kylläkin selvästi nähnyt (muttei siis merkiltä nähnyt) - ja hienosti hakikin.

Raffilainen työsti vauhtinoutoja, kummallinen tapa sillä on helposti tarttua kapulan päihin. Pitänee kokeilla painavampaa ja jykevämpää kapulaa ja kokeilla miten kantaa sitä. Tehtiin myös merkkiä lelupalkalla ja alkaa aika kivasti fokusoida merkkiin, vähän hakemista välillä, muttei tainnut keilata ollenkaan! Ja seuraamisia. Näiden hauskojen liikkeiden myötä alkaa välillä hakea katsellaan merkkejä tms. kesken seuraamisen. Mutta kun lasta kiinnostaa kaikki tässä maailmassa! Välillä myös hämäännyn kakaran osaamisesta niin kovin, etten tajua auttaa sitä riittävästi, niin alkaa keulia seuraamisessa, koska yrittää nähdä mun kasvot paremmin :D

Sunnuntaina en enää oikein tiennyt, mitä sitä treenais. No aamulenkillä tehtiin Rixalle pitkästä aikaa helppo esine-etsintä ja pikkumiehen nenääkin availtiin samalla hommalla. Hienosti vetivät. Päivän ratoksi Ricolle pikatokot motivaatioseuraamisen merkeissä kotipihalla ja sehän jatkoi eilistä hyvää linjaa tässä! Pitihän sitten Ra ottaa myös pieneen seuruu treeniin ja se teki musta eilistä paremmin. Blondikin osasi auttaa pikkukoiraa vähän enemmän. Illalla sitten pikapikaa agilitykentälle tekemään Raw:lle  kontaktitreeni. Hienosti pikkumies veti osuutensa.

Ja tästä suoraan kaatosateen saattelemana hiomaan vepeä. Kiitos superpaljon Sinille kun suostui tulemaan sateeseen hiomaan pikkujuttuja :) Ricon viennin palautusta otettiin ihan urakalla ja saatiin koira kerran kääntymäänkin paatilta kohti rantaa, kun ei tullut vastaanottoa riittävän ajoissa, joka siis oli ihan  tarkoituksen mukaista. Tämä jää kyllä työn alle kesäksi edelleen. Haluan, että koiran ei tarvi olla epävarma tässä tilanteessa mitä sen kuuluu tehdä.  Vienneissä on kyllä paljon muutakin hiottavaa, kuten paluu..  Voi olla, että hyvällä tuurilla kokeisiin päästään tänä kesänä vielä, mutta voi olla, että apukäskyjä on vaan vielä tän kesän pakko käyttää. Se niistä satasista sitten...  Tehtiin lopuksi myös rantautumistreeni ilman mua. Ikäänkuin oman veneen hakuna, mutta sillä erotuksella, että vene ja blondi jäi kellumaan ulapalle, koiran uidessa rantaan. Tosi varman oloisena Rico veti rantaan kohti eväitään. Voi mun pieni, se ehkä saadaan sittenkin menemään rantaan ilman mua joku päivä!

Paraisten vepekokeesta 6.6.2012 oma veneen haun maalintulon jälkeen

torstai 21. kesäkuuta 2012

Olen kyllästynyt ajatuksiin, jotka vain ohjailee mun elämää

Luulin kasvaneeni oman asenteeni kanssa paljon ja niin on varmaan tapahtunutkin. Mutta jostain takavasemmalta hiipii se ärsyttävä harmitus aina kuitenkin. Luin tossa viikolla niin hyvän blogikirjoituksen, joka sai taas keskittämään ajatukset asenteeseen, pettymyksiin, niiden kantamiseen ja niistä ylipääsemiseen. Ei suoranaisesti, mutta rivien välistä oli luettavissa niin uskomattoman hienoa asennoitumista. Joskus uutisoitiin, että ne pärjäävät elämässä parhaiten, jotka oppivat hyväksymään vastoinkäymiset ja jatkavat niistä huolimatta. Vastaanottavat läjän epäonnistumisia, kaatumatta maahan niistä huolimatta. Mä haluan kasvaa sellaiseksi, selviytyjäksi. Nyt oma pääkoppa alkaa olla tyhjä SM:stä ja ajatukset suunnattu tulevaan. Hetkittäin olen niin täynnä intoa ja tahtoa mennä eteenpäin ja hetkittäin tuntuu taas, että olen valmis kaivamaan kuoppaa itselleni, ettei kenenkään muun tarvis vaivautua. Vaikka jotkut vaivautuu varmaan silti, meidän jokaisen matkalla. Ensi vuotta odotellessa.

Ehditiin käydä vähän aksailemassakin viikolla. Uusintakierrosta  SM:istä. Ihan kivasti kulki, mutta eipä mitään huimia fiiliksiä syntynyt. Raw sai myös perehtyä suoran putken vaikeuteen. Irtosi suoraan hyvin, loivalla käännöksellä oli vaikeinta ja putkijarrut toimi taas hienosti. Sama ongelma taitaa olla Ricon kanssa. Nyt Ricon kanssa hallussa on ollut eteneminen suoralta putkelta, 180 ja 90 asteen käännös, mutta toi loiva varmaan vaikein. Kumma juttu, miten se suoran putken jälkeinen elämä voikin olla niin vaikea hallita.

Rico pääsi myös viikon aikana vepeilemään ja kokeilemaan ensimmäistä kertaa kolmea voittajan liikettä. Köyden vientiä, kahden veneen liikettä ja hukkuvaa. Paljon taitaa olla vielä töitä edessä, ennen kuin päästään kokeisiin näitä kokeilemaan. Köyden viennissä taitaa olla narun toisella päällä vähän treenittävää, ettei sotkeennu lankoihin.. Luovutuksen treenausta pitää viedä eteenpäin ja se pitäis saada kerrottua koiralle, että kun köysi jätetään, niin sitä ei sitten enää oteta suuhun palatessa.. Kahden veneen liikkeessä koko homma on uutta. Pitää saada koira ymmärtämään, että ui kohti toista venettä, oppii etsimään köyden ja se Rixalle vaikein ja haastavin juttu, menee rantaan ilman mua sen veneensä kanssa! Hukkuvan kanssa oltanee suhteellisen selvillä vesillä. Ja rannan suuntaisen viennin luulen kanssa olevan luovutus harjotuitusten myötä aika nopeasti hallussa. Mutta noissa kahdessa ensimmäisessä töitä riittääkin sitten kaikkien edestä. Mutta näistä treenittävistä Rico nauttii täydestä sydämestään!

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Sä kompastut lankoihin joita ei näy..


"Taas vanhat ympyrät, pääse et pois. Oot haaveillut millaista muualla ois. 
Kuiskivat jälkeesi: voi onneton, ei paikkaansa löydä taas ulkona on..
Vaan kukaan ei sua paremmin osaasi tee, ken katsoo säälivin silmin, vain vanhenee...  
Ja kukaan ei palaa takaisin sitten kun meet. Kannathan ylväänä hymyillen sun seppeleen.."

Agilityn SM:t vuorostaan takana. Kaikki teki paljon päivityksiä fb:hen ja kertoi tuloksia ja fiiliksiä. Mutta minä tunsin olevani jotenkin niin sanaton. Tai no ajatuksia oli vaikka kuinka, mutta että julkisesti jaettavia? 

Lauantain joukkuerataa sujui tasapainoisesti ja pysyi ehjänä alusta loppuun. Koira tuntui olevan hyvin kuulolla ja homma rullasi mukavasti, ehkä jopa liiankin mukavan rauhallisesti. Yksi rima niistä 65:sta kolisi kenttään. Joukkueen sijoitus taisi olla lopulta 25. (66:sta joukkueesta) Tästä radasta jäi oikein hyvä ja odottava fiilis sunnnuntaille. 

Sunnuntaille lähdin odottavana ja luottavaisena koiraan. Jännityskin pysyi sopivassa suhteessa. Se ei tuntunut haittaavan radalle lähtöä, vaikka oli koko aika läsnä. Rataprofiili oli meille haastava, koira pääsisi kovaan vauhtiin ja silti hallinta pitäisi säilyttää. Radan aloitus näytti hankalalta, mutta oman ohjausvalinnan löydyttyä, siinä ei tuntunut olevan enää mitään ongelmaa. Myös rengasta edeltävä hyppykulma oli sellainen, että koira tulisi renkaalle vinosti, mutta arvelin Ricon olevan niin tarkka hyppääjä, että hoitaisi sen itsenäisesti. No radan aloitus sujui ilman ongelmia, putkijarru toimi niinkuin piti ja sain Ricon lähetettyä itsenäisesti hakemaan kepit, sitten olin jo myöhässä, enkä ehtinyt tönäistä koiraa riittävästi rengasta edeltävällä hypyllä ja sehän sitten kostautui renkaalla. Ensimmäisen kerran kisoissa räjäytettiin rengas.. No kiire vähän tuli siitäkin eteenpäin ja pari vetoa sain pysymään kasassa, kunnes liian hätäinen ohjaus hypylle sai koiran  lähtemään mun mukaan hypyn ohi putkeen. Se oli sitten siinä.  

Radan jälkeen oli ihan hyvä fiilis ja onnistuneet kohdat mielessä. Hyvä fiilis jatkui vielä useamman tunnin, kunnes kotimatkalla iski valtava harmitus.  Tämä vuosi tuntui toistavan edellistä. Näinkö tämä menisi joka vuosi? Koira on kuitenkin tuntunut hyvältä, sen kanssa on ollut jopa helppo tehdä agilitya ja onnistumisiakin on tullut, muttei arvokisoissa ollut onnistumisen aika tänäkään vuonna. Agilityn ihanuus ja raakuus. 

Raw on saanut samalla reilun viikon reissulla aimo annoksen matkailukokemuksia ja osoittautunut oikein oivaksi matkustajaksi. Toinen on jaksanut matkustaa autossa rauhallisesti tuntitolkulla, odotella kisapaikoilla ja rentoutua häkissä. Se on yöpynyt eri paikoissa ja eri kokoonpanoilla. Ja vallan hienosti on matka mennytkin pikkumiehen osalta. Suomussalmelta löytyi uusi mustavalkoinen rakkaus..
Mustavalkoinen toisen mustavalkoisen kanssa
Myös uusilla merkeillä onnistuttiin tekemään parempia merkkireenejä, eikä keilattu enää niin pahasti: Raw merkkitreeni

Sit relattiin ja uitiin

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Kuopion reissu Tokon SM 2012

Nyt on tokon sm:t takana ja hyvillä fiiliksin mentiin läpi. Asetelmat kokeeseen oli aika "toivottomat". Oltiin menossa samaan majapaikkaan joukkueen kanssa ja Fidzi tietenkin ajoitti juoksunsa tärppipäivät juuri tälle viikonlopulle. Eli Ricolla oli aika tuskaiset oltavat samassa talossa. Aika levottomat jalat oli kelpieparalla, sen sai pysymään paikoillaan vaan laittamalla häkkiin. Eikä ensimmäisenä yönä taidettu kumpikaan nukkua juuri mitään...Piippausta ei sentään tarvinnut kuunnella.

Lauantai aamuna kuitenkin ihan hyvällä fiiliksellä kaikesta huolimatta kisapaikalle. Ricon paikalla olot ajoittui noin tunnin päähän kokeen aloittamisesta, eli ihan hyvä aika aloittaa. Uskomatonta kyllä jännitti yllättävän vähän. Paikalla olo kehään lähdettäessä Rix oli oikein hyvällä fiiliksellä, mutta odottelu muodostui taas liian pitkäksi. En ikinä uskalla ottaa koiraa kehän laidalle riittävän myöhään. Ruskea nukkui jo melkein kehään mentäessä. Istui kuulemma aivan liikkumatta, mutta olin kai jättänyt sen vähän vinoon (liian pitkä koira!)joten 9 siitä. Makuuseen jättäessä tiesin, että varmasti haistelee (se juoksu, nurtsi, monta koiraa samalla paikalla ennen meitä, tän treenattomuus) ja niinhän se oli tehnytkin :/ paikka makuusta 8,5.

Seuraavaan kehään pyrin ottamaan koiran suoraan leikistä.
Ensimmäisenä Z, lähti ihan mukavasti mukaan. Kaikki jäävät meni oikein ja seuraamisen oli mukana, joskin vähän hukassa mm. Käännöksissä. Z:sta 8,5.
Tätä seurasi metallinouto. Se sujui tosi hienosti ja samaa mieltä lienee ollut tuomarikin. Metalli siis 10. Tunnarille koira lähti hieman riehakkasti (asennetta!!)ja päästi pienen murahduksen, mutta työsti tarkasti ja itsevarmasti sekä palautti hyvin. Tunnarista 9. Tosi hyvä ja rento fiilis tämän kehän jälkeen!

Seuraavaan kehään meno tulikin yllättävän nopeasti.
Ohjatulla aloitettiin. Merkki normaaliin kisatyyliin, hyvä & varma haku ja nätti suora palautus. Ohjatusta 9,5.
Tämän jälkeen alkoi alamäki. Seuraavana oli Kaukot. Ensimmäinen nousu näytti hitaalta, mutta nousi kuitenkin. Sitten s-i vaihdossa koira istui, mutta meni maihin samantien. Enkä minä tehnyt mitään? Loppuvaihdot sujui ongelmitta. Kaukot meni tuon oma-aloitteisen korjaamattoman vaihdon myötä nollille.
Tästä luoksetuloon ja nyt SE kävi sitten ensimmäisen kerran kokeessa.. Kutsuttaessa koira nousi seisomaan!! No hitsi, uusi kutsu ja sieltähän se tuli ja "seis" käskyllä teki hienon maahanmenon. Kun seisominen jälkeen tulee tietty maahanmeno, junamainen koira ;) Luoksetulo 0. Kehästä tulin kuitenkin ihan hyvällä mielellä ulos. Enkä tässä vaiheessa edes tiennyt nollauksista. Me vaan tehtiin yhdessä :)

Nopeasti tuli vaihto myös seuraavaan kehään. En saanut koiraa bongaamaan ruutua matkalla aloituspaikalle, mutta mentävä oli. Merkille lähti vähän vaisusti, laukalla kuitenkin. Ruutua lähti hakemaan takaviistosta, mutta löysi sen onneksi pian ja pysyi myös kehän sisäpuolella. Ruudusta 8,5. Viimeisenä oli meidän heikoin lenkki tällä hetkellä, seuraaminen ja sitä se todella oli. 6 oli ihan varmasti oikea arvio siitä suorituksesta. Pisteitä kertyi siis vain 207 3-tuloksen verran. Meidän 1-tulos putki oli siis katkettava juuri sm:ssä.

Kehien jälkeen olin oikein hyvällä mielellä ja helpottunut, ettei meidän ainakaa tarvitsisi olla mukana enää seuraavana päivänä. Matkalla pohjoiseen yksin sunnuntaina kuitenkin mietin koetta läpi ja alkoi ehkä vähän harmittaa. Olisihan siihen 1-tulokseen ollut ihan hyvät mahdollisuudet. Kyllä me pystytään parempaan... Jossittelu on viimeisin asia mitä kannattaa tehdä, mutta kuten tiedetään, niin toisinaan kaikki voi olla hyvin pienestä kiinni ja niinpä sorruin laskemaan pisteitä uudelleen.. Ja JOS Rico olisi lähtenyt ekalla luoksetulon käskyllä normaalisti tulemaan, se olisi todennäköisesti saanut vähintään 7 ja JOS olisin huutanut vaikka "ricotule!" vähän painokkaammin, kun huusin vain "tule" niin se olisi varmaan lähtenyt.. Ja JOS olisin korjannut sen kaukojen asennon niin se olisi voinut saada vaikka 6 vielä ja JOS näin olisi käynyt, niin pisteitä olisi kertynyt 259, eli 1-tuloksen verran.. ja se olisi kyllä ollut ihan mukavaa saada. Turhan rennolla mielellä ei kannata siis kokeeseen mennä?

No niin tai näin, niin tulos on mikä on ja jätti ehkä hampaankoloon taas jotain.. Voisin jopa ehkä sittenkin harkita ensi vuonna osallistumista, siis ehkä.. Mutta ensi vuonna joutuu ehkä miettimään jo kahden koiran välillä. Mutta eräiden asioiden on muututtava ennen sitä..Ricon seuraamista olen mm. viime aikoina miettinyt paljon. Se on mennyt niin paljon huonompaan suuntaan ja en ole ihan varma mikä on ongelman ydin vai onko kokonaisuus monen asian summa. Tai sitten olen niin surkea kouluttaja, etten pysty koiralleni opettamaan kestävää seuraamista? Ehkä pilaan Raffinkin seuraamisen? Mitäs sitten, toko ei ole mun laji? Ja juuri kun sain taas tokokipinän sm finaalia seuratessani. Mulla taitaa olla aika kummallinen suhde tokoon?

Raw:n lähtökohdat oivaksi tokokoiraksi olisi kuitenkin loistavat. Uusilla vaaleanpunaisilla kartoilla sain sen tekemään vallan hienoja "syöksymismerkkejä" ilman kartion kaatoja ja se keskittyi hienosti minuun ihan vieraassa paikassa, paikallisen eläinlääkärin pihalla muista koirista huolimatta. Ja onhan sen äippä mahtava tokokoira (sillä on toki myös mahtava ohjaaja!)joka sijoittui hienosti sm karkeloissa 17. Sijalle, aika huippua!! Tuo mamma koira vielä joutui viettämään 2 kisapäivää häkissä ja eristyksessä omaa vuoroa odotellen ja molempina päivinä teki hienot 1-tulokset. Hurjasti onnea tälle huimalle Raw:n mammalle Fidzille ja sen taitavalle ohjaajalle Hannalle :) Itse en olisi tänä vuonna ollut ikinä valmis astumaan finaali kehään, mutta Hanna ja Fidzi teki sen ja vetivät kunnialla läpi koko homman! Se finaalipelko olikin ehkä perimmäinen syy hölmöihin nollauksiin? Pelkäsin liikaa joutuvani vahingossa sinne ja halusin epäonnistua? Ja jälkeenpäin se alkoi harmittaa? Hitto ensi viikonlopuksi tällaiset tyhmät finaalikammot on pyyhittävä pois edestä. Näissä reissuissa on parasta kuitenkin se yhdessä olo ja mukava yhteishenki. En jättäisi enää tätäkään reissua pois mistään hinnasta. Kiitos kaverit taas kerran :)


torstai 7. kesäkuuta 2012

Se on siinä! Kohti voittajan haasteita!!

Eilen Ricon kanssa Paraisilla näin heti alkukaudesta korkkaamassa Vepen koekausi 2012. Kyllä kannatti ajella, Herra kelpii nappasi täydet 100p kera luokkavoiton ja sehän oli se kolmas AVO1, joten voittajaa kohti!! Nyt mä voin niin täydestä sydämestäni sanoa, että on se vaan hieno koira <3 Matkalla tuli vastaan ylimääräisiä sydämentykytyksiä, mutta Rico hoiti kaiken kotiin. Se mikä jäi hampaankoloon viime syksynä, hoidettiin nyt kerralla alta pois.


Jänniti ihan hurjan paljon koko päivän. Kyllä tuolla Turun suunnalla on vaan niin mukava käydä kisaamassa. Ihmiset siellä on niin rentoja, ystävällisiä ja mukavia :) Sovea suorittavia koiria ei ollut ollenkaan ja ALO luokan koiria vain yksi ja meidän numeroksi nousi kasasta 2, joten tuli hieman kiire hakea koira ensimmäiseen liikkeeseen kauempaa autosta.


Paniikki iski, kun tajusin miten innoissaan kelpoinen kiskoi veteen ja töihin!! Miten saisin sen pysymään yksin veneessä tuossa mielentilassa.. Enkä juuri ehtinyt ottaa koiraa käsiin ennen aloitusta. Sinne se singahti veneeseen heti kun irrotin sen remmistä ja tsekkaili mestat ympärillä. Ihan kuin hymy olisi loistanut sen naamalta, kun veneet lähti liikkeelle. Siellä se pieni ruskea pyöri ympyrää niin kovin ja yritti kurkkia tuomarin kainaloiden alta rantaan, minuun ja toiseen veneeseen.  Sai monet kerrat airoista päähänsä, muttei kiinnostanut tippaakaan, kun pakko oli nähdä mitä takana tapahtuu. Ja mä jännitin niin kovin, että se malttaisi odottaa mun lähtölupaa ja olisi luottamuksen arvoinen. Ricohan oli. Siellä se hyöri ja pyöri innossaan, muttei lähtenyt, ei noussut veneen reunalla, vaan odotti käskyä. Ja loppu oli taattua varmaa työskentelyä, jossa ei ollut mitään parannettavaa, varma ja suora veneen tuonti suoraan minulle. Se oli loistoaloitus.

Vientiesineeksi oli arvottu poiju. Jännitin ihan kuollakseni kaatuuko homma tähän liikkeeseen. Poiju käsissä rannassa asettelin sitä normaaliin tapaan. Veneen soutaessa vasta tajusin, että poiju oli niin suuri ja kova, ettei se mahtuisi Ricon suuhun, mun olisi oikeasti saatava se ottamaan narusta kiinni. Hivutin otetta erilaiseksi ja kirosin itseäni, etten ollut tehnyt yhtään kantotreeniä tällaisella poijulla. Naru koiran suuhun niin selkeästi, ettei ollut vaihtoehtoja edes yrittää ottaa poijusta. Rico otti narusta hyvin ja ampui veteen. Huh, huokaisin jo helpotuksesta ja otin paremman vastaanotto paikan rannalla.. Ei olisi pitänyt.. Huokausta nimittäin helpotuksesta ja tallata sitä hiekkarinnettä  niin kovin.. Koira mälväsi uidessaan narua ja haki otetta ihan kiinni poijuun, varmaan tavoitteena tarttua poijusta, mutta tyytyi otteeseen narun ja poijun yhtymäkohdasta. -Ja aivan yllättäen kävi jotain, mitä en muista koskaan tapahtuneen. Se kääntyi, bongasi Villen sivulla kuvaamassa, poseerasi hetken kameralla ja kääntyi rantaa kohti. Hitto! Vedin syvään henkeä ja mietin, että nyt pitää vaan malttaa odottaa hetki, vielä hetki... -niin tämä on mahdollista vielä pelastaa. Odotin, että koira ui hetken kohti rantaa ja keskittyi minuun. Sitten uusi tehokas käsky: "Vie!" -Hetken se mietti, mutta kääntyi kuin kääntyikin venettä kohti ja lähti uimaan päättäväisesti sinne. Seuraavan kerran huokaisin helpotuksesta, kun avustaja otti poijun koiralta. Hitsi, miten hieno korjaus! Olin niin ylpeä pikkukoirasta, joka pystyi pelastamaan tilanteen kaikesta huolimatta!

Sitten oli vuorossa oma vene ja odotin ohitusvaaraa. Hyvin Rico hyppäsi, eikä tällä kertaa edes sukeltanut niin pahasti, kuin normaalista. En tiedä veikö aallot vai joku muu voima vähän maalilinjasta oikealle. Olin käyttänyt yhden käskyn lähetykseen, yhden kehumiseen ja viimeisen käytin vielä maaliin ohjaamiseen ("vasen"). En olisi uskonut, mutta viime metreillä koira kääntyi ja ui maalitolpan sisäpuolelta! Ihan sairaan hienosti käännetty!! Wau :))

Nyt oltiin jo niin lähellä, että vatsassa vaan velloi ja yritin sysätä kaikki ajatukset ykköstuloksesta pois mun mielestä. Mitä vaan voisi vielä tapahtua, ihan mitä vain. Varastamista pelkäsin kaikista eniten, kun hukkuva nostattaa kierroksia kuitenkin enemmän.. Ennen hukkuvan aloittamista ehdin vahvistaa maalla odottamista ja tiukan vaativasti käskytin koiran veneeseen. Nyt se pysyi paremmin paikoillaan, kun ensimmäisessä liikkeessä. Hukkuvan pudotessa koira kasvoi pituutta varmaan puolella, mutta pysyi kuin pysyikin veneessä. Ja sieltä se toi luvan saatuaan pienen miehen sinnikyydellä ison miehen rantaan. Vähän taas näytti koiran oikea puoli vetävän rantautumispaikkkana, mutta niin vain sain suuntakäskyillä tämänkin korjattua. Tosi hienoa työtä koiralta! En voi muuta, kuin olla tyytyväinen. Aivan loistava pikku keepoinen <3

Tämähän tarkoittaa sitä, että me lähdetään treenaamaan voittajan liikkeitä ja katsotaan selvitäänkö niistä koskaan kunnialla läpi, mutta yrittää aiotaan!! Ja seuraavaksi ajatukset suunnataan kohti tokokenttiä, yritän muistaa sielläkin nousevien epätoivon hetkien keskellä tämän kokeen fiiliksen ja sen mukanaan tuoman tyytyväisyyden  tuohon ruskeaan <3 Vallan upea koira, sanat ei riitä kertomaan <3 Mun pieni Rixulainen <3

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

On enää muutama hetkinen vain, sen tähden...

Päivitysväli tiivistyy kummallisesti? No ehkä syynä voi olla eilinen vuodatuskin. Harmistunut olen monista asioista vieläkin, mutta että jotta kukaan ei ottaisi näitä turhan (?) vakavasti - niin tänään minulla oli taas käsissä se koira, jota kiinnostaa ;) Niin koiran omistajan arkea, mukaan mahtuu niitä huonoja ja hyviä päiviä. Ja edelleen olen sitä mieltä, että analysointi ja asioiden purkaminen on se tie mennä eteenpäin. Saa harmittaa, suututtaa, kiukuttaa ja saa pudota sinne syövereihin joskus, jotta todellisuus ei pääse katoamaan mielestä. Mutta sinne ei saa jäädä asumaan. Ja hei me kiivetään just parhaillaan taas kiviseiniä pitkin kohti valoa, joku kerta kivet pettää jalkojen alta taas, mutta täältä me tullaan aina uudestaan.

Aamulla olis ollut yhteiset treenit. Olisin halunnut mennä tosi paljon mukaan ja harmitti vielä vietävästi, kun kiipesin harjulle kahdestaan Ricon kanssa, eikä edes yhtään lenkkeilijää näkynyt missään. Joo, voidaanhan me tänne tulla loistamaan tyhjille metsille, kun kukaan ei nää. Harjoitusta pitäis tehdä siellä missä on muitakin. No nielin ärsytykset ja ajatukset, mun piti antaa Ricolle mahdollisuus onnistua ja osata eilisen surullisen treenin jälkeen. Ja sehän onnistui ja osasi. Sen silmät suorastaan loisti tekemisen riemusta ja palautti mun mieleen taas sen miksi me tehdään tokoa ja miksi me on ihan kisattukin tässä lajissa. Ruudun haku heinikossa häiriökartoilla sujui mainiosti, ruudun paikasta ei tarvinnut vääntää, vaan se löytyi hyvin.  Z:n kaikki jäävät meni oikein, seuraaminen ei ollut parasta mahdollista, seuruutin uudestaan kaavion läpi. Ei vieläkään. Koira edisti ja pää roikkui. Mutta se työstyi kuitenkin ja kulki hyvin mun mukana. Hain lisää asennetta ja sain sitä! Seuraaminen lähti liikkeelle painamisella ja pään asento nousi niin, että edisti tosi ikävästi. Hetken päästä sain seuraamisenkin tasapainoon, koira oli mukana ja teki töitä mun kanssa <3 Loppuun vielä kaukot. Ylipitkällä matkalla ekaan nousuun kaksi käskyä ja vaihto s-i meni maihin. Sitten normalisoin matkan ja kaikki sujui kerralla.

Näihin kuviin ja tunnelmiin -vuodelta 2010 Tokon SM:istä. Muistan miten pettynyt olin silloinkin joihinkin asioihin, mutta kai aika kultaa muistot. Jälkeenpäin tuo samainen koe tuntuu ihan siedettävältä suoritukselta.

Ricon nouto 2010

Rico ja Fidzi meidän majapaikassa

ja jos kaikki meneekin tänä vuonna päin persettä,
niin sitä tuskin kannattaa ottaa turhan vakasti..

Joukkue 2010.
Tästäkin porukasta meitä on kolme lähdössä matkaan jälleen tänä vuonna.
Kiitos kaverit, teidän tuki on korvaamatonta!

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Päätä seinään

Tämän aamun tokotreenit oli taas painajaista pahimmasta päästä. Meidänhän piti hakea enää onnistumisia ja tehdä hyvän mielen treenejä - no suunnitelmat ei ihan pitäneet. Fidzin juuri alkanut juoksu (jonka en uskonut vielä niin paljon vaikuttavan) sai Ricon ihan ulapalle. Enkä edes jaksa uskoa, että kyse oli lopulta pelkästään juoksusta vaan ihan yleisestä asenteesta. Siellä se seilasi omissa maailmoissaan ja mä voin kertoa miltä tuntuu raskas tokokoira.. Se oli kuin painava kivi, mitä en jaksanut nostaa.. Sain tehdä töitä ihan liikaa, että sain jonkinmoisen kontrollin koiraan. Koira ei voinut ensin tehdä puun kiertoa  nostamatta jalkaansa tai haistelematta matkalla. Kolmannella sivulle käskyllä sain sen istumaan kahden metrin päähän minusta, - ihan oikeasti. Silloin mä upposin, en korkealta, mutta sitäkin kovempaa. Tuollaisessa mielentilassa kun sen veisi kehään, niin lopputulos olisi jotain mitä kukaan ei edes haluasi nähdä. Ruutuun se meni haistelemaan ja kun ei saanut, niin ei voinut enää mennä vaan kiersi ruutua ympäri - kerrassaan loistavaa ja tämän koiran piti olla menossa sm:iin, just joo. Ja joo nyt minä valitan. Olen vaan niin järjettömän pettynyt. En tiedä enemmän koiran käytökseen vai itseeni? Mua vaan harmittaa niin vietävästi.

No mutta se tekee tasaista tulosta, niin tähän mennessä on tehnyt, mutta kun asennevamma kasvaa kasvamistaan. Sitä paitsi mitä minä niillä tasaisilla tuloksilla teen, jos koiralta puuttuu asenne - Se kaikkein tärkein? Kyllä mä tiedän, että se on osaava koira ja se pystyy tekemään halutessaan, mutta mun mielestä koiran pitää nauttia tekemästään. Jos tekeminen on yhtä pakkopullaa - niin miksei antaa koiran harrastaa jotain josta se aidosti pitää? Siinä kai se vaikeus onkin. Hetkittäin tokokin on mukavaa - Ricosta - ja se nauttii tekemisestä, joskus jopa ihan seuraamisesta ja sivulle tuloista alkaen - mutta on päiviä, paljon päiviä, kun mä yritän tuuppia sitä kiveä liikkeelle kaikin voimin, pääsemättä haluttuun lopputulokseen. Kamalinta tässä päivässä on taas se, että nyt pitäis nostaa kädet ylös, sanoa, ettei mun koira ole valmis ja unohtaa sm:t.  Palata harjoittelussa niin paljon taaksepäin. Se olisi fiksuinta, mitä voisin tässä tilanteessa tehdä.

Kyllä tää tästä taas, ehkä joskus joku päivä...

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Onko pakko jos ei haluu?

Tiistaina Rixan tokot Pajuniityn nurtsilla. Oma fiilis ei ollut ihan tekemisessä, mutta koiran oli(?) joo outoa, mutta sai minutkin hereille - joskus näinkin päin. Luoksetulo kulki ihan hienosti ja stopit ok luokkaa, ei mitään 10 suorituksia, mutta hyvät olivat. Tämän jälkeen ruutu löytyi hienosti, mutta yhtä hienosti ruskea karautti yli siitä - ja huomaamatta nurtsin seassa makaavaa palkkaa. Lähempää tehdyt paikan haku harjoitukset taas tuotti toivottua tulosta ja hienosti työsti paikkaa - En jaksanut jäädä junnaa kauempaa lähetystä - vaan tyydyin tähän - ruudun osalta. Ohjatun kapulat nurtsilla oli täysin hukassa ja ruutukin oli niin lähellä. Lopulta kun rautalankaa oli väännetty useampaan otteeseen saatiin kiskot kääntymään ja juna vaihtamaan raiteita. Bileet pystyyn ja that´s it! Loppuun vielä seuraamispätkä - ihan ok- pää on tippunut lähes maanrakoon - olkoot, ei tässä enää ehdi sitä nostamaan.

PikkuÄrrä  oli sitä mieltä, että: "hei me treenataan, minä, minä,  MINÄ!!!" "Voisinko minä tehdä? Minä voisin tehdä! Minä HALUAN tehdä!!" Lopulta oletin sen olleen sen verran hiljaa(?) että sai oman vuoronsa. Vähän vauhtinoutoja, puun kiertoja ja siitä sivulle tuloa, niitäkin tosiaan vois alkaa työstää enemmänkin.. Mutta mitäs kautta haluasin sen tulevan ja pitäiskö opettaa joku muu käsky eri kautta tulemisiin?

Merkkiä ajattelin ottaa seuraavaksi - joka muuttui taas merkkikeilaukseksi - Hitsi, että osaa olla vaikeaa. Yritin yksi päivä shepata tätä hommaa sille ja lopputuloksena oli muutama onnistunut ja miljoona merkin kumoamista, suuhun ottamista, sen päälle kiipeämistä - Mitä kaikkea sillä merkillä ikinä voikaan tehdä? Kierrätyksissäkin noin pienet merkit tuppaa jäämään jalkoihin, -eihän niitä edes huomaa! Ainakaa Rawsterin mielestä.. Päätin jättää sen opettamisen joksikin aikaa ja odottaa - huippuideaa tai lapsen älyn kasvamista tai jotain. Jos opettais vaikka ruudun sittenkin ensin? Loppuun vielä teapiaseuraaminen. Raw:n seuraamiset on niin terapeuttisia. Se on koira, joka on luotu olemaan lähellä ihmistä, sen on niin helppo vain olla siinä. Kotonakin se tulee ja painaa pään poskea vasten ja on vain siinä <3

Keskiviikkona sitten aksattiin. Aika perussettiä. Nyt pitäis keskittää jäljellä olevat treenit just tiettyihin pikkuseikkoihin ja rytmitykseen. Ja niit treenejä ei ole enää paljon!

Sitten torstaina taas takaisin pakkopullan pariin. Aamutokot. Piti korjat ohjautun hakukaaria näkyvämmällä alustalla - joo tai olisko Ricon hakuviivat parempi? Se kun ei paljon kaaria tunne. Luotisuoraan takaviistoon, joka helposti saa aina sydämen hypähtämään, että pitääkö matka stopata keskikapulan pelossa.. No molemmilla puolin raiteet vei keskelle, mutta pelastin molemmat - Eli kuulolla oltiin sentään. Ja saatiin lopulta hyvät haut. Otettiin myös seuraaminen ja maassa lentävä paperin pala ehti rikkoa muuten säilyvän kontaktin... *huoh* Raw tuli kehiin ja vielä oli pakko kokeilla sitä merkkiä... Ensimmäinen toisto ja syöksyhävittäjälento suoraan merkkiin.. Se on kuulkaas raakaa menoa se! Kaikenmoisia toistoja tehtiin, eikä mikään tuntunut olevan toista parempi. Ehkä oikeasti jätän sen hetkeksi.. Homma päätyi taas siihen terapiaseuraamiseen :D  Illalla sain Hannan hetkeksi irrotettua remonttihommista tekemään vielä pienet treenit. Saatiin tehtyä Ricolle ok seuraaminen liikkuroituna, mutta se tarvii kyllä vaan herättelyä aina matkalla :/ ja tunnari meni heti ekalla oikein, vaikka haisteli kaikki kapulat monen monta kertaa läpi. Sen jälkeen Z tehdessä koira vaan upposi jossain vaiheessa ihan avuttomuuden tilaan.. *iso huokaus* Jäävistä istuminen oli kadoksissa jostain syystä. Paikkamakuu sentään sujui vanhalla varmuudella. Tällä hetkellä on kyllä sellainen olo, että onko ihan oikeesti pakko vääntää näitä, jos ei haluu? Ja Ricokin taitaa olla samaa mieltä?