sunnuntai 9. syyskuuta 2018

AVO läpi kolmeen kertaan

Nyt on kesän kisat kahlattu läpi ja uudet suunnitelmat syksyksi/talveksi odottaa valmiina toteuttamista. Meillä ei ole tavoitteena ollut koulareita käydä poimimassa, mutta arvokisat tekee toisinaan näihin poikkeuksia, jotta saadaan joukkue edustus kasaan.

Toukokuun lopussa korkattiin Avo luokka Vihdissä. Saatiin kasaan ykköstulos 268p luokkavoitolla. Jännitin ihan kuollakseni, koko koe meni ihmeellisessä sumussa ja Rover oli jotenkin tosi kiepeillä ja sen oloinen, että räjähtää käsiin hetkellä millä hyvänsä. Kaikki seuruut oli äänettömiä, mutta hypyn jälkeiseen vapautukseen itselläni tuli liikaa "iloa" mukaan ja siinä tuli haukahdus. 

Kierron paluulinjaa oli korjailtuna kierron takana olevalla ruokapalkalla ja se näkyi ikävästi kun Rover jäi etsimään lätkää. Loppu perusasennon kierrossa taisi ponkaista vähän hypähtäen. Luoksarissa juoksi opetetusti ohi. Ruutu nollattiin, juoksi takarajasta yli ja en saanut korjailtua sitä enää. Kaukoissa oli sen verran kiepeillä, että mun eka nosto oli liian "tehokas" ja pompahti vähän eteenpäin. Seuruut oli suht onnistuneita, ei ääniä ja pää pysyi aika hyvin. Tosin pompotteli aina aika ajoin.

Seuraava Avo koe olikin sitten SM kisoissa Limingassa 18.8. Siellä petrattiin eikä nollattu mitään ja pistesaldo oli 293,16p ja loppusijoitus 5/45! Aika huisia! :D Siellä liikkeiden lopetukset sujui ilman ääniä ja aina kun vain pyysin, niin Rover oli tosi kivasti mun kanssa yhdessä. Kaiken kaikkiaan se oli paljon rennompi kuin ekassa Avo kokeessa, samoin itseäni ei jännittänyt enää kehässä yhtä paljon. (Tosin ennen koetta jännitystä kyllä riitti..!) 

Kierto treenistä oli jätetty tässä välissä ruokapalkka/ apu pois ja käytössä oli erilaisia ohjureita. Paluu kaari ei kisassa asettunut kuitenkaan mun asettamiin kriteereihin. Kapulaksi otin ekasta kokeesta poiketen ohjatun kapulan ja märällä liukkaalla nurmella (en nyt tiedä oliko nurmella lopulta vaikutusta?) noston kanssa oli vähän ongelmia.  Luoksarin perusasentoa työstettiin myös _paljon_ kokeiden välissä. Meni silti yhä hieman taakse, muttei ehkä ihan niin paljon kuin ekassa kokeessa (jos en ihan väärin muista). Kaukojen aloituksessa oli ihan muissa maailmoissa ja meni tosi huonosti alas, toinen etujalka "rullalla". Oli korjannut etusensa kuitenkin mun kävellessä pois. Mutta vaipui taas jonnekin muihin maailmoihin, eikä noussut ekalla - siihen tuplakäsky. Täysin päin vastainen ongelma kuin ekan kokeen kaukoissa. Ruutu onnistui tällä kertaa hyvin. Tosin mun uusi sivupalkkaustapa (mikä otettiin tässä välissä käyttöön) näkyi vilkuiluna. Ja SM kokeen kiljaisu kohdistui seuruun peruutukseen. 

Sitten olikin heti syyskuun alkuun vielä Piirm kisat. Tauko olisi ollut paikallaan SM:ien jälkeen, mutta eipä ehtinyt taukoilla. Homma yritettiin vaan pitää nipussa ja paikkailla ilmeneviä virheitä. Tässä kokeessa fiilis oli kaikista huonoin näistä kolmesta. Ilma oli hiostava, koira tuntui löysältä ja vähän vaisulta, ei ollut kuulollakaan niin hyvin kuin voisi. Kahdesta nollasta huolimatta saatiin kuin saatiinkin juuri ja juuri ykköstulos 258,5p. ja yllettiin sillä jopa kolmannelle sijalla ja samalla Piirm hopeaa meidän joukkueelle. 

Liikkeiden lopetukset Rover pysyi hiljaa. Mutta yksi kiljaisu jälleen mahtui kehään liikkeestä istumisen aloitukseen, joka taisi hajottaa pakan niin hyvin, että asento jäi seisomiseksi. Kaukot onnistui teknisesti tällä kertaa nappiin, mieli olisi silti voinut olla skarpimpi. Ruutu meni jälleen yli, eikä mun korjaustreenit olleet näköjään tuottaneet kantavaa tulosta. Sain Roverin lopulta liikuteltua ruutuun, mutta käskyjä oli mennyt jo ihan liikaa. Seuruu oli kovin ikävän tuntuinen. Tuomari kommentoi että oli paikoin liian tiivis ja mainitsikohan pomppimisesta myös? Mutta itselle jäi sellainen fiilis, että katseli naapurikehään ja liikkeille lähdöissä & käännöksissä pää tippui tosi isosti alas. Oli se sentään hetkittäin ihan ok näköinen kuitenkin. Mutta huono fiilis jäi tästä itselle. Kierrossa ei ollut tapahtunut edistystä, enemmän taantumaa treenistä huolimatta. Tämä menee nyt mietintä listalle, apujen kanssa onnistuu, mutta ilman levähtää täysin. Noutoon vaihdoin taas isomman kapulan takaisin ja pieni pyöräytys mahtui koekehään tämänkin kanssa. Treenilista sen kuin pitenee.

Numeroina kokeet meni näin:
Paikkis 10 / 10 /10
Seuruu 8,5 / 8,5 / 8,5
Liik. Seiso 9,5 / 9,5 / 10
LT 8 / 8 / 9,5
Liik maahan tai istu 8,5(M) / 10 (M) / 0 (I)
Ruutu 0 / 9,5 / 0
Nouto 10 / 9 / 9,5
Kaukot 9 / 8 / 10
Hyppy 10 / 9 / 10

Uusien liikkeiden aloitus ja vanhojen varsinainen hiominen saa odottaa vielä. Seuraavaksi käydään kiinni mieleen ja sen hallintaan uusin asein. Täytyy myöntää että kauhistuttaa ja pelottaa, mutta onneksi mulla on osaavaa apua tukena tässä projektissa. 

lauantai 9. kesäkuuta 2018

En tarvi punaisia mattoja, mulle riittää että mä saan omaa kuvaani vaan kattoa"

Rover on just se jäbä - "eksä muka tiedä kuka mä luulen olevani?" Otsikon valintakin juontaa juurensa talvisista treeneistä TopDogilla, jossa on mahtavan isot peilit! Niitä vois kuvitella ohjaajien käyttävän pääsääntöisesti hyväkseen, mutta ehei - niistä voi jonkun tyyppinen koira myös pullistellen peilata itseään - kyllä, juurikin Rover :D 

Rover sai talvella osallistua Dobo kurssille. Treeniä kropalle, mutta suurin syy oli siedättää muissa kuin tokon puitteissa sankaria muiden koirien läsnäoloon ahtaissa tiloissa. Meillä kävikin ihan mieletön tuuri, kun saatiin tunnille treenikavereiksi fiksusti käyttäytyvät lk.collie ja kultsu. Roverin toisten koirien lähettyvillä tekeminen on mennyt isosti eteenpäin ja se on pystynyt keskittymään myös hitaampi tempoisiin liikkeisiin näissä tilanteissa. Mutta pelkkä "vapalla oleskelu" on pirun vaikeaa ja mun hermoja raastavaa yhä. Rover vaan haluaisi mennä kaikkien luo ja kaikkialle ja kiehahtaa nollasta sataan hetkessä. Samaan aikaan se on kuitenkin osoittanut äärettömän taitavaksi irtokoira tilanteiden handlaajaksi. Talvella mm. kävi tilanne, jossa mali karkasi suoraan Roverin naamalle. Rover vastasi täysin järkkymättä koiralle samalla kielellä - räkä roiskuen päin naamaa huutaen. Ja lopulta ne totesi, että vitsi miten siisti toi toinen tyyppi on ja pisti leikiksi siinä malikan omistajaa odotellessa.. Tilanteen jälkeen Rico, - jonka onnistuin pitämään selkäni takana- kyyräili ja kyttäili ympärilleen ja yritti vaan passivoitua. Kun taas Rover asteli vapaana voittajan elkein rentona, eikä tippaakaan jännitteitä jäänyt päälle. Sen jälkeen arvostus tuota koiraa kohtaa otti huiman askeleen eteenpäin. 

Kevään aikana Rover on pyörähtänyt tokokoulutuksissa, Jarin (Kantoluoto) koulutuksissa tunnetilojensa kanssa, laumaviettisemmassa ja viettitestissä. Korrin Juhan vetämä viettitesti vaikutti niin mielenkiintoiselta, etten malttanut olla osallistumatta. Pk-puolen ajatuksista on tullut niin paljon parempaa informaatiota Roverin käyttämisen tulkintaan ja koiran kanssa toimintaan. En ollut todellakaan varma miten Rover mahtaa testissä käyttäytyä. Vähän yllätyksenä tuli se, että ohjattuvuus ja hallinta näyttäytyi tilanteessa tosi vahvasti, kuin Rover olisi pitänyt Juhan toimintaa häiriköintinä, josta pitää luopua. Mutta eihän sen ole koskaan ennen missään tarvinnut tähän tyyliin toimiakaan ja kuinka paljon enemmän on toistoja toisen henkilön houkutuksista luopumisesta. Saalisviettiä kyllä löytyy, kun vain saa luvan mennä ja iskeä kiinni. Ihailtavaa on kyllä Juhan tapa lukea koiraa ja pitää se voittajana ja saada tuntemaan itsensä vahvaksi koko testin ajan. 

Roverin vietin määrä (viettitaso) oli ihan tapissa, mutta onneksi ohjattavuuttakin sieltä bc:n tapaan löytyy. Saalisvietin arvostelussahan huomioidaan kaikki saaliskäyttäytymisen osa-alueet. Saaliin tavoittelu, tarttuminen, puruote ja saaliin omiminen. Bordercolliella tyypillisesti ketjun alkuosat ovat vahvemmat ja voimakkaammat. Eli jokaisen rodun ihanne ei todellakaan ole huipussaan oleva (joka alueen) vahva saaliskäyttätyminen. Roverin kohdalla tämäkin rasti tärähti kyllä aika taulukon yläpäähän. Mitään numeerista arvostelua näistä ei siis annettu ja arvostelu ei ole peilata suoraan mihinkään luonnetesti arvosteluun.  Arvostelu janat oli jaettu värein kolmeen kategoriaa. "Ei hyödynnettävissä" "Työstöllä hyödynnettävissä koulutuksessa" "Suoraan hyödynnettävissä koulutuksessa". Roverin kaikki arvioit oli tällä "suoraan hyödynnettävissä" alueella.
Kuuluu hieman huonosti, mutta tässä Juhan sanoin arvostelu. Täytyy sanoa, että tämänkin testi antoi työkaluja Roverin kouluttamiseen ja ymmärtämiseen.

Seuraavassa Jarin koulutuksessa osuttiin sitten oikeaan kultasuoneen ja mun päässä palapelin palat vaan loksahteli paikoilleen. Taas veivattiin ikuisuusongelmia. Palkkaa rentoudesta, mutta tuntui etten saa koiraa siltikään pidettyä hyvällä työskentelyalueella ja nostatukset toi aina äänen. Sitten se vastaus löytyi. Saalisvietti, koiran puhtaalla saalisvietti alueella pitäminen ja se mitä se käytännössä mun toiminnassa tarkoittaa, miten ja miksi.  Ja ihan uusi sivu aukesi meille. Mikä ahaa elämys. Mun on vaikea toimia jollain tavalla vaan siksi, kun joka sanoo niin. Pitää olla aina syy ja ymmärrys itsellä miksi. Kaikki aiempikin informaatio vaan jäsentyi paikoilleen, Juhan sanat saalisvietistä, kirjan tekstit ja hitto se oli siinä. Sitä usein toimii jollain tavalla, niinkuin moni muukin - mutta nyt piti lopettaa toimimasta niinkuin muut, ja toimia niinkuin mun oma koira tarvitsee. Joskus sulla voi olla kaikki se tieto olemassa, mutta et vaan silti osaa toimia oikein. 
Eihän mikään pyyhi pois sitä faktaa, että meillä on seuruussa äänen kanssa ongelmia ja tulee olemaan, mutta mulla on vihdoin loistava työkalu sen kanssa toimimiseen.

Laumaviettisemmasta saatiin myös paljon hyviä ajatuksia. Ehkäpä paneudun tähän vielä seuraavassa tekstissä syvällisemmin, mutta sen verran on todettava, että aika pitkälle voi koiraa viedä palkkioiden avulla ja tiettyjä lajejja vielä helpommin. Mutta tokon ja tottiksen kanssa jossain kohtaa - kun tahtoo edetä tietylle levelille, - niin koiran ja ohjaajan yhteistyö ja kommunikaatio nousee isoon arvoon. Meillä on kovasti pyritti Roverin kanssa parantamaan meidän kommunikaatio kykyä toistemme kanssa. Lenkeillä esim. toisten koirien ohitukset on vieläkin vaikeita ja välillä joudun yhä ottamaan tietyissä tilanteissa enemmän tilaa. Mutta pelkästään välineellisten palkkioiden pois jättäminen on auttanut meitä niin paljon parempaan suuntaan tämän asian kanssa. 

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

"Itsekin tiedät miten sun on tehtävä nyt, en voi enempää antaa"

Monen monta asiaa olisi voinut taas tässäkin välissä puida blogin puolella. Mutta nyt onkin käynyt niin onnellisesti, että se aika on ohjattu ihan toiseen osoitteeseen <3 Tarvitsisi varmaan opetella lyhyen ja ytimekkään kirjoittamisen taito, sen suurempia analysoimatta :D

Koko elämäänsä on tullut tarkasteltua vähän eri vinkkelistä. Koirat ja treenaaminen on osa elämää, mutten missään kohtaa halua, että siitä tulee koko elämä. Roverin mulla ollessa ja sen kanssa treenatessa olen kokenut jotenkin ulkopuolisuutta, minnekään kuulumattomuutta. Kuin me oltais kaksi muukalaista, jotka ei tosiaan kuulu oikeen minnekään. Tunnetta on varmaan vahvistanut entisestään se muu elämä. Tällä hetkellä Roverin kanssa on ollut helpompaa olla se gaijin ja olla piittaamatta siitä. Oon aina halunnut olla vapaa ja riippumaton ja olen todentotta ollutkin, ihan liikaakin.

Viime aikoina olen myös kyseenalaistanut tavoitteita. Kaikessa pitää aina olla niin perkeleesti tavoitteita. Ihan joka puolella ja joka paikassa, niin että tulee välillä ihan korvista ulos, kun aina vaan pitää kehittyä -ihan kaikessa ja -ihan kokoaika. Eikä suinkaan se tarkoita sitä, että haaveet tai unelmat tarvii heittää romukoppaan. Siellä ne on ja pysyy. Joskus on vaan pakko saada happea, varsinkin silloin kun ne koko elämän luomat (vai minun itseni?) helvetin tavoitteet ja kehityskohteet salpaa hengityksen.  Viime aikoina oon nauttinut paljon pitkistä metsälenkeistä ja kuin huomaatta ne vaan tuppaa venymään pidemmiksi kuin ennen. Se on se hetki, kun saan sitä happea, ei tarvitse kehittyä yhtään mihinkään. Voin vaan antaa jalkojen kuljettaa ja nauttia katsellessaan koirien riemua.

Treeneihin palatakseni, faktahan on se, että nautin treenaamisesta, treenaan tavoitteiden vuoksi, enkä pysty treenaamaan ilman päämäärää, ilman ajatusta kehittymisestä. Mutta missä mahtaa kulkea mun raja sille kehittymiselle? koiran realistiset mahdollisuudet? Mitä kaikkea muuta kuin treenaamista ne tavoitteet vaatii täyttyäkseen? Olenko valmis siihen kaikkeen? Olenko valmis panostamaan siihen muuhun mitä se vaatii? Tällä hetkellä tuntuu, että on realistisempaa todeta, että kirkkain kärki tavoitteista on alkanut leikkaantua mun päässä pois. Ja ajatus siitä tuntuu juuri nyt, juuri tällä hetkellä suorastaan helpottavalta. Se tuntuu kuin pudottavan kuormaa pois harteilta, niin että tämä hetki ja siinä eläminen voi muuttua just nyt helpommaksi. Siltikin mulle jää siitä huolimatta vielä hyvinkin isoja tavoitteita, eikä toko ole sen vuoksi suinkaan loppumassa.

Roverin kanssa pyritään löytämään enemmän läsnäoloa. Voi kyllä! Koirathan elää aina tässä hetkessä? On aina läsnä? Ei muuten ole näin simppeliä pienen bordercolliepojan elämä. Roverin pää juoksee usein jo kilometrien päässä pelloilla tai odottaa niin kovasti palloa tai lelua, ettei oikein silloin pysty ymmärtämään mitä kroppa tekee samaan aikaan (tai mitä ääniä suusta kajahtelee). Se onkin aika vaikeaa. Tämän oivaltaminen on kyllä taas avannut ajatusmaailmaa tuon koiran kanssa toimiessa. Haastetta onkin saada se henkisesti läsnä silloin kun mieli menee omia polkujaan. Treenirintamalla on kosketuksen kautta saatu ainakin tässä vaiheessa vahvistettua läsnäoloa ja ymmärrystä. Onni on koira, jota sietää (vaiko rakastaa?) kosketusta ja joka on opetettu siihen, että kosketus on positiivinen asia. Se on ollut kultaakin kalliimpi työkalu. Vielä kun oikeat työkalut löytyisi niihin lenkkien hallintatilanteisiinkin. Tai eihän siinä hallinnassa ole enää niinkään olgelmaa, vaan tuossa läsnäolossa ja tunnetilassa.