lauantai 29. syyskuuta 2012

Ja kuume vain kohoaa..

Perjantaina Christa oli koutsaamassa tokoa kentällä. Meille ei valitettavasti ollut treenipaikkaa, vaikka edellisenä päivänä alkoi tuntua kummasti siltä, että olisin voinut ihan hyvin osallistua oman koirankin kanssa..  No, kuuntelemalla ja kyselemällä pääsee näköjään myös pitkälle ;) Niinpä kävin kentällä päivän aikana pariinkin eri otteeseen (-kun koko päivää ei ollut aikaa kentällä viettää) ja sain melkoisen tokotreenikärpäsen pureman. Hyviä ajatuksia ja oikeanlaista tuuppausta eteenpäin.  Asioista saa tehtyä vaan niin helppoja. Heti samana iltana piti päästä tekemään edes jotain pientä..

Tänään olin katselemassa oman seuran tokokoetta ja voi hitsi, miten paljon olisinkaan halunnut mennä sinne kehään. Mikä ihme tuossa kokeiden ja kisojen katselussa on, kun tahtoo vain itse päästä kehään! Kumma juttu. Päivän aikana tuli sitten treenattua molemmat Ärrät. Ricon kanssa oli hyvä tilaisuus työstää kontaktia ja sen säilymistä ihmisten ja koirien keskellä. Sen lisäksi otettiin tunnari ja ruudun paikka työn alle. Ruudun kanssa alan olla pian niin turhautunut, että unohdan koko jutun ja alan pitää kriteerinä sitä, että koira on ruudun sisässä ja on vaikka vähintään 30cm takalinjalta ja kaikki muu käy. En vaan tiedä käykö tuollaisella kriteerillä niin, että koira alkaa valua yli takalaidan. Täytynee miettiä vielä..

Sinisilmän kanssa aloitettiin varoen kauniilla kapulan käsittelyllä. Tosin onnistumisprosentti pääsi ehkä juuri ja juuri 50%, kun en vaan haluaisi niin millään puuttua tuohon asenteeseen. Se on vaan jotain niin ihanaa. ^Mutta kai mun vaan täytysi, ihan varovasti.. Lisäksi tehtiin ruutua ja tunnaria. Tunnarissa haetaan vaan yhtä piilotettua kapulaa ja se vaikuttaa etenevän ihan kivasti. Nenä käy :) Ruutuun tarvittaisiin nyt vain valtava motivaatio juosta sinne miljoonaa, koska vain, milloin vain ja miten päin vain. Nyt motivaatiota on ja kivasti sinne mennään, mutta matka voi katketa turhan aikaisin ja sitten pompitaan ruutuun sivuaskelin. Kaksi niin erilaista ruudun suorittajaa. Kelpii vetää ruutuun vakaasti ja varmasti ja kun se pääsee kiihdyttämään vauhtiin, niin sitä junaa ei pysäytetä ihan helpolla, se kulkee helposti ruudun läpi ja jarrutus on valmis vasta ruudun jälkeen. Kun taas sinisilmä etenee muutenkin koko aika käsijarru päällä ja on valmis vetämään liinat kiinni niille jalansijoilleen - usein ja helposti ennen ruutua ja korjaa vasta uudella käskyllä itsensä ruudun sisään.. Että siinäpä sitä sitten tasapainoinoillessa.

Tokomotivaatio on kuitenkin juuri nyt sen verran huipussaan ja kaikenmoisia hienoja ajatuksia mielessä. Katsotaan huuhtoutuuko ne syksyn sateiden mukana vai saanko pidettyä kiinni tästä fiiliksestä. Onneksi meillä on motivoituneita treenikavereita ja lisää koulutusta luvassa.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Voihan..

No johan on! Eipäs Ricon vesipelastusvalion arvo ollutkaan vahvistusta vaille valmis. Sain postia ja hupsis, oli jäänyt yksi oleellinen seikka huomioimatta. Vepessä vaaditaankin näyttelytulos yli 24 kk ikäisenä muista lajeista poiketen. Ja Ricon näyttelytulos on 19kk ikäisenä haettu. Sitä joutuu lähtemään kehään herra kelpien kanssa, voihan että. Ja ensimmäinen kohtuullisen matkan päässä oleva näyttely on messari... Ei sitten mitään vaatimattomamapaa voinut enää olla tarjolla.

Eilen vedetiin ulkokauden viimeiset agilitytreenit sateen saattelemana. Treenaaminen on ihan jees, mutta pitäisköhän sitä kisauraa harkita uudelleen. Kun tuntee junnaavansa paikoillaan ja ärsyyntyy siitä - niin pitäiskö alkaa suhtautua kisaamiseen eri näkövinkkelistä. Ehkä pieni irti päästäminen vois olla paikoillaan, monestakin syystä ja monellakin eri tavalla. Se irti päästäminen vois myös toisaalta viedä eteenkin päin. En oikein osaa sanoin kuvailla tätä - mutta kun pidät jostain kiinni niin kovin, että teet vain aina kaiken samalla tavalla - Ja lopulta se tuntuu niin raskaalta ja painavalta, ettet enää jaksa hallita sitä - Niin jos sitten vain päästää irti ja antaa mennä - Vaikka menis ihan väärään suuntaan, niin nyt tuntuu siltä, että menkööt :)

maanantai 24. syyskuuta 2012

Tottelevaisuutta pilviä saalistaen

Sunnuntai Herra iso R sai viettää vapaapäivää ja tehtiin vain vähän märällä metsälenkillä asenneseuraamista. ^Ja asennetta oli, nyt on oltava varovainen, että ei latista paikasta huomattaessa tuota mielentilaa. Hirmuisesti en ole uskaltanut paikasta edes huomautella, jos tahtoo saalistaa pilviä korkealta pitää uskaltaa hypätä ja hyväksyä, ettei jalat osu samalla maahan.  Jos pitää jalat tiukasti maassa, niin pilvet jää saavuttamatta. Pitää uskaltaa irrottaa jostain, jotta jotain muuta voi saavuttaa. Se jää nähtäväksi kuljenko joku päivä pilvet kainalossa ja jalat maassa. Moni olisi jo heittänyt pyyhkeen kehään ja antanut olla, mutta meidän ympärillä on ihmisiä, jotka ei ole mun antaneet tehdä niin, vaan tuuppineet minua eteenpäin niilläkin epätoivon hetkillä, kun olen ryöminyt pitkin ojanpohjaa ja omat jalat ei ole kantaneet. Mutta kaiken sen tuskaisuudenkin keskellä, uskokaa tai älkää olen nauttinut tästä aloitetusta matkasta ja hitto vie aion nauttia siitä läpi tämän sateisen syksyn ja kylmän talven ja siitä eteenpäin!

Ricolla alkoi myös sunnuntaina autossa nukkumiskoulu. Itsehän en ole tietoinen tuottiko koulun ensimmäinen osa toivottua tulosta -tuskin vielä. Mutta eiköhän se aikanaan. On kovin ärsyttävää, kun koira ei voi levätä autossa, vaan istuu tattina vaikka päivän putkeen ja odottaa oman vuoronsa koittavan hetkellä millä hyvänsä ja kun se lopulta päivän päätteeksi koittaa, niin koiruus on ihan väsynyt, siitä kaikesta odottamisesta.

Tänään sitten tokoiltiin Tanjan ja tyttöjen seurassa. Ai, aijai, että tokon tekeminen voi antaa annoksen hyvää mieltä - kerrassaan. Ricolle tehtiin Z - paljon kehuja ja palkkaa. Asenne oli ihana. Keuli ja edisti ja hoh hoijaa - siis positiivisesti! Seisominen oli tänään hukassa. Erottelut on mennyt vapaasti tehtynä hyvin, muttei olla aikoihin tehty kokonaisena liikkeenä, joten se työn alle. Tätähän tämä toko on, ei ne palikat pysy paikoillaan, joku on aina siirtelemässä niitä, kun selkäsi käännät :) Sitten siirtymisiä. Katse ilme ja asenne oli kohdallaan - Tätä on niin haettu!!  Loppuun kaukoja liikkuripalkkauksella ja purkkipalkalla. Tosi tyytyväinen herra Ruskeaan. Mun pitää myös muistaa antaa sen olla se mikä se on, eikä vaatia mahdottomia, niin saan sen parhaat puolet esiin.

Raw kävi myös leikkimässä kentällä tokoilua. Leikittiin vähän kapulalla vauhtia ja pitoa, jääviä, seuraamista merkkien ohi, ruutua ja vapautumista & lelusta luopumista. Heh, joo vapautuu minun pikkukoira lelusta ja vaihtaa sen mamman hihaan tai takin kauluksiin..Öhöm, siis mulla ei ole tarkoitus leikkiä sen lelun sijaan. Tähän taidetaan tarvita vielä vähän työstöä, mitenhän tuomarit tulkitsisi kokonaisvaikutuksen, jos koira leikkii ohjaajalla :D?  Otin jäävien tekemiseen naksun käyttöön ja kas kummaa, ihan kuin oltais heti menty pieni askel eteenpäin pelkästään naksun mukaan tulemisella.

Noudoissa Herra pikku Ärrällä on hiukka liikaa asennetta. Mutta miten mukavaa onkaan näin päin, nyt vaan harjoitellaan läheltä kapulan kauniimpaa käsittelyä. Kaikenmoiset treenit kapulan kanssa onnistuvat, mutta jos tarvis yhtäaikaa pitää kapulaa ja istua, niin siinä kohtaa ei herneet vielä ole tavoittaneet toinen toistaan. Osaa antaa kapulan käteen, osaa juosta sen kanssa, seisoakin jopa hetkiä mun lähellä, pitää toki hienosti, jos istuu valmiiksi. Mutta jos kapula on suussa sen yhtäaikainen pitäminen ja  takamuksen maahan painaminen on vain pikkumiehelle täysin mahdoton tehtävä vielä toistaiseksi. Niin,  Raw alkaa olla jo ihan miehen mitoissa, miksen minä vaan nää sitä? Kaikki sanoo miten se on kasvanut, mutta minusta se on niin vaan niin pieni vielä..? Silmissä vikaa? Siksi olinkin ihan järkyttynyt edellisellä punnituksella, kun minun pieni painoi jo yli 17kg!

Tässä vielä mustavalkoisen lauantain treenejä:
Luoksetuloa, kaukoja, noutoleikkejä..
Seuraamispööpöilyä - Siltä se tällä hetkellä tuntuu, kun ei kumapikaan tiedetä minne jalkamme laitettaisiin :D
Ruutuilua

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

ArvokisaNollat - Done!

Pitkä ja niin uuvuttava agilitypäivä eilen Lohjalla. Koiria oli kuitenkin ihan kiitettävästi, mutta kaikki koko luokat suoritti aina radan ennen seuraavaa. Tuntui, ettei ihan ollut oma reaktiokyky enää parhaimillaan muutamien odotustuntien jälkeen, mutta ihan mukavaa meillä oli siitä huolimatta.  ^Kannatti jaksaa odottaa. Ricon kanssa saatiin kaksi ihan mukavaa nollaa tehtyä ja sehän tarkoittaa, että ensimmäisen kohdalla arvkisanollat napsahti täyteen. Niin ja tehtiin myös sitten toiset tuplat (tai no edelliset oli triplat, mutta väliäkös tuolla).

Kaikki päivän radat oli ihan mukavia ja tehtävissä, vaikka omia haasteitaan niissä kaikissa olikin. Tuntui vaan, että tuo kelpiläinen fokusoi tosi voimakkaasti ihmisiin, ei rataan. Mutta mistäs sen tietää, jos vepen tekemisellä on osuutta tähänkin? Ja mun siedätysharjoituksilla? Lapsista se ei onneksi ottanut pultteja. Kehuin sitä kovasti kun käveltiin lapsista ohi ja mun mielestä se oli ihan rauhallisesti ja maltillisesti tänään. Ehkä viikolla toteutettu siedätys olikin tuottanut jotain tulosta. Pitäis vaan muistaa jatkaa tätä kertomista, ettei lapset aio tehdä tuolle koiraparalle mitään pahaa. Päätin myös tuoda vepen tapaan palkkapurkin maalialueen taakse ja katsoa vedetäänkö tänään yhtä voimakkaasti autolle, kun viime kisoissa. Ja voin kertoa, että autolle vetämistä ei esiintynyt yhdenkään startin jälkeen. Leikki hyvin radan jälkeen, mutta selkeä odotus purkista oli olemassa - Eli se vetämisen takana taisi olla tuo pirhanan purkki!! Ehkä meillä on aksakisoissa sitten jatkossa myös palkkapurkit Herra isolle Ärrälle :D
Lähdöissä meillä näyttää olevan ongelma korjattavaksi, kelpieläinen olettaa että siellä saa hiipiä perään ihan kuin tahtoo ja on ketjuttanut tähän lähtöön tuon nousemisepidosin. Joo niin, en ole viitsinyt siitä niin kovin sanoa, kun kyseessä on noin kiltti koira - mutta alkaa se olla kovin ärsyttävää, kun tietää että se nousee ja hiipii perään. Me aloitetaan pentutreenit kai sitten tämän asian tiimoilta.

Ensimmäinen Sepon rata alkoi ihan mukavasti ja olen niin kovin iloinen siitä, että sain koiran etenemään puomin päähän itsenäisesti tyhjää kohti!! Jei, pari hassua treeniä missä on ollut näkyvä kippo puomin päässä makkaroineen ja lelu siiitä muutaman metrin päässä ja jipii! se oli tuottanut tulosta. Sinne se meni, etuset hienosti maahan ja minä pystyin sijoittumaan radalla jatkon kannalta sinne minne pitikin. Voi, olen vain niin iloinen tuosta. Siis sehän pyörähti puomin päästä väärään suuntaan, mutta pöh - en jaksa moista edes ajatella - Se on kelpie ja sen kuuluukin tehdä joskus hassuja asioista :D

Tämän jälkeen samaisella radalla tipahti harmillisesti muurin palikat ja putkijarru ei ihan mennyt läpi, meinattiin karauttaa väärän hypyn taa.. Ja viimeistä estettä en sitten jaksanutkaan oikein ohjata enää - vaikka jokin korjaustarve iski kuitenkin? Seuraava rata olikin sitten Anne Saviojan käsialaa oleva hypäri.  Toivoin edes loppusuoraa ja kuinkas kävikää sen sain! Alku olikin sitten pyöritystä - Olisi pitänyt toivoa kai myös alkusuoraa ;D Enemmänkin pyörityksissä haastettiin ohjaajan päätä -jo tuntien odotuksen jälkeen- mihin putken päähän milloinkin mentiin ja mikä hyppy oli seuraava ja mistä päin.  Lämmittelylenkillä bongasin hyvän kohdan rannasta, josta näin pohjankin, eikä siellä näyttänyt olevan mitään ihmeellistä, joten päästin koiran pikapulahdukselle..  Taisi virkistää nuutunutta koiraa. Rata sujui ihan mukavasti. Vähän meinasin unohdella yhdessä kohtaa minne pitää mennä ja mitä pitikään käskyttää, mutta no hätä - Rico hoisi homman kotiin ja palkinnoksi kieputuksista sai loppusuoransa :)

Viimeisen radan odottaminen tuntui kestävän ikuisuuden ja aikataulut taisi olla jo myöhässä ihan kiitettävästi. Tälle viimeiselle radalle koiraa autosta hakiessa se yllätti minut olemalla pirteämpi kuin päivällä! Taisi uinti piristää ja oli ehkä taipunut nukkumaankin vähän odotusaikana. Ohoh.. Tuo autossa nukkuminen pitäisi ottaa kyllä työn alle talven aikana. Lopulta päästiin radalle. Ihan mukavasti kai mentiin - mitä nyt ohjaajalla oli sellainen olo, ettei päässyt ajoissa liikkeelle monessakaan kohdalla, mutta koira teki kivasti töitä :) Tiedä sitten katselinko eilen vain videoita parin punaviinilasillisen jälkeen vaaleanpunaisten lasien takaa. Katsottava ehkä uudelleen.. ^Mutta tosi hyvä mieli ja fiilis jäi kisapäivästä. Sekunteja en jaksanut mennä vertailemaan ja katsomaan miten kaukana ollaan kenestäkin. Teen sitä joskus, mutten jaksanut tänään - Sillä ei oikestaan ole niin mitään merkitystä minulle. Minulle on merkitystä sillä miten taitavasti osaan koirani kouluttaa toimimaan ja saan sen toteutettua vauhdin keskellä. Sillä on merkitystä miten pystyn parantamaan omaa liikkumistani, ajoitustani ja ennakointiani. Sillä oli eilen merkitystä, etten yhdelläkään radalla joutunut tekemään hätävara ratkaisuja, en löytänyt itseäni vääristä paikoista - vaan olin koko aika kartalla yhdessä ruskean kanssa <3
Ricon radat

Kisojen odotusaikaa ollessa niin paljon, pääsi Raw tekemään tokotreenit odotellessa. Niistäkin videopätkää tulossa tänne, kun saan vain kasaan ja ladattua...

maanantai 17. syyskuuta 2012

Mikä riittää onnelliseen elämään?


Koirat opettaa omalla käyttätymisellään miten pienistä asioista voi olla iloinen. Se ilo, kun voi vain juosta sydämensä kyllyydestä kilpaa tuulen ja auringon kanssa.. Unohda kaikki turha tarpeeton, elämä on tässä nyt. Unohda kaikki ihmiset, jotka vain saa sun mielen pahoitettua kerta toisensa jälkeen. Joskus on vaan helpompaa kävellä pois ja olla ihan hiljaa ja hymyillä tälle päivälle. Kun muistaisin sen vielä kauan tämänkin päivän jälkeen..

Ricon tokotreenit on tehty mukavalla fiiliksellä ja meillä on ollut kivaa. En ole vaatinut sitä olemaan jotain muuta mitä se on, se on saanut olla oma itsensä ja on ollutkin oma iloinen itsensä. Meillä on ollut jopa niin mukavaa, että olen miettinyt, olisiko sittenkin pitänyt valita ensi viikonlopun ohjelmaan sbcak:n tokokoe. Mutta se mukavuus johtuu varmaan siitä, että sitä koetta ei ole meidän kalenterissa. ^Ja se koe olisi tullut hyvin huonoon saumaan. Olin menossa sinne hyvin itsekkäistä tulostavoitteisista syistä ja se olisi harvinaisen typerää, idioottimaista ja niin - hyvin itsekästä. Koiraa kohtaa todella epäreilua. Pidemmällä tähtäimellä ajatellen näin on parempi koiralle ja mitäpä minä en kelpieni eteen tekisi. Nyt me testataan tätä mun uutta treenisuunnitelmaa ja juuri tälle hetkellä ei koesuoritus sovi kuvaan.

Mun on vaan yritettävä olla niin valtavan vahva tuon kelpien rinnalla ja antaa kaikki tukeni sille. Lauantaina tehtiin Ricolle temppurata. Alle parit nostattavat puomin suoritukset ja autoon odottamaan. Koira oli siis hyvässä vireessä. Oma mielentila oli myös erinomainen. Kiitos treenikaverit! Seuraamisia maustettuna ohjatulla, ruudulla ja  kaukoilla. Ricolle tällainen treeni oli enemmän kuin onnistununut. Teemana oli hauskanpito ja positiivisen asenteen hakeminen ja se onnistui. Seuraamisissa tuli välillä voimakastakin edistämistä, mutta asenne oli sellainen mitä halusin.  Kaukoissa ensimmänen käsky oli "väärä" eli ei kaukojen maahanmeno käsky ja s-i vaihdossa edisti hiukan. Mutta kokonaisuuteen olen tyytyväinen. Ricon temppuratatreeni

Myös Raw on treenannut - kyllä juu. Paikkamakuuta, seuraamista, tokohyppyä, puomin kontaktia, keinua, vähän takaaleikkausta, pimeää putkikulmaa, vetoja ja niistoja. Vähän kaikkea. Mutta sen kanssa tekeminen ei ole tuntunut vaativan niin paljon analyointia. Se seisoo enemmän omilla jaloillaan. Tulee kentälle asenteella "Minä tulin! Olen täällä! Mitä tänään tehdään?" Sen kanssa vain tehdään se mitä pitää ja se tekee - Eikä siinä sen suurempia asenneongelmia ja pelkotiloja ilmene. Se vaan tekee. Just do it. Eipä siinä sen suurempia tarvita :)

torstai 13. syyskuuta 2012

Rajoja rikkoen

Tokossa ei ole enää juuri koskaan kyse siitä, miten rakennnan jonkin liikkeen,
 vaan enemmänkin siitä, miten rakennan treenin.

Ne palat kakkua jaettiin parempiin pöytiin ja meille jäi vain pullan murut. Niin siis tarkoitan, että ne piece of cake tapaukset löytyy jostain muualta, kun mun ruskeasta piece of sofasta. Kyllä niistä pullan muruista on vaikeampaa näyttävää rakentaa, kuin kakkupaloista. Enkä ole yhtään huonolla mielellä tätä kirjoittaessani - minua ihan hymyilyttää. Jos emme lennä tähtiin herra ruskean kanssa, niin voi miten paljon se on minulle itselleni antanutkaa ja annettavaa koulutettavilleni. Vaikka ihmiset voi vallan jopa pelästyä moista mielikuvituksen juoksua. Kyllä se pian lakkaa juoksemasta, se mielikuvitus.. :)

Tokotreenit siis. Tehtiin pala palkattomuutta mukavilla liikkeillä, luoksetulo ja tasamaa nouto. Kyllä se herra The Virkamies taas astui esiin heti noudon jälkeen, kun ei palkkaa herunutkaan, kumma juttu. Mutta pian sai taas läpijuoksusta palkkansa ja rentoutui & vapautui. Näitä tarvis vaan lisäillä treenin joukkoon. Samalla tuli todettua, että luoksetulon stoppi on onnettomasti hukassa yhä edelleen. Se täytyy kyllä saada taas entiseen loistoonsa. Sitten alkoi rajojen rikkominen. Kaukot. Tuomari ja liikkuri kädet täyteen nappuloita ja makkaroita. Onnistuneista vaihdoista tuli palkkaa molemmista suunnista vuoron perään. Hämmästynyt koira ainakin oli, mutta alku vaikutti niin lupaavalta, että aion jatkaa tätä. Niin tiedän, että  rajojen rikkomisessa piilee omat vaaransa, mutta sitähän tämä toko on - tasapainoilua, jotta homma pysyy hyppysissä.

Ja yritin tehdä seuraamista tai teinkin. Ei tuntunut hyvältä, ei näyttänyt kuulemma niin pahalta, mutta koiran mieli oli jossain muualla. Kaavion loppuessa piti tehdä vielä vähän jotta pystyin edes jonkinmoisella hyvällä omalla tunnolla palkkaamaan, muttei se hyvä ollut siltikään. Treenien päättyessä jäin vielä itsekseni tekemään sitä seuraamista. Alku oli kankeaa, tahmeaa.. Lopulta sain siedettävää pätkää aikaiseksi ja vapautus & lähetys lelule ruutuun. Wow, kun ilme kirkastui. Juokseminen, se on yksi avain iloon. Muistuttakaa mua siitä, kun sen seuraavan kerran unohdan! Tämän jälkeen leikistä seuraamaan ja wow, nyt homma oli sitä mitä halusin. Tunsin koiran, se ei kuitenkaan painanut ja se oli 110% läsnä minun kanssa tekemässä ja tästä palkaksi sai juosta jälleen ruutuun :)

Myös Raw sai odottelun jälkeen pikaisesti treenata. Ei meinanut housuissaan pysyä pieni bordercollie. Piti tehdä seuraamista.. Tehtiinkin, liikkeelle lähtöjä. Mikä heijaheijapää sille oli odottaessa kasvanut? Joo, pää heijasi ylös, alas jatkuvasti.. Ja liikkelle lähdöissä se laski aina alas.. Ei näin, ei ollenkaan näin.. En tiedä saiko ruutu aikaan tämän, hakiko pieni koiruus katseellaan ruutua aina kesken matkan. No tehotreeniä liikkeelle lähdöistä ja pää alkoi avuilla pysymään paremmin paikoillaan. Loppuun vielä pari ruutua. Hyvin ja varmasti se juoksi palkalle, vaikkei lähtötilanteessa nähnytkää palkkaa. Malttamattomuus vaan meinaa iskeä noiden ongelmien kanssa. Ricon seuraamispaikkaus oli kyllä paikallaan, mutta kamalasti olisin halunnut tehdä sitä luoksetulon stopin tehostamistakin ja Raw:lle lisää seuraamisen liikkeellle lähtöjä ja ja... Huomenna mun on pidettävä lupaukseni ja pidettävä Ricolle vapaa, enkä saa sortua tekemään lenkillä vähän stoppeja.. Mutta eihän sisällä tehtyjä temppuja lasketa, eihän..?


tiistai 11. syyskuuta 2012

Päästä, päästä irti jo, ennen kuin se taittuu johonkin tyhmään

Hittolainen, taasko tämä viime talven kuume&flunssa kierre alkaa! Aamulla vesi valui silmistä ja  nenästä kilpaa. Yritä siinä sitten opiskella ja ajatella ja mitä vielä.. Pakko oli taas turvautua lääkevarastoon, vaikkein mielellään haluaiskaan. Joo silmien ja nenän vuotaminen tasottui droppien avulla, mutta olo sen verran heikko, tukkoinen ja mitä lie ja kaikki koulujutut yhä junnaa paikoillaan, joten joutunen luopumaan Raw:n aluevalmennuksesta :(

Olen taas pohtinut tuota kelpie-eläimen sielunelämää ja tullut siihen lopputulokseen, että olen tainnut itse opettaa sen olemaan varuillaan vieraiden epäilyttävien(?) ihmisten suhteen. Me ollaan vaan sulavasti ja sujuvasti kierretty kaikki mikä voidaan. Kun elämä on opettanut, ettei ihmisiin voi luottaa. Ei kaikkiin. Aina kannattaa olla vähän varuillaan, koskaan ei voi tietää, kuka on seuraava joka aikoo puukottaa selkään. Ihmiset osaa olla todella ilkeitä. Kai mä eläisin jossain vaaleanpunaisessa maailmassa, jossa kukaan ei tekisi pahaa kenellekään,  jos saisin valita? Mutta kun en saa.

Nyt sitten olen päättänyt koirani vuoksi, että me kohdataan kaikki, joka vähänkin epäilyttää, koska nyt niistä ennen olan kohautuksella ja kiertämällä selvityistä tilanteista on kasvamassa isoja mörköjä. Eilenkin keskellä metsää seisoi liikkumaton ihminen ja sille piti murista, kun se oli niin pelottava.. Olin jo menossa ohi "höpöhöpön" saattelemana, kun päätinkin kääntyä ja mennä kohtaamaan tuon täysin tuntemattoman ihmisen. Niin me käytiin toteamassa, että ihan normaali ihminenhän tämä oli ja Ricoa alkoi jopa ihan nolottamaan oma hassu käytös.

Edelliseen selvennyksenä, että Ricohan on vallan ihmisrakas otus. Ei meillä ole ollut ongelmia ihmisten kanssa, ainakaan minun tietääkseni. Mutta luonnetestin jälkeen ja lapsipelon kasvaessa myös muita satunnaisia kummallisuuksia on ilmestynyt sen käytökseen, jotkut ihmiset kummastuttavat sitä ja selvästi se ei luota kaikkiin. Varmaan lienee aika tavallista useilla koirilla. Mutta en halua, että tämä kasvaa ongelmaksi ja alkaa vaikuttaa vahvasti meidän tekemisiin, joten olen päättänyt purkaa kaikki epäilyttävät tilanteet mitkä vain voin.

Vepekausi pistettiin myös pakettiin eilen. Miten innoissaan pieni kelpieläinen olikaan. Ihan ihmettelin sen halua päästä hommiin, kun hain sitä autolta. Mutta olihan sen varmaan puolisen tuntia joutunut kuuntelemaan mun toisten koirien maanitteluja "Tuo tänne! Tule vaan.." jne. ja onhan se kamalaa tuollaiselle kiltille koiralle, joka haluaisi tulla näyttämään miten homma hoidetaan!! Ei se voi ymmärtää, että joku ei meinaa suostua hyppäämään veteen tai ottaa esinettä suuhun? Sehän maailman parasta mitä kelpiläinen itse tietää!! Ja vallan mainiot kauden purkitustreenit Rixulainen vetikin <3



sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Ristiriitaa

Lauantaina ajeltiin Porvooseen agilitykisojen merkeissä. Ensimmäiselle radalle Rico lähti ihan normaalisti ja tekikin sen ihan suht normaaliin tapaan, toisin kuin ohjaaja, joka päätti sitten jarrutella koiran menoa myöhästelemällä, mutta Rico oli kovin kiltti ja jarrutti välillä lähes pysähtyäkseen ja kysyäkseen minne matka jatkuu. Radan jälkeen tajusin, ettei nollia ollut tainnut kovin montaa tulla ja hupsista, meilläkö oli muka nopein aika? Ei kai tosissaan.. Eihän meille viime vuonnakaan yhtään voittoa suotu, niin nytkö? -Kun sitä vähiten odottaa, ja matkan teko tuntuu tökkivältä, niin silloinko? Eikös nollavoittojen kuuluisi olla sujuvia flowratoja? Eikö? Ei näköjään. No voitto, kun voitto - jos kukaan ei parempaa tulosta saanut, niin ei kai siihen voinut sitten kun olla vain tyytyväinen?

No lopulta olinkin, hetken.. Kunnes koitti seuraavan lähdön aika. Lähestyessä lähtöaluetta koira alkoi kiskoa autolle päin.. Mitä ihmettä? Mikä sille tuli? Käytin nopeasti metsän laidassa, muttei kauemmas pystynyt lähtemään, kun edellinen koira oli jo lähdössä radalle. Kummallinen käytös vain jatkui, kuin koira ei olisi halunnut radalla. Päätös omasta toiminnasta piti tehdä hetkessä. Höpö, höpö! Ja nyt mennään! Sinne se tuli lähtöön, kun käskettiin. Matkan teko oli vaisua, mutta siitä huolimatta nollalla maaliin - vai ehkä sen vuoksi? Radan jälkeen Rico kiskoi autoon, kuin viimeistä päivää ja hyppäsi suoraan takakonttiin.. Mitä ihmettä tässä tapahtui?

Hirmu pohtiminen ja miettiminen mikä koiralla oli, oliko se kipeä? Pelkäsikö jotain? Mikä tämän aiheutti? Lopulta tajusin, että radan jälkeen kisa-alueelta pois juokseminen oli vepen palkkauksesta johtuvaa. Siinähän koira oli oppinut toimimaan juuri noin, kisa-alueelta juosten pois, kohti palkkapurkkia, mutta se ei selitä sitä miksi se halusi lähtöalueelta jo pois? Viimeiselle radalle lähdin sillä mielellä, että jos jotain omituista tapahtuu, niin poistun vaan radalta.

Hain koiran autosta. Se lähti iloisesti mun mukaan. Lämppäsin sen ja lähestyttiin kisarataa, koira oli ihan ok - vähän vaisua käytöstä vaan. Rico ei yhtään innostunut muiden koirien suorituksista. Normaalisti  se haukkuu ja kiskoo radalle päin. Nyt se vaan hengaili tyynen rauhallisena. Lähtöaluetta lähestyessä sama toistui taas. Kiskomista auton suuntaan & epäilevää pälyilyä radalle.. Voihan hitto, mutta nyt olin kuin en olisi huomannut moista ollenkaan. Tehtiin temppuja ja laitoin Ricon katsomaan muiden koirien menoa. Samalla kehuin vaan niin maan perusteellisesti. Haukahtaa se ei tainnut yhtään kertaa tässä yhteydessä, joka on kovin epänormaalia. Meidän vuoron koittaessa sain koiran kuitenkin etenemään halukkaasti ja oma- aloitteisesti lähtöaluetta kohti. Sinne se jäi istumaan taakseen pälyillen.. Omituista.. Kulki taas radan niin vaisun oloisesti ja joo uskomatonta kyllä - jälleen nollalla maaliin. Tai ehkäpä siitä ylirauhallisuuskiltteydestä johtuen taas. Kulmassa varoin liikaa koiran tuuppausta hypyn taakse ja sain koiran suuntaamaan putkea kohti, josta kalastelu veikin aikamoisesti aikaa. Tässä radat

Lopputuloksena kuitenkin triplanollat ja se nollavoitto!Aika huimaa joo, mutta fiilikset on kovin ristiriitaiset tuosta koiran kummallisesti käytöksestä johtuen. Onko se kipeä? Vetikö ajatus palkkapurkista niin kovin puoleensa? Pelkäsikö se jotain? Paineistuiko ihmisistä? Lapsista? Halusiko sittenkin veteen, kun erehdyin käyttämään sen pikapulahduksella? Mitä sen päässä liikkui? Sekoaako se? Loppuuko meidän kisaura tällaisiin ongelmiin, jotka nousevat kuin tyhjästä? Onko sen päässä vikaa? Oliko se vaan ohimenevää kertaluontoista sekoilua? No onneksi Hannan kanssa pidetty "kriisipalaveri" antoi mahdollisuuden purkaa tämän kaiken kuorman pois ja eletään nyt päivä kerrallaan ja katsotaan mihin mennään.


Rico on kehittänyt kyllä päässään valtavan lapsipelko ongelman, tiedä vaikka kisapaikan käytös olisi johtunut jostain tällaisesta? Se on varma, että lapset on palkattu hakkaamaan tuo pieni kelpieparka.. Nyt vähän tuntuu, että olenkohan omalla käytökselläni onnistunut ruokkimaan moista pelkoa. Ehkä me aletaan katsella noita pelkoja silmästä silmään aina sopivan tilaisuuden tullen. Itseasiassa päästiin aloittamaan tänä aamuna aamulenkillä ja todellisuus karuna avautui mun silmien eteen. Nyt sitä ei voi paeta tai vältellä. Se kohdataan.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Varoitus! Tekstissä käsitellään seuraamista!

Sweet bordercollie
Keskiviikkona Ricon agiliitämiset. Olipas meillä kivat ja erilaiset treenit. Tehtiin Knock Out rataa ja sitten sellaista takaa-ajo treeniä. Me mentiin Ricon kanssa viimeisinä, ettei sitä alkaisi ahdistaa perässä tuleva koira, mutta välimatkaa olikin sen verran enemmän, että mentiin myös ensimmäisenä Nizan edellä - Taisi saada vesiläisen jalkoihin aikamoisesti liikettä :D Hauskat treenit ja koirat sai vaan mennä ja tykittää. Treenien päätteksi katsottiin sitä Ricon seuraamista ja nyt koiruus oli vallan hyvällä mielellä, avustettuna kylläkin.

Eilen sitten tokoilu päivä. Rico sai lämmitellä ohjatulla ja siitä seuraamiseen. Meininki oli ihan ok, tehtiin liikkuroitu koemittainen pätkä, mutta autoin ja kehuin ja tsemppasin. Asenne aika kiva. Pää elää ja koira edistää. Mutta ihan hyvällä mielellä tämän kanssa eilen ja tänäänkin eletään. Kokeilussa oli myös kentän laidalla odottanut iltaruoka. Hyvin pystyi tekemään, eikä juminnut kuppiin, mutta välittömästi luvalla sinkosi kupille. Ruutua tehtiin vielä palkaksi + tunnari, joka onnistui nurtsilla yllättävän hyvin, vaikka vauhdikkaasti kapuloille menikin. Seuraamisvideoista meinasin pätkäistä pienen pätkän, mutta mitä minä siitä oppisin - Joten koko seuraamistreeni alusta loppuun on tässä.
Tämä asento & asenne oli se,  joka tuntui ihan onnettomalta, mutta onhan toi
pää nyt sentään selän yläpuolella.. Ja tällä pään asennolla Ricon
olisi helpompaa säilyttää paikkansa, mutta samalla kadottaa kontaktinsa..

Tällainen pään asento olisi ihan kiva, mutta ei taida tällä koiralla olla
realistinen tavoite, myös edistäminen pahenee kovasti tämän vaatimisen myötä.
(+ huomaa häiriökoirat :D)


Pieni höyryveturi höyrysi kentän laidalla omaa vuoroa odotellessa. Lopulta pääsi sekin hommiin. Ruutua, seuraamista liikkurointeineen + sivulta maahanmenoja. Ruutua tehtiin pari toistoa lelulla ja sitten lätkällä ja saatiinhan se kakara juoksemaan suoraan kovaa ja asenteella. Sen asenne on niin mainio. Sinne se veti ruutuun lukkojarrutuksen lätkälle, seisoi etujalat vieläkin harallaan jarrutuksesta rinta rottingilla, silmät loistaen. "Hei, näkeekö kaikki mut! Mä olen ruudussa! Kattokaa!" Tää treeni olisi niin tarvinnut saada videolle :D Voihan Showmies!
Tässä Raw:n seuraamiskuvia, yleisesti Raw:n seuraamiset tuntuu kevyiltä ja vaivattomilta.
Showmiehen seuraamisnäyte

Päänasento tuntuu tässä hyvältä, mutta onko se koiralle paras ja ihanteellisin
tapa tehdä seuraamista...?

Tässä vaihtoehtoisesti vähän matalampi päänasento, mutta kontakti ja paikka
tuntuu edelleen hyvältä.


tiistai 4. syyskuuta 2012

Tiellä toko taivaan tähtiin?

Tai siis matkalla menestykseen. Raw nimittäin. Luulin pienen raakalaisen olevan liian raakalaisversio Lentsun tiimiin mukaan pääsyyn ja pienoisella Hannan painostuksella lopulta lähetin hakemuksen.. Ja varauduin siihen, ettei meidän aika ole vielä.. Mutta kuinkas kävikään? Raw on nyt mukana MM-tiimissä! Matkalla menestykseen, wau! Nyt sen on astuttava kyllä ihan oikean tokokoiran saappaisiin. Mutta en aio silti muuttaa mitään radikaalisti. Haluan, että tekeminen olisi aina sitä samaa hauskan pitämistä. Uskon kuitenkin tai ainakin haluan uskoa, että juuri Raw:sta on tähän - menemään läpi kaikki mitä vastaan tulee tuolla samalla asenteella "hymy huulillaan".

Ricon kanssa taas nopea (ja kiireinen?) seuraamistreeni sai minut jälleen äärimmäisten kysymysten eteen.. Oma olotila vaihtelee epätoivon & luovuttamisen sekä taistelun & yrittämisen välillä. En mä aio luovuttaa, mutta aika epätoivoinen hetki koettiin taas eilen. Agikenttä, putki palkkaus ja liikkuri. Yksin tämä olisi ollut maailman upein seuraamistreeni - Tiedän sen. Mutta muita ihmisiä, koemainen aloitus ja liikkuri,  kaikki kaunis murtui. Kiukustuin sisäisesti ja leikkimään saaminen meni pakkosuoritukseksi.. *Huoh* No sain lopulta kaivettua leikillä ja putkeen vapauttelullla jotain asenteen murusia löytymään tähän koemaiseen tekemiseen, mutta ruskea koppa painoi ihan liikaa. Tuntui kuin se pää olisi laahannut maata.. Pitäis varmaan kuvata, niin vois ihan oikeasti taas tiedostaa missä se pää on. Jatketaan..

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Viikonlopun päätös

Kuume on onneksi jo hieman laskenut, mutta flunssa ei taida hellittää vieläkään otettaan..
Viikonlopun  päätteeksi tokon ryhmätreenit, mistä vähän myöhästyttiin, joten Rico ehti tehdä ryhmänsä kanssa vain ojautun hakukaarien mieleen palautusta. ^Agilitykentällä esteiden keskellä ja saatiin aikamoisia sivulle sinkoamisia, ennen kuin homma taas löytyi. Mutta se kelpien asenne.. Ai, että - Tätä se on parhaillaan, niin upeutta. Muiden mielestä se tuskin sitä oli, mutta jaksanko edes välittää?! En, Ricon asenne oli niin loistava ja minulle se asenne oli niin super, se riittää.

Raw pääsi tässä välissä oman ryhmänsä kanssa tekemään. Aiheena oli seuraaminen ja pikkukaveri teki liikkurointihäiriötä - Hitsi, se on mainio. Ei sitä voinut vähempää taas käskytykset sekä perässä, edessä ja sivulla kävelevä liikkuri kiinnostaa. Ricolle tuo treeni olisi ollut tosi paljon vaikempaa. Pitkästä aikaa tehtiin myös ryhmäpaikkamakuu ja toki myös luoksepäästävyys. Olin niin iloinen pienen onnistumisesta.  Luoksepäästävyydessä malttoi mielensä ja malttoi istua! Ja tänään oli päivä, jolloin makasi ensimmäisen kerran suorassa oma-aloitteisesti. Kävin puolessa välissä palkkaamassa, en usko, että olisi tarvinnut, mutta halusin kertoa sille miten hienosti se tekee <3 Eikä se häiriintynyt tai paineistunut rivissä tapahtuvista palkkauksista tai korjauksista - Ihanaa <3

Sitten Ricon seuraaminen osa1. Tehtiin luoksetulon ja ruudun haun yhteydessä, sekä maustettiin lyhyitä pätkiä kartoiden kierroilla ja leikittiin paljon  ja kelpie juoksi, se juoksi sydämensä kyllyydestä. Seuraamiset kaiken välissä tehtiin hyvällä asenteella, mutta pää tuntui olevan alhaalla - Vaikea sanoa, kun ei ollut enää ketään katsomassa? ja edisti.. No seuraamistreenin lopputulos: ASENNE + TEKNIIKKA - jatketaan..

Tänään olisi tiedossa vepeilyä, täytyy miettiä keksikö jotain hienosäätöä hiottavaksi vai vedetäänkö perinteiseen tyyliin. Vepen SM:ssä taottiin niin hurjasti 1-tuloksia, että taso taitaa kiristyä vuosi vuodelta. Ja täytyy kyllä todeta, että mun pikkukoira taitaa tosiaan olla aika pikkukoira. Ei sen kanssa taida pystyä ajassa kilpailemaan. Miten mun käsitys onkin vääristynyt koirani koosta tuota lajia harrastaessa? Koirissa, joiden kuvittelin olevan LÄHES samaa koko luokkaa Ricon kans, onkin noin 1/3 enemmän koiraa, kuin mun pikkukelpiessä ja se taitaa olla jo aika paljon :) Me ei siis oltu itse mukana näissä mittelöissä :)Treenikaverit Sini ja Papu menivät ja ottivat noissa skaboissa SM hopeaa, hurjan hienoa!!

lauantai 1. syyskuuta 2012

Seuraamisen sietämättömyys

Kun makaat kotona kuumeessa, niin tullut kahlattua eri kelpieiden blogeja ja videoita läpi. Ja yllätys yllätys olen ollut taas kiinnostunut seuraamisista..

Seuraamista vuoden 2011 loppupuolella
Tämä lienee meidän ikuisuus aihe? Ikuisuus ongelma? Milloin asenne on huono, milloin koira ehtii vilkuilla ympärilleen tylsän?? liikkeen aikana ja kadottaa kontaktin, ei selviydy korjaamisesta ilman apua, milloin pää roikkuu liian alhaalla, koko koira roikkuu liian kaukana, -milloin se painaa, edistää, on kankea... Mitä vielä?

Ja paljon olen kamppaillut sen kanssa mikä on minun oma unelma ajatus seuraamisesta. Miltä seuraamisen minun silmissä pitäsi näyttää. Miltä se olisi suotuisaa tämän koiran kanssa näyttää, jotta se voisi sen vaivattomasti ja helposti tehdä, pitäen paikkansa. Mitä pystympää pää nostetaan, sitä enemmän koira alkaa kadottaa paikkaansa - painamista ja poikittamista tulee myös tässä versiossa mukaan. Joo ei onnistu, pisteitä tippuu heti jopa rankemmin, kuin matkalaukkumallilla. Sellainen valtavan vietikkään & painavan ja matkalaukun välimalli olisi tilauksessa. Ja onhan se vallan erilaista tehdä käännöksiä rautakangen kuin makaroonin kanssa. Niin rautakangelle täytyy antaa vähän anteeksi..

No, jos unohdetaan tekniikka ja keskitytään asenteeseen ja häiriöihin, niin yllättävän paljon löydän kelpeiden seuraamisesta samoja läsnäolevia elementtejä, kun mitä Ricon seuraamisissa on.  Osa toimii hyvin eritavalla ja ovat tempperamentiltaan hyvin erilaisia koiria, mutta silti samoja yhtäläisyyksiä on nähtävissä. Esimerkiksi kontaktin katkeaminen, vaikka vain hetken ympäristön vilkaisun ajaksi. Mutta ihan kuin näillä olisi pakottava tarve katsoa mitä ympärillä on ja tapahtuu. Ricon kanssa se on johtanut pidempi aikaisiin kontaktin katoamisiin ja siihen, että mun kääntyessä tai pysähtyessä koira onkin ihan ulalla, että hei oltiinko me tekemässä jotain? Ricon kanssa tehtäessä tuntuu kuin siinä menee ohjaaja ja koira, kaksi erillistä olentoa ja mun siinä unelma seuraamisessa koira ja ohjaaja tuntuvat olevan yhtä ja liikkuvan tasatahtiin. Raw:n kanssa sellaisia seuraamisflow hetkiä olen jo pystynyt saavuttamaan ja Riconkin kanssa joskus kahdestaan keskellä metsää, mutta tuskin saan sitä parhautta ikinä pois sieltä metsästä - Ricon kanssa. Raw:n kanssa voin vielä elättää toiveita.

Faktahan on se, että Rico rakastaa työn tekoa kauempana minusta. Kotona se voi olla oikea sylikoira, niin kauan, kun ei tule liian kuuma. Rico tykkää tekemisestä, kun se ei ole liian väsynyt tai kyllästynyt. Toinen fakta on se, että seuraamiset kehässä liikkuroituna vie koiran motivaation ja ilon tekemiseen. Se voi joskus aloittaa hyvin, mutta kaavion jatkuessa jatkumistaan kontakti tippuu ja ajatus tekemisestä rakoilee.  Olenko minä rakentanut seuraamistreenit koiralleni liian tylsiksi? Olenko ollut liian mielikuvitukseton? Entäpä jos otan haasteeksi seuraavan kuukauden tehdä seuraamistreenin usemman kerran viikossa ja tehdä aina joka ikinen kerta seuraamistreenin yhteydessä jotain yllättävää ja odottamatonta, joka on koirasta hauskaa.  Muutenkin mua on alkanut kyllästyttämään tokon kaavamainen tekeminen ja ryhmätreenit, jotka kerta toisensa jälkeen täytyy suorittaa koemaisesti tai muuten vain kaavojen mukaan. Kun kerran porukalla kokoonnutaan treenaamaan, niin miksei tehdä erilaista ja hauskaa - koiran osaamista ja motivaatiota lisäävää.
Asennetta!