Ihan kohta

Me päästään taas treenaamaankin..Koirat saa vähän lisää lepoa, kun joutuu karsimaan opinnäytetyön puurtamisen edestä treenejä pois. Vähän viikon takaisten kuvien latausta kirjoitustyön lomassa.

"..Niin kaunis on hiljaisuus

ja kauniimpaa on kaipaus

Kun muistoissa hetken olla saa

silmän isku on ikuisuus

Niin kaunis on hiljaisuus

Siellä jossain säilyy salaisuus.."

Lisää kuvateksti

Rico fiilistelee auringossa

Koko komppania. Ärrät kuuli jotain, mutta mummokoira ei enää kuule kaikkea
kuten kuvasta voi päätellä :D

Prinsessamummokoira Brenda ja hänen henkivartijansa Herra Iso R sekä pieni suuri
bordercollie, joka yrittää näyttää pienemmältä, kuin onkaan ;)

Treenirajoitin

Niin sai Raw:kin jälleen uusia kokemuksia elämäänsä - Pääsi matkustamaan asuntoautossa pitkän pitkää matkaa. Vähän ensin jännitti autoon kuuluva meteli, joten tuli matkustus tosi tarpeeseen.  Jännä juttu miten paljon pieni mies on alkanut nähdä kummituksia ja kuulla pelottavia ääniä. Jotenkin olen vain koko ajan ajatellut, että se on niin rohkea ja rämäpää, ettei sitä mikään haittaa, mutta näyttää haittaavan. Harmittavaa. Toivottavasti menee ohi moiset hölmöilyt. En tiedä tarviiko tässä alkaa tekemään jotain äänisiedätystä. Höh. Rico taas matkusti isossa autossa niin kinginä, että joo.. Oli muutenkin niin niin kinginä lomailunsa ajan Raw:lle ja toinen kun ei vahingossakaan tappele vastaan, mikä nyt sinällään on ihan hyvä, koska muuten olisi luvassa liiallista välien kiristymistä.

Nummelaan palattiin ja Ricon käytös on taas normaalisoitunut ja tokomotivaatio on parempi. Perjantaina hallilla tehtiin ruudun hakua, loppuosan seuruuta, kilpajuoksumerkkejä, läjätunnari ja kaket. Vähän kaikki tehtiin huutaen, temputukset erityisesti huutaen, kovaa huutaen. Kaket meni ilman huutoa, mutta sain niihinkin kotona haetun purkkipalkkajännitteen mukaan, hienoa! Juttu, kun ei olekaan siinä miten tekee ja mitä tekee, vaan siinä mitä tekee milloinkin, kuinka paljon ja missä häiriössä ja millä mausteilla. Kokonaisuuden rakentaminen. Eikä se aina ole ihan vain pala kakkua, kun ei omista koiraa joka olisi vain pala kakkua.

Tänään sitten harjulla vielä ihan kaksin omat treenit. Ihan parhautta. Ja koirakin on vaan niin paljon parempi vapaiden jälkeen ja kaksin. Miksi me ei osata luottaa muihin ihmisiin ja tehdä yhtä rennosti silloinkin? En usko, että kyse on vain koirasta, kyse on meistä yhdessä ja meidän yhteisistä tunteista. Ohjattua, Z, seuruuta ja palkattomuuttakin mahtui mukaan. Vallan vallotonta menoa, merkkien noutoja, karautuksia ohi merkin, huutamista (koiralta), ylimääräisiä kierroksia kapuloita hakiessa, vauhdikkaita palautuksia, keulimista... Mutta niin vallatonta ihanaa asennetta!! Mutta selvästi huomaa, että tällä asennekuurilla on kadotettu paljon tekniikkaa. Merkiltä voi vetäistä metrikaupalla ohi, olla miten päin vain merkin takana. Seuratessa voi olla koiran mitan  edellä blondia  ja kun pitää istua ja odottaa ohjaajan liikkurina toimimista voi nousta seisomaan ja hiipiä perään.. Enkä voi siltikään kuin nauraa. Tämä kertoo siitä, että ollaan saavutettu treenillä jotain, Asennetta! - Sikailua. Se on vasta jotain. Nyt täytyisi vaan varoen yrittää palauttaa tekniikkapuoli ruotuun. Varoen ja yhä hullutellen ja virheille nauraen. Kuka mua kieltäisi treenaamasta tuota koiraa liikaa? Säätäisi treenirajoittimen? Tuo tekemisen riemu mikä ollaan taas viiden päivän vapailla saavutettu on niin ihanaa ja se saa tuon koiran toimimaan paremmin.

Raw teki perjantaina oman tokoilusettinsä. Paikkamakuut alkaa vaikuttaa luotettavimmilta, mutta monissa muissa asioissa on niin paljon tehtävää ennen koekehään astumista, tarvitsee niin paljon käsiapuja ja muuta, että tekemistä riittää ja paljon, mutta mikäs tässä on tehdessä - matkasta nauttien. Tänään raakalaisella oli vuorossa agilityn aluevalmennus. Tehtiin rataa, ensin vedettiin ratatreeninä ja sitten pätkittiin ja hiottiin pätkiä.  Vekkaukset ja käteen tuleminen taitaa mennä treenilistan jatkoksi, samoin muutama muu juttu. Valmennusta tehtiin myös ohjaajille lihaskuntotestin muodossa. On vaan viime aikoina jäänyt omasta kunnosta huolehtiminen... Joskus tein ihan säännöllisesti lihaskuntotreeniäkin, voi kun saisi raivattua kalenterista aikaa palattua samaan rytmiin. Eikai siinä olisi kuin ottaa vaan se aika ja vähänkin olisi parempi, kuin ei mitään.

On taivas velkaa tuulen myötäisen

Maiseman vaihto tekee välillä hyvää ja rauhoittaa mieltä. Joskus kiireen keskellä ei nää siihen mahdollisuutta, kunnes oikeasti pysähtyy ja voi todeta sen olevan vain järjestelykysymys. Koko elämähän taitaa olla järjestelykysymys.Valintoja ja järjestelyjä. Milloin tietää valinneensa oikein ja kannattaako jäädä edes miettimään valitsiko väärin? Voiko kaikkia valintoja edes järjellä selittää. Mikä elämässä on lopulta tärkeintä? Nämä pienet hetket pikkupakkasessa järven rannalla keskellä metsää saavat mielen rauhoittumaan ja näkemään asioita eri valossa. Elämä on tässä ja nyt. Kannattaako oikeasti tehdä asioita, jotka ei tunnu oikeilta tai hyviltä, sen vuoksi että joku vain olettaa sinun tekevän ja sinä itsekin vain oletat tekeväsi.. Siinäpä se. Haluatko sitä itse.. Ehkä halusit joskus, mutta haluatko enää? Onko kaikki sen arvoista. Olisko jokin muu tie. Vai onko se muu tie vain pakopaikka todellisuudelta. Kun langat ei olekaan enää omissa käsissäsi. Et voikaan enää vaikuttaa kaikkeen mihin halusit. Pienestä kasvaa usein suurta, eikä se aina ole hyvä asia. Pakene tai taistele? Eikö ole muita vaihtoehtoja? Turhaa kaivata sitä hyvää mitä oli joskus, mutta on asioita, jotka vetivät mukaan moniin  hyviin asioihin, jotka sytyttivät ja saivat sen palon syttymään, mutta kuin ne olisivat sammuneet ja väistyneet vain pois.. Ei kaikkea saa ehkä koskaan säilymään tai sitten kaiken tarkoitus on vain opettaa arvostamaan tärkeimpiä ja arvokkaimpia asioita?

Viikon varrelta

Tiistaina agilityt Virkkalassa. Ai jai, kun on niin pieni halli, niin ehtii ihan minne vaan? Tai en tiedä, mutta tekeminen tuntuu helpolta, ei koirakaan ehdi kiihdyttää kovaan vauhtiin ja rytmitystä ei tarvi samalla tavalla. Ainakin Ricon kanssa tarvii sen tilan, jotta nuo rytmityksen haasteet nousee esille. Siellä me vaan hömpöteltiin ja kaikki meni kai kutakuinkin niinkun pitää, en tiedä kun ei kukaan kertonut. Raw:n kanssa saan treenata ryhmässä, jossa on kouluttaja. Voi, se on niin ihanaa - kun kentällä on se yksi ihminen sinua varten siellä, kertomassa mitä tapahtui, mikä meni vikaan, voisko jotain tehdä toisin tai vaan tsemppaamassa, että aiemmin liikkeelle, mene jo! Tällä kertaa sieltä tosin kuului enemmän "wauta!!" ja "hienoa!!"yms :) Mä aina niin yllätyn kaikesta mitä Raw osaa, ehkä Hannakin vielä vähän, vaikka yritti minulle väittää, ettei sitä yllätä tuon pienen pojan osaaminen :) Niin pieni se on minulle edelleen, vaikka muuta yritätte väittää :D Agilitytreeniryhmässäkin se on aika pieni bc muiden joukossa :)

Rico on jotenkin haudannut itsensä sohvannurkkaan. Onkohan se masentunut? Ehkä sen pitäis saada olla nyt jonkin aikaa tai tehdä jotain ihan muuta? Ehkä en muista taas riittävästi sen perimmäistä olemusta ja luonnetta, vertaan sitä Raw:n ja olen vain tyytymätön? Mun pitäis aina muistaa antaa olla sen oma itsensä ja toimia omana itsenään ja olla tyytyväinen siihen. Mutta en tiedä taas mikä on, koiran autosta ottaessa tuntuu, että se tekisi vain omiaan, ei mun kanssa, vaan yksin. Meidän yhteys on kadonnut, vai onko sitä koskaan ollutkaan? Ahdistuuko se vai ahdistunko minä vai me molemmat? Vai onko meillä liian kiire aloittaa treenit aina porukalla? Tarvisko se enemmän valmisteluaikaa? Voi huoh. Sinisilmä sentään tulee autosta asenteella loikkien mun edessä jo pallon suurella voimalla ja pelkkä seuraamisen pään asennon hiominen on vaan niin kivaa, kuin mikä muu tahansa. Elämä on iloitsemista ja rakastamista varten sanoo Raw ja saa taas mut hymyilemään.

Peikkoja

Lueskelin tuossa juuri kaverin blogia ja niin tosiaan minultahan unohtui ihan täysin päivittää meidän lauantain treenien päätös peikkometsään, jota olen mielessäni naureskellut. Virkamies ja pelimies pääsivät juoksuttamaan prinsessaa peikkometsään, missä me kohdattiin todellakin peikko! Joo, kyllä hurjan suuri harmaa peikko - se oli sellainen irlanninsusikoira. Prinsessa taisi törmätä siihen niin yllättäen, että pääsi säikähtämään moista peikkoa. Raw oli ihan varma, että nyt on tosiaan aikamoinen peikko kysessä ja varovaisuuteen varmasti aihetta. Mutta mitä teki Rico? Meidän kummallisten asioiden jännittäjä meni reippaasti katsomaan ja nousi kahdelle jalalla kuin taputellen tyyppiä selkään kummastellen miten suuri se olikaan ;D

Nyt on sitten tehty sagin kokouksessa päätös, että juoksuiset saavat osallistua 3-luokan kisoihin. Onhan se ihan hyvää treeniä arvokisojakin ajatellen poikien kannalta, mutta asioilla on usein monta eri puolta. En kuitenkaan ihan riemuissani ole moisesta sääntöuudistuksesta. Ricohan on treenannut juoksuisten kanssa ja toiminut ihan hyvin joo, mutta kyllähän se elämä kentän laidalla on aika tuskallista aika-ajoin ja se on muuttunut koko aika tuskallisemmaksi. En voi sanoa treeninautintoa viimeistelevän sen kentän laitoja kuonollaan kyntävän koiran perässä raahautumisen. Tällähän taas ei ole sitten edes välttämättä mitään tekemistä niiden kisaavien kanssa, kun siellä kentän laidalla kulkee muitakin ulkopuolisia.

Toisaalta nykyisin kisoja agilityssa on niin paljon, että vaikka juoksutaot pitäisi, niin varmasti ehtii kisatakin ja arvokisoihin pääsee jokatapauksessa mukaan. Kyllähän urosten omistajienkin pitäisi myös muistaa pitää ne kisatauot. Mutta yksi huolestuttava seikka lienee pienten hallien ja näiden edellä mainittujen yhdistäminen. Koirat kuitenkin tuppaa olemaan enemmän tai vähemmän kiihdyksisssään agilitysta ja samaan rajoitettuun tilaan tuodaan juoksuiset ja uroksia, niin mahtaakohan niillä pojilla kuinka herkästi tunteet kuumentua entisestään? Arvokisoissahan on usein lääniä ja tilaa olla ja elää, joka jo muuttaa tätä tilannetta erilaiseksi. Ja vaikken omien koirieni uskokaan juoksuisten takia toisen kimppuun menevän, niin joku voi tulla omien päälle. Voihan olla, että koirat ovat niin kiihdyksissä siitä itse agilitysta, etteivät ne kykene ajattelemaan sillä hetkellä kuin sitä agilitya. No niin tai näin. Asian kanssa on elettävä, vaikkei se niin hienolta juuri tällä hetkellä tuntuisikaan. Voihan olla, että kaikki menee hienosti ja vain muutamat joutuvat luopumaan kisaamisesta tämän vuoksi. Ja jos päätehtäväksi tuntuu muodostuvan se kentän laitojen kyntäminen naamallaan, niin voihan sitä kokeilla vaihteeksi sitä kyntämisen harrastamista ihan noin niinkuin oikeasti.

Ja lopuksi vielä pari sanaa henkisestä etenemisyrityksestä. Aina olen halunnut olla väleissä kaikkien kanssa ja halunnut, että elettäisi maailmassa, jossa kenenkään ei tarvitsisi kantaa kaunaa toinen toisilleen. En välittäisi niin yhtään riidellä koskaan kenenkään kanssa. Toivoisin, että kaikki olisi vain hyvin ja voisi keskittyä oleellisempiin asioihin. Mutta ihmiset osaavat olla niin monimutkaisia ja hankalaakin hankalaampia. Sitä ihan ahdistuu moisesta jatkuvasta varpaillaan olosta ja se huolestuminen yrittää ihan pilata harrastamisen ilon! Siinä sitten sen kyntämisen harrastukseksi muotoilemista miettiessäni törmäsin tähän loistavaan lauseeseen:

"En voi antaa sinulle varmaa ohjetta menestykseen,  

mutta voin antaa varman ohjeen epäonnistumiseen: 

Yritä miellyttää kaikkia kaiken aikaa."

(Herbert Bayard Swope)

Kaksi makaroonia

Keskiviikko menikin sitten tokoillen ja torstai ja vähän perjantaikin ja lauantai ja tänäänkin olis tokotreenit ja koska mun koirilla oli vapaata..? No viime lauantaina.. Juuri kun olis miettinyt, että Raw:llakin pitää muistaa pitää se yksi vapaapäivä ainakin, että oppisi hyväksymään myös tekemättömyyden ja että Rico tarvitsee mielellään kaksi vapaata, niin toimii paremmin.. No Raw:n keskiviikko olikin oikeastaan vapaa. Me tehtiin vain kahden minuutin seuraamistreeni - jossa me kompuroitiin toistemme jalkoihin.. Viime aikoina seuraaminen on ottanut minusta niskalenkin. Rico edistää ja sen pää vaan roikkuu. Raw edistää, poikittaa ja on oikea herra hakkarainen selaiten sinne tänne ja tuonne ja tietämättä missä sen kuuluu olla. Ja minä vaan taaperran niiden kanssa sokeana eteenpäin. Rico on nyt saanut käydä useammin porukan kanssa treenaamassa, mutta sille on lähinnä haettu iloista mieltä, eikä niinkään tekniikkaa, kun taas Raw on jäänyt enemmän oman onnensa nojaa. Sen kanssa pitäisi tehdä paljon enemmän valvovien silmien alla.

Lauantaina ajettiin Piikkiöön Lentsun oppiin ja nostettiin kissa pöydälle. Raw pääsi ensimmäisen setin aikana tekemään noutoa ja sitä seuraamista. Ensin näytettiin meidän tapponouto ja saatiin noutoon hyviä jatkotreenivinkkejä, joissa koira "ohjautuu" tekemään oikein ilman, että mun tarvitsee pelätä latistavani sen asennetta. Sitten se mun kriisiliike - Seuraaminen. Hyvä ajatus kädestä häivyttämiseen oli vienyt meidät ojasta allikkoon. Nythän se pikkubeecee keuli, edisti ja kiertyi mun eteen. Ja mitä oli tapahtunut ohjaajalle? No se taas yritti omalla kropallaan ohjata pikkubeeceetä oikealle paikalla. Kaksi makaroonia siinä yhdessä käveltiin ja yritettiin tehdä seuraamista! Voi, miten vaikeaa voikaan olla suorassa suoraan käveleminen, kun itse ei tiedä yhtään mitä koira tekee. Välillä en ollut yhtään varma tuleeko se edes mun mukana.. Eli apusilmiä tarvitaan, jotka kertoo koska on hyvä hetki palkata.

Ruokailun jälkeen tehtiin paikalla makuu ja siinä ei mitään valittamista. Pitäisi muistaa vaan tehdä myös niitä lyhyitä ja yllättäviä ja häiriötä. Sitten käytiin läpi Ricon ahdistuksia. Kaukoja ihmismassan keskellä ja vapautuksia taakse kietoon - Tosi hyvä juttu, mutta ei ainakaan tänään ahdistus lieventynyt. Pystyy tekemään, mutta jää vähän vajaaksi, kuin anteeksi pyytäen hiljaisilta tuijottavilta ihmisiltä olemassa oloaan. Myös Rico teki seuraamispätkän, jossa nyt ei mitään ihmeellistä, vähän edistää. Pää on aika raskas (mun mielipide). Paljon pieniä hyviä ajatuksia.

Päivän päätteeksi tehtiin vielä kaikkien koirien kanssa Ruudut, kehään tulot ja jotain vapaavalintaista liikkuroitua tai häiriköityä. Hauska ja antoisa päivä jälleen. Ajattelemista omaan tekemiseen. Ja mahdollisesti tasapeli seuraamisen kanssa. Seuraaminen 1 - Minä 1. Nyt yritetään ottaa yliote jälleen moisesta kriisiliikkeestä me "Team kieroon kävelijät" :D

Oon irrottanut kädet kaiteesta

Agilitymaraton ilta Ärrien kanssa Virkkalassa. Molemmat meni niin hienosti, eipä siihen paljon lisättävää. Tiedä sitten johtuuko tästä pienestä tilasta taas, että rytmityksen vaikeus ei pääse kunnolla esille. Mutta hyvin meni silti. Tuntui jopa helpolta ja joo ei tehty  mitään överihelppoa vaan mm-rata variaatiota. Jopa Rico tuli hyvin ohjauksiin, eikä lähtenyt kaarrattaa väärille esteille, teki hienot kontaktit ja putkikontakti erottelut. Eipäs siinä muuta.

Raw taas pääsi yllättämään minut osaamisellaan. Yhtään rimoja ei kolissut, mutta melkein alan olla kohta ehkä pulassa tuon koipieläimen kanssa noilla minirimoilla. Mutta myös pieni bordercollie teki koko radan! Joo, no toki A:n ja keppien väliin jättäminen aiheutti radan pätkimistä, mutta ne välikohdat meni ihan kivasti. Enpä taas olisi osannut odottaa. Se vaan yllättää mut aina! Yritän silti valmistella itseäni siihen, että kisaaminen tuon hyöryhatun kanssa ei tule olemaan helppoa. Eikä sen toki tarvitsekaan! Agilitysta ja tekemisestä voi nauttia silti, vaikkei se aina helppoa olisikaan ;)

Viikonlopun jäljiltä vaan tokointo kasvaa kasvamistaan. Tänään olisi ehkä taas agilitya luvassa, mutta ehkä pakko tokoilla myös - ihan vähän jotain kivaa, siinä sivussa.. Viikonlopusta olen niin innoissani senkin puolesta, kun mikään asia ei ollut liian mitätön käsiteltäväksi ja tekeminen oli juuri sitä rajoja rikkovaa ja jotain ihan muuta. Juuri tätä mä olen niin kaivannut. Kukaan ei ollut sanomassa, ettei näin saa tehdä, ei näin kuulu tehdä. Ihanaa ja me tehdään vaan!

Niin paljon parempi maanantai

Viikon takainen tuska on kuin haamu vain. Palapelin palaset löytävät tiensä oikeille paikoilleen aina lopulta. Tämä parempi maanantai alkoi tokoilun merkeissä uudessa paikassa ja vieläpä lasten läheisyydessä. Saatiin seuraa Satusta ja Zinasta. Olipas mukavaa! Olin Ricosta hyvin ylpeä, kun se selvisi lapsista niin hienosti. Tehtiin ihan puhdasta siedätystä ja lopulta se pystyi keskittymään omaan tekemiseen. Ruudun hakeminen osoittautui päivän vaikeimmaksi, eli tarvis vaan tehdä eri kentillä paljon. Tätä treenialuetta ei vaan kentäksi voinut nimittää ja siksi löytäminen varmaan aiheutti ongelmia. Tänään paikka oli aika keskellä, eli korjaantui ihan itsekseen perjantain hallitreeneistä, jolloin herra kelpie "stop" käskyn jälkeen korjasi etuset aivan etunauhaan kiinni. Kröhöm..  Niin etulaitaa minä olen sille viimeisen vuoden työstänyt - ja tässä taas nähtiin. Yhdet treenit oltiin etulaidalla ja seuraavan eka toisto aivan takalaitaa ja loput keskelle. Junat ne kulkee vaan.. Mulla vaan puuttuu tällä hetkellä kriteerit. Tämän päivän treenin oli tarkoitus määrittää tulevien treenien suunta, mutta mietin edelleen..

Lisäksi Rico sai työstää pienen pätkän seuraamista ja jääviä viikonlopun uusien ajatusten mukaisesti. Lauantaina oltiin kuunteluoppilaana Matkalla Menestykseen (MM) tiimin 1.ryhmän treeneissä. Ihan huippua, miten taskut on täynnä pikkuideoita ja juttuja. Tahtoo vaan niin kokeilla ja testailla kaikkea! Onneksi päästään ottamaan varaslähtö leireilyyn jo ensi lauantaina Raw:n kanssa.

Höyryhattu oli oikein oma iloinen itsensä tämän päivän treenissä. Vähän ruutua, vähän merkkiä, vähän noutoa, vähän seuraamista ja kontaktin pitoa. Juu kaikki meni oikein kivasti, mutta seuraamisessa pää oli levoton ja muutenkin jotenkin ihme säätöä. Siinähän se oli ja kulki, mutta pää ja koko koira eli omaa elämäänsä. No ehkei se ollut päivän pääteema ja se näkyi. Mutta eilen raakalainen oli varsin mainio. Tehtiin ensimmäistä kertaa kuuntelutreeniä ja hitsi miten pian se saikaan ideasta kiinni. ihana koira! Paikkamakuut Raw on tehnyt hienosti ja perjantainakin hallilla oli vallan levoton makuu, mutta pieni pysyi härdellistä huolimatta hienosti. Eilen taas ensimmäistä kertaa korvat kääntyi taakse ja näin, ettei nyt ole niin hyvä olla kuin yleensä. Täytyy testailla pari juttua tähänkin. Huomenna meillä onkin jälleen pitkän pitkä agilityilta vuorostaan tiedossa.

Taas sinun tavalla mennään, mä en mee vaan mua viedään

Että toi agiliitäminen osaa ollakin välillä vaikeaa. Kuka meni koskaan keksimään noin ihmeellisen kummallisen vaikeita kuvioita.. Taidan tarvita terapia koiran, joka ei mene liian kovaa, joka kääntyy vaikka olen myöhässä, joka tulee vetoihin, ei flänkkää. Joka vaan tulee mukavasti mukana minne vain. On estehakuinen, muttei liikaa. Irtoaa, muttei ilman käskyä.. Joo. Olisko sekään sitten kivaa - Nyt tuntuu, että olishan se.  Niin kauan kunnnes päätyisi kolmosiin. Ja sellaisen kanssa päätyisi ehkäpä piankin. Ja sielläpä sitten olisi.. Eikä poiskaan enää pääsisi.  Kyllä ei ole ruusuinen tie herra sinisilmän kanssa edessä. Eipä sillä, että herra ruskean kanssa kaikki aina helppoa olisi. Kyllä se vaan silti tuntuu, että koira rullaa omiaan ja blondi roikkuu perässä. No mutta on se vaan silti niin mukavaakin. Se treeniminen nimittäin ja kun katsot noihin ilosta loistaviin silmiin, niin se ilo tarttuu sinuunkin.

Eilen päätin ottaa tokoakin vähän agiliitopäivien joukkoon. Tunnarin verran. Raw oli vallan hieno ja työsti hyvin. Tekee selvästi nenällään töitä etsiessään. Ihanaa, kun huomaa miten idea on sisäistetty. Rico taas katseli pikkubroidinsa tekemistä ja kuuppa pysyi nippa nappa sen verran kasassa ettei alkanut vuotaa - Niin siis kyllä se minun rauhallinen koira hajoilee aina aika ajoin - onhan se kai sentään kelpie?- Kai sen vähän kuuluukin? "käsky" sanalla nytkähti puoli metriä etukenoon. Kröhöm, korjauksen jälkeen malttoi odottaa oikeaa käskysanaa ja singahti about 10 metriä kapulakasastaan ohi ja yritti lähteä jäljestämään ties minkä marjamiehen jälkiä.. Huomasi kuitenkin itse virheensä ja palasi läjälle, etsi oman ja palautti hyvin. Se oli taas niitä hetkiä, kun olisi pitänyt antaa olla. Ja kuten arvata saattaa, en tehnyt niin. Sinne singautin sen läjälle uudelleen. Tällä kertaa jarrutus tapahtui keskellä kasaa ja toi jonkun vanhan, joskus aiemmin käytetyn kapulan - eli vanhalla hajulla höystetyn. Uudestaan ja mitä tekee herra kelpie? Karauttaa keskelle läjää, nappaa kapulan.. Tai siis? - huomaan vasta sen palauttaessa - KAKSI kapulaa ja läjän sammalta, joista toinen kapula on kyllä oikea. No tekevälle sattuu ja tapahtuu. Jos vielä kerran.. Saan vireen laskettua ja käteeni yhden ja oikean kapulan. Huh. Tarina ei ehkä ole kovin tavaton, mutta koomista siitä tulee Ricon the Rauhallisuuden tekemänä. ^Ja se höyrypää, joka tavallisesti toimii noin - ihan kaikessa - Tekee vastapainoksi loistavaa nenätyötä. Ehkäpä Ricokin palaa pentutreeneihin..

Garfield and Monday

Otsikko kertonee kaiken. Arrg.. Miten joku päivä voikin lähteä lapasesta niin ikävään luisuun, että ja voihan kiukun kiukku. Ei mitään maailman lopun vakavaa, vaan miljoonia pieniä asioista, jotka vaan kasaantuvat kasaantumistaan, jyräten sinut lopulta alleen, niin ettet saa enää kasattua itseäsi millään muotoa. Joko tämä maanantai olisi pian ohi? Ja olisko huomenna jo parempi päivä?

Ehdin lopulta nippa nappa koirienkin kanssa treenikentälle.  Mietin kyllä muutamaan otteeseen olisiko pitänyt jättää väliin - Kiire ja kiukku ei ole paras treenilähtökohta. Suhteellisen hyvin kuitenkin onnistuin, noin niinku koiria ajatellen, vaikka tuskin tunnetilaa pystyin peittämään. Tehtiin vähän ja kiireellä & nopeasti. Käteen jäi kuitenkin Raw:n edistyminen tunnaritreenissä ja luoksetuloissakin tehtiin varmaan pisimmältä matkalta sivulle tulon kanssa. Hyvin kykeni hahmottamaan jarrutuksen ja sivulle hakemisen ajatus kytee siellä kuupan sisuksissa. Ricon kanssa ei mitään edistymistä - Kallon seinään hakkaamista, mutta lopulta ajatuksia miten voisi treeniä rakentaa eri tavalla - Tehtiin ruutua. Kiitos ja hei, nopea poistuminen jätti vaan katkeran suloisen ikävän fiiliksen ja sai vajoamaan maanantai fiilareihin yhä syvemmälle. Anteeksi vaan koko maailmalta ihan kaikki. Tänään on vaan niin maanantai, vaikkei se kelpaa selitykseksi millekään. Silti se on.

Piristystä maanantain loppumista odotellessa toi sentään ystävän puhelu pitkästä aikaa <3 joka taas oli seurausta Ricon vilahtamisesta TV ruudussa. Jep, siellä se uiskenteli vepetreeneissä muiden koirien joukossa, minun pikku Rico <3
Lisätty: Koiran Elämää VEPEjakso

Sain myös ilmottua Ricon sinne näytelmiin. Joulukuuta odotellessa, onkohan meidän näyttelyremmi vielä tallella tai esiintyminen?
Onneksi huomenna on jo tiistai...