Peikkoja

Lueskelin tuossa juuri kaverin blogia ja niin tosiaan minultahan unohtui ihan täysin päivittää meidän lauantain treenien päätös peikkometsään, jota olen mielessäni naureskellut. Virkamies ja pelimies pääsivät juoksuttamaan prinsessaa peikkometsään, missä me kohdattiin todellakin peikko! Joo, kyllä hurjan suuri harmaa peikko - se oli sellainen irlanninsusikoira. Prinsessa taisi törmätä siihen niin yllättäen, että pääsi säikähtämään moista peikkoa. Raw oli ihan varma, että nyt on tosiaan aikamoinen peikko kysessä ja varovaisuuteen varmasti aihetta. Mutta mitä teki Rico? Meidän kummallisten asioiden jännittäjä meni reippaasti katsomaan ja nousi kahdelle jalalla kuin taputellen tyyppiä selkään kummastellen miten suuri se olikaan ;D

Nyt on sitten tehty sagin kokouksessa päätös, että juoksuiset saavat osallistua 3-luokan kisoihin. Onhan se ihan hyvää treeniä arvokisojakin ajatellen poikien kannalta, mutta asioilla on usein monta eri puolta. En kuitenkaan ihan riemuissani ole moisesta sääntöuudistuksesta. Ricohan on treenannut juoksuisten kanssa ja toiminut ihan hyvin joo, mutta kyllähän se elämä kentän laidalla on aika tuskallista aika-ajoin ja se on muuttunut koko aika tuskallisemmaksi. En voi sanoa treeninautintoa viimeistelevän sen kentän laitoja kuonollaan kyntävän koiran perässä raahautumisen. Tällähän taas ei ole sitten edes välttämättä mitään tekemistä niiden kisaavien kanssa, kun siellä kentän laidalla kulkee muitakin ulkopuolisia.

Toisaalta nykyisin kisoja agilityssa on niin paljon, että vaikka juoksutaot pitäisi, niin varmasti ehtii kisatakin ja arvokisoihin pääsee jokatapauksessa mukaan. Kyllähän urosten omistajienkin pitäisi myös muistaa pitää ne kisatauot. Mutta yksi huolestuttava seikka lienee pienten hallien ja näiden edellä mainittujen yhdistäminen. Koirat kuitenkin tuppaa olemaan enemmän tai vähemmän kiihdyksisssään agilitysta ja samaan rajoitettuun tilaan tuodaan juoksuiset ja uroksia, niin mahtaakohan niillä pojilla kuinka herkästi tunteet kuumentua entisestään? Arvokisoissahan on usein lääniä ja tilaa olla ja elää, joka jo muuttaa tätä tilannetta erilaiseksi. Ja vaikken omien koirieni uskokaan juoksuisten takia toisen kimppuun menevän, niin joku voi tulla omien päälle. Voihan olla, että koirat ovat niin kiihdyksissä siitä itse agilitysta, etteivät ne kykene ajattelemaan sillä hetkellä kuin sitä agilitya. No niin tai näin. Asian kanssa on elettävä, vaikkei se niin hienolta juuri tällä hetkellä tuntuisikaan. Voihan olla, että kaikki menee hienosti ja vain muutamat joutuvat luopumaan kisaamisesta tämän vuoksi. Ja jos päätehtäväksi tuntuu muodostuvan se kentän laitojen kyntäminen naamallaan, niin voihan sitä kokeilla vaihteeksi sitä kyntämisen harrastamista ihan noin niinkuin oikeasti.

Ja lopuksi vielä pari sanaa henkisestä etenemisyrityksestä. Aina olen halunnut olla väleissä kaikkien kanssa ja halunnut, että elettäisi maailmassa, jossa kenenkään ei tarvitsisi kantaa kaunaa toinen toisilleen. En välittäisi niin yhtään riidellä koskaan kenenkään kanssa. Toivoisin, että kaikki olisi vain hyvin ja voisi keskittyä oleellisempiin asioihin. Mutta ihmiset osaavat olla niin monimutkaisia ja hankalaakin hankalaampia. Sitä ihan ahdistuu moisesta jatkuvasta varpaillaan olosta ja se huolestuminen yrittää ihan pilata harrastamisen ilon! Siinä sitten sen kyntämisen harrastukseksi muotoilemista miettiessäni törmäsin tähän loistavaan lauseeseen:

"En voi antaa sinulle varmaa ohjetta menestykseen,  

mutta voin antaa varman ohjeen epäonnistumiseen: 

Yritä miellyttää kaikkia kaiken aikaa."

(Herbert Bayard Swope)