Niin sai Raw:kin jälleen uusia kokemuksia elämäänsä - Pääsi matkustamaan asuntoautossa pitkän pitkää matkaa. Vähän ensin jännitti autoon kuuluva meteli, joten tuli matkustus tosi tarpeeseen. Jännä juttu miten paljon pieni mies on alkanut nähdä kummituksia ja kuulla pelottavia ääniä. Jotenkin olen vain koko ajan ajatellut, että se on niin rohkea ja rämäpää, ettei sitä mikään haittaa, mutta näyttää haittaavan. Harmittavaa. Toivottavasti menee ohi moiset hölmöilyt. En tiedä tarviiko tässä alkaa tekemään jotain äänisiedätystä. Höh. Rico taas matkusti isossa autossa niin kinginä, että joo.. Oli muutenkin niin niin kinginä lomailunsa ajan Raw:lle ja toinen kun ei vahingossakaan tappele vastaan, mikä nyt sinällään on ihan hyvä, koska muuten olisi luvassa liiallista välien kiristymistä.
Nummelaan palattiin ja Ricon käytös on taas normaalisoitunut ja tokomotivaatio on parempi. Perjantaina hallilla tehtiin ruudun hakua, loppuosan seuruuta, kilpajuoksumerkkejä, läjätunnari ja kaket. Vähän kaikki tehtiin huutaen, temputukset erityisesti huutaen, kovaa huutaen. Kaket meni ilman huutoa, mutta sain niihinkin kotona haetun purkkipalkkajännitteen mukaan, hienoa! Juttu, kun ei olekaan siinä miten tekee ja mitä tekee, vaan siinä mitä tekee milloinkin, kuinka paljon ja missä häiriössä ja millä mausteilla. Kokonaisuuden rakentaminen. Eikä se aina ole ihan vain pala kakkua, kun ei omista koiraa joka olisi vain pala kakkua.
Tänään sitten harjulla vielä ihan kaksin omat treenit. Ihan parhautta. Ja koirakin on vaan niin paljon parempi vapaiden jälkeen ja kaksin. Miksi me ei osata luottaa muihin ihmisiin ja tehdä yhtä rennosti silloinkin? En usko, että kyse on vain koirasta, kyse on meistä yhdessä ja meidän yhteisistä tunteista. Ohjattua, Z, seuruuta ja palkattomuuttakin mahtui mukaan. Vallan vallotonta menoa, merkkien noutoja, karautuksia ohi merkin, huutamista (koiralta), ylimääräisiä kierroksia kapuloita hakiessa, vauhdikkaita palautuksia, keulimista... Mutta niin vallatonta ihanaa asennetta!! Mutta selvästi huomaa, että tällä asennekuurilla on kadotettu paljon tekniikkaa. Merkiltä voi vetäistä metrikaupalla ohi, olla miten päin vain merkin takana. Seuratessa voi olla koiran mitan edellä blondia ja kun pitää istua ja odottaa ohjaajan liikkurina toimimista voi nousta seisomaan ja hiipiä perään.. Enkä voi siltikään kuin nauraa. Tämä kertoo siitä, että ollaan saavutettu treenillä jotain, Asennetta! - Sikailua. Se on vasta jotain. Nyt täytyisi vaan varoen yrittää palauttaa tekniikkapuoli ruotuun. Varoen ja yhä hullutellen ja virheille nauraen. Kuka mua kieltäisi treenaamasta tuota koiraa liikaa? Säätäisi treenirajoittimen? Tuo tekemisen riemu mikä ollaan taas viiden päivän vapailla saavutettu on niin ihanaa ja se saa tuon koiran toimimaan paremmin.
Raw teki perjantaina oman tokoilusettinsä. Paikkamakuut alkaa vaikuttaa luotettavimmilta, mutta monissa muissa asioissa on niin paljon tehtävää ennen koekehään astumista, tarvitsee niin paljon käsiapuja ja muuta, että tekemistä riittää ja paljon, mutta mikäs tässä on tehdessä - matkasta nauttien. Tänään raakalaisella oli vuorossa agilityn aluevalmennus. Tehtiin rataa, ensin vedettiin ratatreeninä ja sitten pätkittiin ja hiottiin pätkiä. Vekkaukset ja käteen tuleminen taitaa mennä treenilistan jatkoksi, samoin muutama muu juttu. Valmennusta tehtiin myös ohjaajille lihaskuntotestin muodossa. On vaan viime aikoina jäänyt omasta kunnosta huolehtiminen... Joskus tein ihan säännöllisesti lihaskuntotreeniäkin, voi kun saisi raivattua kalenterista aikaa palattua samaan rytmiin. Eikai siinä olisi kuin ottaa vaan se aika ja vähänkin olisi parempi, kuin ei mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti