perjantai 30. joulukuuta 2016

Joulun aikaa

Joulua vietettiin perinteiseen tapaan pohjoisen suunnalla ja tälläkin kertaa lumen keskellä. Koirat on saaneet lenkkeillä vapaana metsässä ja jäällä. Pakkasin kaiken varalta mukaan Roverille pidemmän liinan (jota ei olla hetkeen tarvittu enää etelän huudeilla), mutta tyyppi oli niin hyvin kuulolla, ettei liinalle ollut mitään käyttöä. Pohjoisen päättymätön vapaus ei vienyt miestä mennessään. On se ehkä sittenkin bordercollien verta ;) Kyllä meidän yhteinen alkutaipale olikin välillä kovin tuskainen ja kivinen. Meinasi usko loppua, että niinköhän tästä pennusta ikinä taipuu mulle yhteistyökykyistä koiraa. Mutta on siitä taipunut, pikkuhiljaa mun arvo on kasvanut ja meidän yhteistyö on alkanut rakentua pala palalta. Näitä portaita on hyvä kiivetä yhdessä ylöspäin.

Rover oli jopa rasittava välillä lenkeillä pyöriessään ja hyppiessään mun edessä ruinaten lumen heittoa. Kyllähän se juoksi ja rälläsi, mut enpä olisi uskonut, että tuo pentu tulee oma-aloitteisesti pyytämään multa tekemistä - kun tarjolla ja vapaus ja Ricon seura. Ihmeitä tapahtuu, ainakin joskus satunnaisesti, mielenhäiriössä.

Ricolla meni myös vähän kovaa. Se innostui aina huutamaan Roverille ja "hyökkäili" sen kimppuun haukkumisen kera. Jyräsi Routa pois tieltään jne. Mutta tuo hullu bordercollie tuntui vain nauttivan moisesta menosta. On se hyvä, että sillä on luonnetta kestää kelpien leikkejä ja hyvä, että Rico on itse riittävän fyysinen kestääkseen Roverin leikit :D Vähän Ricon ilmeitä ja "pirun parta" ikuistettuna. Aika epätarkkoja ovat, mutta oli pakko kasata ne tähän ;)

En saanut kuvaa Ricosta huutamasta hampaat esillä
tämän parran kanssa :D

Roverilla tuli myös täyteen kokonaiset 6kk. Tyypille on kertynyt painoa 15kg ja säkäkorkeus alkaa tavoitella Ricoa eli noin 52-53cm. Kasvu tuntuu nyt onneksi vähän edes hidastuneen, parin viikon takaa paino oli samoissa lukemissa.



Kun oli rällännyt riittävästi ulkona hiivittiin salaa sohvalle ottamaan päikkärit :D

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Pikkujouluja ja lekurireissua

Olisi niin kovin paljon kirjoitettavaa, muttei millään ehdi aina kaikkea päivittää. Pitäisköhän mun ottaa sellainen lyhytsanaisempi lähestymistapa?

Viime viikonlopuna käytiin Lempäälässä noiden kujelopentujen pikkujouluissa. Paikalla oli kaikki kuusi siskoa ja Rover ainoana uroksena. Olihan se jo selvästi isompi siskojaan, mutta taitaa tällä hetkellä olla veljistäänkin suurin. Syötiin, juteltiin ja pienesti treenattiinkin. On noissa paljon samoja ominaisuuksia, mutta jokainen on silti niin omanlaisensa. Rover ei selvästikään ole ollut pentueen helpoin koira, mutta en mä sitä vaihtaisi pois mistään hinnasta, -vaikka osa siskojen ominaisuuksista houkuttelevammalta vaikuttaakin ;)
"Jos katse voisi tappaa :D" Vasemmalta: Rover, Love, Tina, Nila, Kulo, Metka, Popa ja Maili
@Katri Mure


Vieraaseen halliin meneminen oli Roverille taas todella vaikeaa hajumaailma vei mennessään ja kiihtyi haukkumaan ja piippaamaan. Tuo halliin meneminen saa kyllä tutuissakin halleissa kiihtymisen aikaan. Itse treeniosuuteen se pystyi keskittymään jo aika hyvin, alussa tosin ääni tuli mukaan tekemiseen. Halli tuntui jotenkin pienelle ja ahtaalle jo meille :D Rover alkaa olla sen verran isompilinjainen menijä, että seinät ahdistaa hetkessä.
@Katri Mure
Range Rover kiihdyttää ;) @Katri Mure

@Katri Mure


Tässä matkalla Rover on ehtinyt katkoa ylämaitokulmurinsa ja eihän ne enää katkeamisen jälkeen kovinkaan halukkaasti lähtenee liikkumaan, joten oli pakko käydä näyttämässä niitä lekurissa. Olihan sekin tuon kaverin kanssa keikka. Treenikaverit luonnehtii Roveria flirttailijaksi ja taitavat olla äärettömän oikeassa. Ensin mentiin eläinlääkäriaseman ovesta sisään hallitusti ja harjoitellun mukaisesti, mutta sen jälkeenhän se sisäänmeno on suoritettu ja alkoi pienimuotoinen rodeo. Siinä kun lopulta saan tuon rodeohevosen rauhoittumaan, niin se flirttailee minkä ehtii kaikille hoitsuille. Jep. Ja ne kaikki näyttää vielä olevan vallan ihastuneita mokomaan flirttalijaan. Hampaiden tilanne todetaan sen verran huonoksi, että ne on poistettava. Kun haen koiraa operaatiosta, hoitaja tuo Roveria mulle ja poistumme klinikalta saatesanoin: "Hei hei muru :)" Toki tähän liittyy huolenpitoa ja minun muistuttelua miten pidän Roverista parasta mahdollista huolta. Miten niin flirttailija? :D
Joku oli aikamoinen sylikoira ekaa kertaa elämässään lekurireissun jälkeen <3

Nyt ollaan paranneltu suuta ja Rover on ollut todella raivostuttava, koko aika hereillä ja puremassa tai syömässä jotain ei toivottavaa. Eikä niitä luitakaan nyt ole voinut antaa.. En tiedä siksikö kaikki pitäisi saada syödä ja purra.. Tänään käytiin ulkoilemassa kunnolla, jotta tyhmäilyt jäisi vähän vähemmälle. Ensi viikolla meillä onkin edessä Roverin ensimmäinen joulureissu pohjoiseen. Jännää, toivottavasti se osaa käyttäytyä! :D

Herra kelpie on päässyt hallille Roverin treenien siivellä välillä aksahumppailemaan ja ehkä moisesta aktivoinnista innostuneena alkanut taas puuhailla yksin ollessaan. Yksi päivä se oli avannut telkkarin ja piilottanut kaukosäätimen. Siinä sitä sitten kuumeisesti etsin ennen kuin löysin salaisen piilopaikan. Huomasin myös naapuritaloyhtiössä tehtävän ikkunaremppaa ja jo sekin voi olla äänineen Ricon puhailulle laukaiseva tekijä. Kun vain jokin muuttuu, niin ahdistus nostaa päätään. Ikuinen ongelma joka ei vaan poistu koskaan kokonaan. Toivon mukaan Roverista tulisi edes tasapainoisempi yksinolija.
Lisää kuvateksti
Rico poseeraa kauniissa lumisessa maisemassa..
"Noh se siitä, sieltä se urpo tulee ja pilaa komean kokonaisuuden.." T:Rico
Huomaan Ricon ilme :D
"Pieni" kuriton bc ihan oma itsensä :D




sunnuntai 4. joulukuuta 2016

"Hakenu näkemystä mun meininkini taa"

Roverin kasvutahti on ollut aika hurja. Ja taitaapa olla kirinyt kiloissa kärkeen sisaruksissaan. Viiden kuukauden merkkipaalun aikoihin käytiin ihan kunnon vaa ´alla tarkastamassa paino ja se huiteli jo 14,6kg - on siis isompi kuin Rico tai Raw samassa iässä. Mutta on jotenkin tosi "täyden" oloinen, ei ollenkaan sellainen rimpula, niinkuin pennut usein on. Mutta kyllä mä silti hiljaa mielessäni toivon, että tuo kasvutahti alkaisi hidastumaan, eikä päädyttäisi minnekään jättiläismittoihin.

Rover on tuntunut koko aika kivemmalta, vaikka ilkikurinen ikä alkaa painaa päälle. Tykkään siitä silti vain koko aika enemmän.  Yleensä ne pikkupennut on ihmisistä niin ihania. Mä taidan olla vähän toista mieltä, tai sitten mulle on sattunut se kaikista kamalin pentu! Nyt kun yhteistä kieltä ja ymmärrystä alkaa olla enemmän, niin kaikki tuntuu helpommalta. Onhan Rover vielä aika haastava tietyissä asioissa ja ehkä tuon ikäisen kuuluukin olla ;)

Tässä vähän viimeaikaisista puuhasteluista koostetta - ROVER 4,5kk - 5kk
Puhelimella ei taida näkyä, mutta koneelta kylläkin.
Sitten kasasin itselleni ihan samoista jutuista pidemmän pätkän, - johon voin itse palata analyyseineni myöhemmin. ROVER 5KK (pidempi pätkä)
Tässä vielä yksi vanhempi video, joka ei ole tainnut täällä olla. Hyvin paljon samoja juttuja tässäkin. Ainut lisä taitaa olla nuo seuraamiskokeilut, joiden kanssa olen ehtinyt jo saada läjän harmaita haituvia, mutta eiköhän ne sieltä joukkoon sulaudu. Tekiskö niin vai näin, kun pää pyörii ja mikä tapa nyt sit oliskaan paras, jotta kouluttais mahdollisimman vähän pieleen. ROVER 4,5kk

Se on jännä juttu tuo kouluttaminen. Ensin sitä tietää, ettei tiedä. Sitten kun tietää vähän jostain, luulee tietävänsä kaiken. Kunnes tietää vähän lisää, niin tajuaa miten vähän sitä tietääkään :D Roverin kanssa olen ennenkuulumattoman paljon puntaroinut eri vaihtoehtoja ja näkökulmia. Oma näkemys alkaa olla kuitenkin vahvistunut matkalla, mutta asioita voi silti kyseenalaistaa - jopa niitä omia näkemyksiään ;)

Tänään haettiin jälleen uutta näkemystä Korrin Suskin opissa. Paljon on tullut käytyä tokokoulutuksissa, muttei niinkään pk-puolen kouluttajien opissa, niin uusia näkökulmia oli tosiaan luvassa.  Treenit oli hyvin mielenkiintoiset. Tiettyjä tuttuja asioita, jotka ovat jääneet odottamaan omaa aloitusaikaansa ja tiettyjä asioita joissa mun oma totuttu toimintatapa keikautettiin täysin päälaelleen. Ihanaa tehdä töitä - ei niinkään liikkeiden - vaan sen kaiken muun kanssa. Roverin kanssa aloitettiin aloitusten työstäminen, koiran oma-aloitteisen aktiivisuuden rakentaminen ja leikkiminen uudella tavalla. Hammaskaluston vaihtuminen on vaan parhaillaan menossa ja leikistä näyttää tulleen sellaista mälväämistä ja sylissä roikkumista. Puhuttiin myös, että voisi hetkeksi pistää leikin tauolle ja ottaa sitten myöhemmin taas käyttöön.  Toisaalta olisi kiva saada "leikittyä" nuo tiukassa istuvat yläkulmurit pois päiviltä, mut aika turvoksissa näyttää ikenet olevan, niin en tiedä miten kivalta se tuntuu..  No, mutta meidän treeneistä koulutukseen liittyen myöhemmin  luvassa lisää tekstiä.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

"Tsiigaan taakse, mietin mistä ollaan lähetty"

Roverin liikunnan tarve tuntuu viime aikoina olleen kasvamaan päin ja mä olen nöyrtynyt ulkoiluttamaan koirat käytännössä lähes aina samaan aikaan. Alussa halusin ulkoiluttaa noita mahdollisimman paljon erikseen sattuneista syistä. Säännöistä ollaan vaan käyty pientä vääntöä. Äänen käyttö meinaa olla tosi herkässä vapaaksi pääsemistilanteissa ja se ei todellakaan ole vaihtoehto, eikä mikään jäykistely tai syömättömyys - mitä on myös esitetty. Keskustelun alla. Oon nyt ottanut saman kannan kuin Rawn kanssa aikoinaan, suurimmaksi osaksi päästään vapaaksi vain käy käskystä - niin ettei mikään liikkuva tekeminen kärsi tai saa odotusarvoja niskoilleen.

Yksi päivä havahduin siihen, että Rover on ollut sisäsiisti 3,5kk iästä alkaen, jotenkin todella hämmentävää! Toki ei mulla sen kanssa ole mitenkään varma olo, etteikö vahinkoja voisi tulla ja kannan vielä itse hyvin pitkälti vastuuta tästä. Mutta kyllä tyyppi osaa näköjään pyytääkin ulos, on se viisas. Rover on kotona myös alkanut enemmän hakeutua mun lähelle nukkumaan. Oon niin kiitollinen, että tällaisiakin piirteitä siitä löytyy :)

Kirjoitin viimeksi niitä alkavista yhteishallitreeneistä. Nämä treenit ovat aika haastavia pennulle, jos ei vanhemmallekin koiralle. Hallissa treenaa yhtäaikaa 5 eritasoista koirakkoa. Jokainen tekee omiaan ja omaa tilaa ei kenellekään käytännössä ole. Ensimmäinen kerta näissä treeneissä oli aika kamala. Rover oli ihan sekaisin hajumaailmoista jo hallin ulko-ovella. Se yritti singahdella jokaisen koiran ja ihmisen luo.  Otti kontaktia sen verran, että kävi hakemassa multa ruokaa ja syödessään oli jo matkalla jonnekin muualle. Leikkikin oli sellaista hedelmäpeliä - ote heikko, ei mun kanssa - ajatukset muissa, silmät pyöri kun hedelmäpeli. Sain joten kuten jotain järkevää aikaan ja vein Roverin hetkeksi autoon tauolle. Tunti nyt turhan pitkä aika, jos ei halua tarjoilla tuolle kaverille mahdollisuuksia entistä isompiin tyhmäilyihin.

Toisessa setissä Roverin oli jo helpompi tulla halliin keskittyneemmin. Toisten tehdessä paikkiksia, me odoteltiin odotustilassa ja katseltiin mitä muut puuhailee. Tämän jälkeen halliin mennessä Rover oli jo vastaanottavaisemmassa tilassa.  Näytti siltä, että jotain pientä voisi ehkä treenatakin. Kyllä toki keskittyminen herpaantui tuon tuosta. Mutta saatiin hyviäkin hetkiä aikaiseksi. Tässä treenissä havahduin siihen miten palkitsevaa "heitto" Roverille on. "Anna" temppu on ollut aika kiva sen mielestä alusta alkaen - mutta siihen sisältyy heitto, lyhyt sellainen - mutta kuitenkin. Pystyin tekemään myös lyhyen noudon, -koska heitto ;) Vaikka aikamoista tuo treenisetti oli, niin ensimmäisen ja toisen setin välillä oli jo muutosta parempaan suuntaan.

Tässä välissä on käyty hallissa puuhailemassa myös omatoimisesti. Jopa niin, että viereisillä kentillä on agilitytreenit käynnissä ja pöhkimistähän se saa aikaan. Aika hienosti Rover kuitenkin on osoittanut pystyvänsä -vielä vaan tarvii mennä täysin sen ehdoilla. Ensin puretaan pöhinät vauhdikkaammin ja sitten pystyy keskittymään hidastempoisempaan, mutta odottelulle ei pysty antamaan vielä sijaa, tai pöhinä alkaa uudelleen. Silloin kun treenit pidetään intensiivisenä ja tehokkaana niin kaveri on kyllä ollut tosi huikea!

Toinen kerta siellä yhteistreeneissä yllätti minut täysin. Miten paljon luottavaisempi olo olikaan koiraan. Ja miten paljon vaikeammista hetkistä ja tilanteista se selvisi ja pystyi keskittymään. Olin melkein haljeta onnellisuudesta. Tavallaan nopeasti menty huimasti eteenpäin, mutta kuinka paljon olen tehnytkään töitä sen eteen. Arjessa en ole antanut tulla vastaan tilanteita, jotka vie tätä taaksepäin. Toki Rover saa olla vapaallakin, mutta sellaisissa olosuhteissa, mitkä minä kontrolloin mahdollisimman hyvin. Ja onhan tää aika palkitsevaa, kun on käynyt heti käsiksi isoimpaan ongelmaan ja tuloksia on jo nyt nähtävissä, eikä välttämättä enää tarvi pohjamutia pitkin mennä ainakaan kovin pitkiä jaksoja. Iso kiitos kuuluu kyllä kaikille ketkä on tuuppineet minua menemään suoraan kohti ongelmaa, eikä tuudittautumaan "pikkupentusyndroomaan". Ilman sitä mulla olis vielä isompi ja haastavampi ongelma käsissä.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Miksi naiset rakastuu renttuihin?

"Miksi naiset rakastuu renttuihin? Mä en tiedä, mut se sopii mulle ;)"

Viikolle on ehtinyt niin paljon fiiliksiä laidasta laitaan. Rover on ollut kotioiloissa todella kiltti ja vaikka olisi puuhaillut tai riehunut, niin onnistunut kohdistamaan kaiken omiin leluihinsa. Tulen aina niin kovin iloiseksi, kun se tulee mun luo heiluttaa mulle häntää ja haluaa puuhastella jotain yhdessä. Tästä tää meidän yhteistyö alkaa toivon mukaan rakentumaan. Ulkona oon toistaiseksi onnistunut välttämään ja ennakoimaan hankalat tilanteet ja luoksetulon viimeaikainen onnistumisprosentti on ollut huikea. Yksi päivä tosin törmättiin yllättäen ihan järkyttävään ilmestykseen, pinkkiin pulkkaan! Onneksi pinkin pulkan omistajat olivat niin ystävällisiä, että päästiin tutustumaan moiseen ilmestykseen ;)

Torstaina oltiin Marin treeneissä. Meillä olikin treeni jo valmiina edelliseltä kerralta ja jatkettiin häiriö teemalla. Otettiin Rimma avuksi - kun nuo toiset koirat on Roverille kovin vaikeita. Rimma olikin niin täydellinen tähän duuniin, sitä ei voisi vähempää kakara kiinnostaa. Rover selvisi tästä aika kivasti - Sain pidettyä sen käsissä aina kun olin hereillä, enkä antanut otteen hetkeksikään herpaantua. Yhdessä kohtaa vyötärölle sidottu liina irtosi ja sitä takaisin sitoessa Rover oli jo liinan päässä matkalla hauskempiin puuhiin. Onneksi oli liina. Se on niin pirun nopea vaihtamaan mielenkiinnon kohdettaan. Mutta kun olin itse taas mukana, niin sain Roverinkin takaisin. Tosin kiihtyi sen verran Rimmasta, että ääntely tuli mukaan. Tämän jälkeen ehti karata kerran Marin luo ja yritti vielä lähteä Rimmankin luo, mutta tässä kohtaa vastasi mun käskytykseen ja palasi hienosti. Vaikka ehti tehdä paljon ei toivottavaa, niin treenissä oli tosi paljon onnistuneita hetkiä ja olin tosi tyytyväinen Roverin edistymiseen. Oikea hyvän mielen treeni :)

Toisessa setissä käytiin läpi meidän lätkä haasteita. En ole oikein saanut Roverille toivottua asennetta sen tekemiseen. Askeltaa laiskasti vaan lätkälle ja haluaisin siitä ihan toisen näköisen. Joten olen lähinnä antanut asian olla :D Testailtiin vähän eri tapoja ja lopulta parhaaksi Roverille osottautui se, että pidän Roun remmissä ja hetsaan lätkälle, jonka lasken toisesta kädestä koiran ulottumattomiin, vedän Roverin vähän kauemmas ja sitten päästän lätkälle + lelupalkkaan. Tosin mun omaan hetsaukseen on pakko kiinnittää huomiota ja laskea sitä hieman maltillisemmaksi :D Rover on sellainen menopeli, että sen leikkiin syttymiseen sekä raivokkaamman tekemisen asenteen kaivamiseen on tarvittu minustakin enemmän potkua. Jos leikin pikkusievästi sen kanssa - ei sitä kiinnosta, mutta fyysinen ja rajumpi leikki saa sen parantamaan otetta ja syttymään paljon paremmin. Tämän myötä mulla meinaa hetsauskin mennä vähän samalle levelille ja sitten mulla roikkuu borderscollie hihassa :D Tämä itsensä säätely olisi nyt tärkeää muistaa muutenkin ihan kaikessa. Jos joudun Roverin karkailuun puuttumaan niin siitä tulisi pitää mielessä se "tylsyys-moodi", helposti multa näköjään livahtaa käskyt silloinkin vähän turhan kiihtyneellä äänen painolla.  

Samalla oli puhetta, että pitää muistaa tehdä myös niitä treenejä, kun ei tarvi keskittyä häiriöihin vaan voi vaan tehdä. Perjantai iltana sitten ajattelin toteuttaa tämän ja ajaa hallille, -kun kuka nyt siellä olisi treenaamassa perjantaina myöhään illalla. Ajatuksena vahvistaaa lähellä olemista ja hakea vähän seuraamisen ajatusta. Hallilla oli kuitenkin joku rakentamassa rataa (onneksi ei vielä ollut treeniosuus alkanut) ja eihän siitä mun ajatuksesta tullut sitten yhtään mitään. Rover pöhki ja yritti kurkkia toiselle puolelle. Ja lopulta treeni muotoutui leikistä. Rou oli pidettävä kiireisenä ja mun silmissä - seuraamisessa ei ole mun silmissä - joten homma kosahtaa heti tällaisessa tilanteessa. Noh, muistanpa jatkossa, että mennään tekemään hallille vain häiriöiden sietämistä ja jos jotain muuta saadaan tehtyä, niin se on pelkkää plussaa - ei itse tarkoitus. Kyllä nyt jännittää ne ensi viikolla alkavat omatoimitreenit. Onneksi ne on vain joka toinen viikko..

Tänään sitten oli vuorossa omalla kentällä Ansun koulutus. Olin valmiiksi jo vähän ärsyyntynyt siihen tosi seikkaan, että keskittyminen ei varmaan onnistuisi mitenkään. No mutta mitä tyhjää, kyllähän Rou ehti häntää huiskutella ympärilleen, muttei se varsinaisesti ollut lähdössä missään kohtaa mun käsistä. Katsottiin ja pohdiskeltiin seuraamista, perusasentoa, luoksetuloa ja jääviä. Seuraamisharjoituksissa ja targetilla pyörimisissä on alkanut mukaan tulla pään dyykkailua ja heittelyä, mitä en yhtään haluasi jatkojalostaa.  Targetilla mentiin hieman taaksepäin, niin että Rou oli mun edessä koko ajan, -jotta saatin pään liikettä haltuun. Seuraamistreenissä kokeiltiin peruuttamisen (mun peruuttamisen) kautta löytää tasapainoa ja se tuntui aika hyvältä ja tasapainoisemmalta pään kannalta. Jäävät käytiin lyhyesti, kun oli vähän kylmä moiseen. Seisomisessa sain nyt Ansun silmien alla ekan kerran aikaiseksi kokeilla staattisuutta kevyesti hihnasta vetäen ja voi miten jämäkän ja vahvan oloisena Rover seisoi. Luoksetuloa oli myös hyvä, eikä nyt tullut lelulle sitä loppuloikkaa, vaan tuli ihan siististi juosten. Jälkeen päin mietin miten hitossa aina kouluttajien kanssa onnistun niin hyvin tämän Roverin keskittymisen kanssa. Olenko treenatessa ilman kouluttajaa liian huoleton? Luotan liikaa? Vai teenkö kouluttajien kanssa enemmän ruuan kanssa työskentelyä. Hallin häiriöt taidetaan saada aikaiseksi kyllä osittain youtuben agilityvideoilla, eli se pitäisi oikeasti ottaa iltaohjelmaan - aksavideoita vaan kuulumaan, niin josko se pöhkiminen joku päivä lakkaisi.


keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Haluun gangsterin herkän ja vaarallisen

Pikku gangsterin maailmaan on ilmestynyt mörköjä ja sama kausi taitaa olla muillakin sisaruksilla meneillään. Jonkin verran Roverissa on reaktiiviisuutta  ollut heti pienestä saakka, mutta nyt pöhkityttää täysin ennalta arvaamattomat asiat. Vieressä kulkeva rekkaliikenne ei saa välttämättä edes korvaa lotkahtamaan, mutta hetken päästä kuuluva "titityy-titityy" voi saada kunnon niskakarvapöhinät aikaan. Tai puskista voi hyökätä vaikka roskis tai pihoille ilmestyvät valoilmiöt (lyhdyt ja valot..) Elämä on.

Käytiin myös hallilla, sitten pikkupentu aikojen ja olipas sekin nyt jännää. Halliin saapui jalaton sammakko, joka imuroi  hajumaailmaa häntä vispaten. Luuli varmaan, että halli on täynnä aikuisia koiria, joiden eteen täytyy pienen koiran mennä sammakkona. Tuo on Roverin kohdalla hassua miten isosti hajumaailmassa se elää tuon ikäiseksi. En muista, että yksikään mun aiemmista koirista olis pentuna käyttäytynyt Roverin tavoin hajujen vuoksi. Metsässäkin sitä on ollut vaikea hallita kun ei lähde pelkästään näköärsykkeiden perään vaan jahtaa selkeästi myös hajuärsykkeitä. Ja vaikka ei näkisi mitään, olettaa hajujen perusteella esim. koiria olevan paikalla. Hajumaailmaan upotessa siihen on vaikea saada mitään otetta.

Hallikeikalla kuitenkin pian jalat löytyi alle, kun ei niitä hajujen aiheuttajia ollutkaan paikalla. Saatiin leikittyä ja puuhailtua ruuankin kans, hyvä reissu siis. Talvikaudella hallista tuleekin tuttu treenipaikka Roverille. Vähän mua kyllä jännittää, mitä tuleva talvi tuo tullessaan. Miten pystytään treenaamaan, saanko mitään kontaktia koiraan, tuleeko siitä mitään. Oon kyllä tavallaan varautunut siihen, että tuleva talvi tehdään vaan töitä normaali häiriöiden sietämisen kanssa, mutta osa minusta haluaisi tehdä muutakin kuin tuota. Onhan meidän yhteisymmärrys Roun kanssa toki kehittynyt jo parempaan päin. Ulkoillessa ollaan keskitytty luoksetulokutsun tärkeyteen, luopumiseen ja siihen millä käskyllä mun luolta saa lähteä ja koska tulee jäädä. Nämä samat arjen taidot  tarvitaan sinne treenitilanteeseen. Rover on alkanut tuntua myös motivoituneemmalta työskentelemään mun kanssa kuin aiemmin. Ja se on alkanut ymmärtää paremmin, että vain tiettyjen asioiden kautta saavuttaa ne toiset asiat. Nyt rajojen asettamisen jälkeen se on myös alkanut heiluttaa mullekin vähän enemmän häntää kuin ennen. Kyllä nää palikat vielä paikoilleen asettuu, en tiedä millä aikataululla, mutta aikanaan.

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Vanhempia videoita

4kk alkaa olla täynnä menopelin mittarissa ja hammaskalustoa lähti putoilemaan tuolla 16 viikon tienoilla, pari viikkoa sitten. Vaikka tiettyjen asioiden kanssa töitä on luvassa, niin nyt tuntuu, että meidän keskinäinen ymmärrys on parantunut. Ainakin toistaiseksi. Hetkittäin Roverilla alkaa olla myös ymmärrystä luopumisesta. Välillä on tullut ulkoillessakin hienoja välähdyksiä tästä ohikulkevien ihmisten suhteen. Koirista ei sitten puhutakaan. Ricoa olen käyttänyt metsässä apuopettajan roolissa. On se kyllä niin kultainen koira tähän hommaan ja tuntuu välillä, että ottaa oikein kunniatehtäväkseen pitää huolen siitä, että omalla liikkumisellaan auttaa mua hallitsemaan Roveria. Tällä viikolla pedin syömisen seurauksena ollaan jouduttu ottamaan vähän rauhallisemmin. Selvästi oli pientä huonovointisuutta havaittavissa, ripulointia ja oksentelua. Tilanne näyttää nyt onneksi paremmalta.

Pari vanhempaa videota on jäänyt julkaisematta, kun blogger ei ollut oikein yhteistyökykyinen tuossa aiempina viikkoina.

Rover 15 vko leikkii ja harjoittelee pelin sääntöjä, palautusta ja leikkin sujahtaa noutokapulakin. Sit vähän puuhaillaan kapulan kanssa, aloitellaan kuollut-lelu pelin harjoittelua, rullataan korokkeen kanssa ja testaillaan onko alustalta jäänyt millaisia ajatuksia (peruutusajatuksiahan sieltä oli tarttunut mukaan), haetaan aktiivisuutta ja oma-alotteista tarjoamista, leikitään "anna-peliä" ja "kerää-peliä" sekä harjoitellaan ensimmäisiä luopumisia lelusta, joka on saatu treeniin kotiläksyksi noiden meidän keskittymiskyvyn ongelmiin.

Tässä videolla taas menee Rover 16vko
Tällä viikolla leikittiin aika paljon sekä tehtiin jonkin verran häiriöharjoituksia. Itseasiassa videolla ensimmäisenä näkyvä leikki on jo meille häiriöharjoitus. Lelu heitetään apparia kohti. Haasteensa kullakin, tämä on meidän. Sitten testaillaan vähän luoksarin loppuosan palkkaustapaa - ruoka ja lelu. Lelulla on alkanut loikata ja ruualla taas ei ole niin intensiivisen voimakas (tietenkään). Mut vähän pitäisi puntaroida mihin mikäkin jatkossa johtaa ja mitä alkaisi käyttää, miten sitä rakentaa eteenpäin.
Videolla käydään läpi liikeratoja ja asentovaihtoja testaillen. Mulla ei ole hajuakaan kumpi-pää-kaukot tälle kaverille tulee. Mut nyt olisi ehkä jonkin näköinen aihio joku päivä vaikka aloittaa etupääkaket niin halutessaan. Lisää leikkiä, jakkaran kanssa puuhailua ja leikkipelin sääntöjä.

lauantai 22. lokakuuta 2016

"Vanno se mulle, et seuraat mua maailman ääriin"

16 vko tuli viikolla täyteen ja Rover on ehtinyt jos jonkinmoista. Välillä se totta tosiaan ehtii ja on ihan kamala! Onneksi väliin mahtuu niitä iloisia onnistumisen hetkiä. Mutta juu, harrastuskoiran halusin ja sellaisen sain. Ei ole mikään naapurin setien ja tätien sohvanlämmittimeksi tehty tämä paketti, eikä välttämättä edes helppoa ja kivaa harrastuskoiraa etsivän kaveriksi. Se on tehty mulle, vähän muista palikoista ;) Haastetta siinä tuntuu riittävän, mutta niistähän sitä tähtiä tehdään, eikös niin ;) Rover rakastaa ympäristöä, ihmisiä ja toisia koiria. Rakastaa ihan koko sydämestään tosi isosti. Se aiheuttaa välillä mulle vähän harmaita hiuksia.


Mun vanhemmat koirineen kävi kyläilemässä viime viikolla ja kauhulla ajattelin, että mitähän siitäkin mahtaa tulla. Rover joutuu varmaan jäähylle sata kertaa, kun kiusaa pienempiään. Mutta mitä tyhjää, sehän osasi käyttäytyä yllättävänkin hyvin. Toki se on kiinnostunut uusista tuttavuuksista, mutta kuin se olisi ymmärtänyt, ettei ne tahtoneet sen suurempaa tuttavuutta Roveriin tehdä. Saa nähdä miten meillä jouluna sujuu. Tää ikäkausi on ehkä ärsyttävintä pentujen kanssa. Ne kasvaa, voimaa tulee, mutta järki ja osaaminen puuttuu. 


Viikolla olikin sitten niin iki-ihanat treenit, ei ihan.. Rover vaan päätti singahtaa mun käsistä kentän laidalla olevien koirien luo. Jälkikäteen mietittynä olisi voinut itse tehdä niin paljon asioita fiksummin ja paremmin. Mutta kun se ehti väläytellä jo edellisellä viikolla niin pätevää osaamista ja keskittymistä. Tehtiin meidän äidinkin avustuksella yksi häiriötreeni ja Rou oli tosi hyvä siinä. Mutta taas tullaan siihen, että äiti oli ollut maisemissa pidempään, asui Roverin kanssa saman katon alla - ja oli sen saatavilla ns. koko aika, niin eikö häiriö ollutkaan niin vaikea? Ei tarvinnut kiinnostua, kun pääsee moikkaamaan halutessaan sitten myöhemmin? No miten vain, niin viikolla toteutettu treeni ei pitänyt olla häiriötreeni, mutta sellainen siitä taisi tulla. Karkasi ja kun ei saanut tahtoaan läpi - niin huusi kuin syötävä. Että se osaakin olla uskottava ja kuulostaa siltä, että hän kuolee juuri siihen paikkaan!! Siinä voi kanssatreenaajat olla ihmeissään.. Niin ja tosiaan Roverille häiriötä luo jo pelkkä ihmisten tai koirien läsnäolo ja puhuminen vaikkei se kohdistuisi edes koiraan itseensä. Mitään ihmeellisempää ei tarvita, kun se on mennyttä miestä.


Onneksi meillä oli Marin kanssa sovittu treenit samalle viikolle. Käytiin läpi Roverin oppimaan peruutus- perusasento settiä, josta haluan eroon ja toteutettiin häiriötreeni, josta Rou selvisi ihan uskomattoman hyvin. Olin ihan varma, että se lähtee häntä viuhuen menemään, mutta ei. Ehti kyllä vilkuilla, mutta pysyi mun kans. Juteltiin tästä ongelmasta, joka kyllä näyttäytyi treenissä sellaisessa valossa, kuin sitä ei olisikaan. Omassa päässä oli taas ehtinyt analysoida ihan liikaa, miten tuo koira alkaa pian inhota minua, kun meidän tekeminen menee tällaiseksi vääntämiseksi ja millä tyylillä sitä lopulta palautteen hölmöilystä toimittaisi perille. Rover on tosi fyysinen ja voimaa käyttävä pentu. Se kiihtyy ja syttyy leikkiin paremmin kun sitä kohtaan on fyysinen. Joten on tuntunut, että fyysinen palaute voi vaan nostaa ja kiihdyttää sitä. Ottaa sen kuin haasteena, vähän kuin leikkinä. Oma reagoimattomuus taas saa vaan Roverin lisäämään ei toivottua käytöstä. Taidettiin löytää vastaus tähän. Tylsyys. Palautteen pitää olla koiran mielestä mahdollisimman tylsä. Kaikki hauska tekeminen katkeaa siihen. Mari sai kyllä taas valettua uskoa minuun. 

Ja onneksi meillä on vielä niin kultainen ja ihan paras kasvattaja! -joka kyllä kans saa vaikeina tuskan hetkinä, -kun oma usko meinaa horjua - nostettua sen taas takaisin. Roverissa on samoja piirteitä kuin Ricossa ja se vähän on saanut mua haukkomaan henkeäni ja miettimään asioita taaksepäin. Onneksi pojissa on erojakin ja onneksi olen Ricon kanssa tuon yhteisen matkan kulkenut. Molemmat mm. ovat häiriöherkkiä, katselevat telkkaria, huomioivat ympäristöään tarkasti ja siellä olevia ärsykkeitä, vapaaksi päästyään juoksevat kauas minusta - jos lähden karkuun eivät ns. lähde perään vaan juoksevat flänkäten etukautta kuin pysäyttämään. Voivat juosta kutsuttaessa vaan ohi, pysähtymättä kohdalla, karkailevat pentu aikana.. No nykyisin Rico on oikea luottokoira lenkeillä ja varsinkin Roverin jälkeen se tuntuu niin helpolta. Mutta onhan niissä eroja. Rover kiihtyy paljon kovemmille kierroksille. Ricokin kiihtyy - mutta ahdistuksesta (esim. kotiin paluut -> eroahdistus). Roverin vireen säätely tuntuu paljon paremmalta. Se vaikuttaa helpolta "nollata" ja taas kiihdyttää uudestaan. Roveria ei ahdista tai jännitä, se on jotenkin itsevarma ja sinut itsensä kanssa oleva tyyppi. Se ei ole osoittanut mitään agreen viittaavaa käytöstä. Rico oli jo tuon ikäisenä esittänyt ensimmäiset hyökkäilynsä. Rover päin vastoin vaan rakastaa lajitovereitaan. Ricollakin on ollut sietämistä, kun kaveri tahtoo syödä luunsa lähes kylki kyljessä - yhdessä. Ja jotenkin mulla on noiden häiriöiden suhteen sellainen olo, että kun Rover kasvaa ja ymmärtää mitä siltä halutaan kentällä, niin se pystyy tuolla itsevarmuudella sulkemaan häiriöt Ricoa paremmin pois. Tämän aamun treenit ainakin lupasi hyvää. Jotenkin tuntui, että tuo tylsyys kortti palautteena toimii. Myös metsäulkoilu sujui hienosti ja Rover vastasi jokaiseen kutsuun. Edistystä kerrakseen!

lauantai 8. lokakuuta 2016

Nollast sataan, saat mut kiljumaan

"...Vuoristorataa, tää tekee pahaa. Mä haluun maahan, mut en voi lopettaa. 
Me mennään ylös alas ylös alas..."
Meno päällä..

Aiempi viikko olikin jotenkin edistyksellisen oloinen, tuntui että Roverin ja mun välille alkoi muodostua pienin askelin yhteistä kieltä. Tämä viikko tuntuukin sitten kumonneen kaiken ja pikku piru on ollut suoraan sanottuna irti. Kotioloissa ei mitään tavallisuudesta (normi-perusriehumisten lisäksi, jotka nyt kuuluu ihan vakioarkeen) poikkeavaa, mutta kaiken näköistä kivaa tyyppi on keksinyt kodin ulkopuolella. Kasvattaja kehotti kirjoittamaan kaiken tuskan ulos ja muistiin, jotta muistaa sitten miten hienosti(!) kehitytään tästä tulevaisuudessa ;) 
Viikolla korvat muutti muotoaan, samalla taisi mennä
myös pääkopan sisältö uusille asetuksille..


Roverin itsenäisyyden vuoksi olen ruokkinut sitä paljon yhdessä kulkemisesta. Noh tämä on selvästi rakentunut nyt niin, että mua käytetään aikamoisena ruoka automaattina, selvästi pitäisi päästä tästä eteenpäin. Rover voi jopa vilkaista minua, koska on oppinut että siitä katsekontaktista saa palkan, mutta jos onnettomalla ohjaajalla ei ole salamana ruokaa tarjolla niin se ehtii singahtaa täysillä remmin päähän ja puuhailla omiaan, kunnes on laskelmoinut mun kaivaneen sen namin taskusta ja sitten se palaa suu auki odottelemaan palaa kakusta. Tunnen itseni niin tyhmäksi, että olenkin mennyt tähän lankaan. Tuntuu, että Rou voi huoletta jättää palkan ottamattakin, jos ympäristö kiinnostaa enemmän. Se on sitä mieltä, että kyllä sitä ruokaa saa kun haluaa. Tuo tarjoamisen kautta kouluttaminen on joissain asioissa ihan hyväkin juttu, mutta me ollaan Roverin kanssa nyt sellaisessa tilanteessa, että mun pitäisi alkaa päättää enemmän tekemisen kulusta eikä niin, että kaveri tarjoaa kun hälle sattuu sopimaan. 

Joo sellaisessa tilanteessa on tosiaan tämä viikko vähän mentykin. Rover päättää mitä tekee, milloin tekee ja miten tekee. Se on mm. rakentanut metsästä mielikuvan, että siellä juostaan kavereiden kanssa (muutaman hassun juoksukerran jälkeen) ja mä olen siinä kohtaa kuin ilmaa. Tämä mielikuva syntyi yllättäen meidän kahden keskisellä metsäulkoilulla. Siellä se viiletti ja kyyläsi mielikuvitus kavereita, eikä mitään vastetta mun kutsuihin, eikä paljon ruoka kiinnostanut. Tuskan hiki otsalla sitten lopulta päätin ignoorata koko koiran. Totesin, että antaa olla. Lähdin puuhailemaan omiani ja kaivamaan sammalista muka syötävää. Se oli hyvä ajatus ja pieni utelias kaveri suostui tulemaan niin lähelle, että sain napattua sen lopulta kiinni. Olin niin väsynyt päivän päätteeksi, että en jaksanut alkaa vääntää mielikuvituskavereiden kyyläämisestä. Päätin että odotellaan ja tallustellaan ympäriinsä niin kauan, että luopuu tuosta tyhmästä käytöksestä ja saa ruokansa sitten kun pystyy pitämään kontaktia sekunnin murto-osaa pidemmän ajan. Joku 45min. taisin lopulta talsia metsässä, ennen kuin tähän päästiin. Huoh, no onneksi metsässä on ihan mukavaa olla..

Treenitilanteissa keskittyminen on ollut vaikeaa. Liike on tällä hetkellä salainen ase, jolla päästään usein eteenpäin, mutta siinäkin ehtii usein vilkuilla muualle. Fokus ei meinaa pysyä toivotuissa asioissa millään. En tiedä onko tällä tekemistä myös silmän käytön - tai sen puuttumisen kanssa. Rover ei jumitu samalla tavalla leluihin, kun Rawn pystyi lukitsemaan. Puolensa molemmissa.   Rover vaikuttaa aika kovalta, ei oikein meinaa ottaa palautetta vastaan,  ei minulta, ei toisilta koirilta. Reagoi välillä tosi voimalla joihinkin ääniin, varsinkin jos voimakkaaseen ääneen liittyy liikeärsyke. Ei ole tainnut koskaan jäädä mitään pelkotilaa kuitenkaan päälle, mutta reaktio usein tulee. Tavallaan pidän sitä ihan hyvänäkin asiana, koska se voi mahdollistaa tokossa sähäkämpää työskentelyä. Pientä pöhkimistä on ollut myös ilmassa, ties mille milloinkin, koirille, kannoille, puille, lyhdyille, telkkarille.. Tosi ärsyttävä tapa, mutta toivon, että sekin karsitaan iän myötä pois. 
Väsynyt sankari

Kriisiviikon jälkeen meillä olikin sopivasti Tamperella järkätty pentueelle Selkämaan Katin tokokoulutus. Vahvistuksia omille ajatuksille tuli taas paljon. Meillä oli jo aiemmin  Marin kanssa puhetta tuosta häiriöiden lisäämisestä Roun treeniin hyvinkin piakkoin. Sen toteuttaminen on ollutkin vähän vaiheessa vielä, kun ei ole mitään toimintoa, jota voi pyytää siinä tilanteessa. Katilta sainkin hyviä ajatuksia näihin häiriötilanteiden toimintoihin, jotta niille tokoliikkeeille ei käy vielä mitään ei-toivottavaa. Kuten käy-käsky, käsikosketus kestolla (jota vois hyödyntää lenkeillä ohituksiinkin) ja edessä ohjaaja peruuttaen "seuraaminen". Nyt lupaan kunniasanalla ottaa nämä työn alle, jotta olen toteuttanut ensimmäiset häiriötreenit jossain muodossa, ennen seuraavaa Marin koulutusta ;) Sain myös vahvistusta koulutuksen aikana sille, että kyllä näin pienille pennuillekin voi alkaa luomaan "isommin" rajoja ja kannattaa miettiä tuota tarjoamisen kautta kouluttamista koira ja tilannekohtaisesti.  Eikä saa mennä siihen "pikkupentu" ansaan, vaan edetä reippaasti seuraavaan vaiheeseen muistaen että usein koirat kaipaa treeniinsä myös sitä haastetta sopivaan aikaan sopivassa suhteessa. Siskotytöt oli niin kovin päteviä ja niin paljon yhteistyöhakuisempia, kuin Rover. Mutta tämähän oli nähtävissä jo siellä pentulaatikossa, se asia mikä mua mietitytti, mutta jonka kanssa päätin lähteä tekemään töitä. Näillä jatketaan, vaikka kukaan muu ei meihin uskoisi - niin minä aion uskoa <3

maanantai 3. lokakuuta 2016

Kaikkee kiva tehdä on, mikä kielletään

En voi mitään, mut tuo vanha biisi vaan osuu ja uppoaa tällä hetkellä niin täysin Roveriin. Meno ja meininki on aika ajoin juuri niin päätöntä ja kaikki mikä on kiellettyä on kuin uhastaankin ihan liiankin kiinnostavaa. Alussa pääsin huijaamalla, lahjomalla ja tekemisen kohdistamisella toisaalle tosi pitkälle. Mut nyt siitä ei ole enää juurikaan hyötyä. Rou ketjuttaa asioita ihan liian kätevästi, kokeilee rajojaan ja testaa joka päivä minne kaikkialle yltääkään. Se käyttää joka ikisen tilaisuuden hyödykseen ja siinä tuntuu piilevän pieni velmuilija. Se on oppinut myös ratsastamaan pentulisenssin ja itkuesityksen turvin jopa niin, että Rico raukka menee lankaan. En ole ihan perillä vielä siitä mitä tyyppi on miehiään lopulta. Välillä se on tosi kovan ja vahvan oloinen ja sitten siellä kuitenkin tuntuu pinnan alla piilevän herkkä paimen - tosin kuinka paljon muakin sit ehkä vielä vedätetään? ;) Mutta se on aika selvää, ettei kaveri ihan herkimmästä päästä kuitenkaan ole. Saan olla aika napakka ja määrätietoinen sen kanssa. Rou tuntuu myös arvostavan "haastetta" ja vahvaa otetta. Rico on saanut pari kertaa luvan juosta metsässä hetken samaan aikaan pennun kanssa ja Rico on innostunut leikkimään omalla rajuimmalla tavallaan jonka osaa, eli juoksee suoraan kohti, huutaa kohdalla suoraan kaverin naamaan "RÄYH!!" ja jatkaa matkaa, toistaen räyhäys- hyökkäyksiään. Rou vähän ensin säikähti moista menoa ja meininkiä ja tuli mun jalkoihin hurjaa kelpietä turvaan. Mutta wou, miten haltioissaan se Ricosta tämän jälkeen olikaan ja koko muu maailma vain unohtui kuin se olisi vain halunnut juosta Ricon kanssa! Sama juttu näyttää olevan silloin, kun Rico joutuu ojentamaan liian röyhkeää kakaraa.

Videopätkiä olen myös yrittänyt kasailla muistoksi, kun aika kuluu niin kovin nopeaan, niin videoihin on ihana palata aina myöhemmin. Tuorein kokoelma viime viikonlopulta. Mä olin ihan häkeltynyt kun Rover alkoi tarjoilemaan perusasentoja, härregud! Leikkiä ja sen sääntöjä ollaan saatu myös siihen pisteeseen, että ollaan onnistuttu tekemään vauhtinoutoa (pari kertaa jopa!) niin että palautuspiste on oikea, tosin kapulan irrotus on toisinaan vielä vaikeaa, kuten videolta näkyy. Kuolleelle lelulle meno alkoi myös aueta, joten viritin ruutunauhat vähän kuin näön vuoksi heti esille, ettei siitä muodostuisi ongelmaa. Saa nyt nähdä miten edetään tämän kanssa, mutta kai voi sanoa, et eka ruutu on vähän niinkuin tehty :D
Rover 13 vko

Pätkä ihan elämästä yleensä. Useinhan ne parhaat palat jää saamatta videolle, mutta jotain olen onnistunut tallentamaan. Ja joo tuo pieni koira saa koko kämpän ihan hetkessä aivan sekaisin.. Se on nyt vaan fakta.. Juuri nytkin se juoksee mun kumisaapas suussa, joo tiedän.. Mitäs itse jätin sen saataville.. Ja mattoajatus kylppärin matoista tuntuikin alussa ihan loistavalta ja kevyemmällä massalla se vielä oli jopa pitävä, mutta nyt alkaa olla matot aina rullalla nurkassa, joten lienee aika miettiä uhraavansa jonkin isomman maton tuon riiviön tuhottavaksi ja pissattavaksi.
Pätkiä ajalta X alle 3kk vanhana.

Viimeinen video on jo kahden viikon takaa, noin 12 viikkoisena kuvattu. Mietin, että jätänkö tämän ihan omaksi iloksi, mutta lisätään sekin nyt tänne muiden joukkoon. En jaksanut kovin kummoisesti sitä pätkiä katsottavampaan muotoon, vaan ladoin useamman setin vaan peräkkäin, joten siinä onkin jotain 6 minuutin edestä lähinnä leikkimistä ja mukana hillumista. Varoitus, kyllästymisvaara ;)
Rover 12 vko puuhastelua





sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Pienen pojan elämää, ei enempää ei vähempää

Roverista on kasvanut sellainen pieni riiviö pentu, joka yltää jo lähes minne vaan, päsee minne vaan ja syö ihan mitä vaan. Ja juoksee niin pirusti, huutaa ja murisee mennessään ja menee välillä päin seiniä ja puree niin pirun kovaa! Ja se kantelee tavaroita ympäriinsä, se saakin asunnon minuuteissa aivan tuhannen sekaisin. Se raahaa mm. petejä ympäriinsä, sanomalehdistä ja omista leluista puhumattakaan. Usein myös matot ja tyynyt vaihtavat osoitetta. ^Tennarit vilkkuen totta tosiaan :D

Mutta onhan alkuvalmiuksia pitänyt tuohon energiapakettiin asettaa jo tulevaa varten, joten viime viikonloppuna oltiin Roverin kanssa sen elämän ensimmäisessä tokokoulutuksessa Korrien opissa. Ajatuksena olikin keskustella viretiloista ja äänen käytöstä. Mulla kun on ollut tuon pentusen kanssa nyt ihan uusi asia pohdittavana auki. Tai no uusi ja uusi, mutta minussa kun asuu se tokoanalyytikko. (eikä kukaan muu, kuin toinen samanlainen voi ymmärtää moista pohdinnan määrää :D)

Roverilla on tosiaan esiintynyt sitä äänenkäyttöä milloin missäkin tilanteessa ja sehän tulee mukana myös treenikentälle esim. vireen noustessa. Tokokoiranhan tulisi olla hiljainen ja työskennellä motivoituneella asenteella. Ja kun haluaisi kierrokset tappiin, mutta äänenkäytön pois. Rover on vilkas, tempperamenttinen, reipas ja tekevä pentu, saankin hämmästelyä osakseni, kun haluan painottaa treeniä aktiivisuuteen ja hyvään vireeseen ;) Pointti ei olekaan siinä, ettei pennussa niitä ominaisuuksia olisi, vaan siinä että saisin hyödynnettyä tuon kaiken energian meidän yhteiseen tekemiseen - eikä sinne omaan puuhasteluun.

Pekan kanssa käytiinkin mielenkiintoinen keskustelu viretiloista. Koira on joko 1) ruoka alueella 2) lelu alueella tai 3) sosiaalisen palkan alueella. Ja äänenkäyttö tulee esille helposti silloin kun koira on väärällä alueella. Koiran ollessa esim. lelualueella silloin kun se saakin sosiaalisen palkan - voi ääni tulla esille helposti. Roverin kanssa kokeiltiin luoksetuloa ensin, niin että minä kävelin (huom. kävelin) pois, mutta ei auttanut - ääni pääsi juuri ennen kuin ehdin kutsua. Sitten vaihdettiin takaisin (tätä oli siis tehty jo aiemmin treeneissä ;)) siihen, että appari kantaa Roun pois mun luolta ja saatiin ensimmäinen sellainen onnistuminen, että Rover oli myös sopivassa vireessä ja ilman ääntä. Työstettiin myös vaihtoja eri alueelta toiselle. Tehtiin käsikosketusta ja tavaran antamista ruokapalkalla (jossa Rover oli hyvin ruokaalueella) ja luoksetulossa käytettiin lelupalkkaa, josta laskettiin koira jälleen ruoka alueelle. Puhetta oli myös sosiaalisen alueen työstämisestä. Sitä ei toteutettu treenissä, koska meillä ei ollut tässä vaiheessa mitään kunnolla valmista toimintoa, jota oltaisi voitu hyödyntää.

Puhetta oli myös viretilan säätelyn vihjesanoista ja ruoka & lelupalkalle omasta vihjesanastaan. Tätä, sen käyttöä ja hyötyä olenkin miettinyt paljon, mutta se vaatinee jo oman postauksensa. Omien passiivisten hetkien lisääminen treeniin nousi myös keskustelun aiheeksi ja olikin hyvä muistutus itselle - niin luoksetulossa, seuruuta aloittaessa, leikissä, kuin siellä metsässäkin (pönötystreeni).

Eilen Rover saikin sitten käydä kilpatokokoulutusohjaaja kurssin esimerkkikoirana. Yhtäkkiä tajusinkin olevani keskellä häiriötreeniä 12vko pennun kanssa! Pentu selviytyi kuitenkin hienosti, tehtävä oli näköjään jo vahva ja se tiesi mitä siltä haluan - eikä häiriö ollut liian suurta ja hankalaa. Toteutettiin tässä siis liikkeessä kontaktin tarjoamista. Lisäksi (ilman häiriötä) tehtiin kahden lelun leikkiä ja yhdellä lelulla lelun tarjoamista sekä asentovaihtoja - joka on sellainen sekasikiö soppa vielä. Maahanmenoon oon hakenut istumisen kautta ajatusta ja liikerataa. Istumiseen taas olen yrittänyt löytää eteen ja alle suuntautuvaa liikerataa (joka ei oo kyllä löytänyt vielä itseään) ja seisomiseen haettu taas pompun kautta napakkuutta ja näitä on tehty lähinnä ajatuksella - opitaan seuraamaan namia käden mukana toivottuun suuntaan ja toimimaan toivotulla tavalla. Tänään oltiin seuraamassa vuorostaan tokokoetta. Rover sai morjestella ihmisiä, ja luopua niistä, syödä mun kanssa ruokiaan, pitää pienen lekkihetken ja päästiin tutustumaan staffiin sekä painimaan puolivuotiaan beussin kanssa. Käsittämätön kakara, miten se uskaltaakin olla noin rohkea ja reipas :D

lauantai 17. syyskuuta 2016

Mikä musta tulee isona?

@Katri Mure 7vko

"..Mikä musta tulee isona, laulaja tai lätkänpelaaja.."
"..En koskaan vastannut tehtävän antoon
Mieli samos metsiä, raaputin pulpettia.
Tutkin kämmenen viivoja.."

Mikä hän on oikein miehiään? Ajattelin, että kirjoitan blogiin asioita millainen Rover on tai on ollut. Nyt kun tuntuu, että jotkut asiat loksahtelevat välillä niin nopeasti paikoilleen, että enhän mä ehkä enää jonkun ajan päästä muista oliko joku juttu muka hankalaa joskus? Aika kai kultaa muistot, kun muistan vaan Rawn olleen niin ihana ja kultainen pentu. Tuskin se sellainen on joka hetki ollut ;)



Roverissa oli havaittavissa jo pentulaatikossa tiettyä itsenäisyyttä. Eikä mulla ollut pienintäkään luottoa siihen, että se kulkisi vaikka metsässä pentumaisesti mukana  - vaan enemmin tuntui, että se oli valmis sujahtamaan omille seikkailuilleen millon vain. Tullessaan se oli niin pieni, että myös sujahti aidan välistä  naapurin puolelle hyvinkin huolettomasti. Ympäristö seikkailuineen tuntuu usein kiinnostavan pientä miestä enemmän kuin minä tai minun lelut ja ruuat.
Näyttää kuin se osais, mut voin kertoa salaisuuden (ei se oikeasti osaa :D)

Alussa kävi helposti niin, että kaveri päätti itse, että kiitos nyt on täysi olo ja ruokaa jäi syömättä. Niin outoa minulle, jolla on ollut aina vain ahneita koiria! Ja ruuan piti olla minun salainen ase tuohon yhdessä kulkemiseen, mutta nyt olinkin heikoilla, kun ympäristö vei voiton. Kupista ruokkiminen päättyi kuin seinään tämän myötä. Ruuan kanssa tuli esille myös mm. istumisen tarjoamista, enemmän passivoitumista ja pennusta tuntui katoavan se kaikki poweri, minkä siinä tiesin olevan. Ajattelin, että ei, ei missään nimessä näin. Tällaista en halunnut nähdä! Yhden kerran tein myös tosi ikävän tempun, -ruuan jahtaus leikkien lisäksi - kutsuin Ricon syömään kesken Roun ruokailun ja siirsin Roverin pois - kun se alkoi tempoa ja hyppiä, käskytin Ricon pois ja annoin Roverin syödä jäljellä olevan ruuan jämät. Työstön ansioita tai ihan luontaista - sitä mitä Rover pohjimmiltaan on - niin ruoka alkoi maistua hyvinkin pian. Sen ansiosta ollaan päästy myös vahvistamaan tätä yhdessä kulkemista.  Siinähän sitä työsarkaa sitten onkin ;)

Rover on myös hyvin mielenkiintoinen tapaus, se ei paljon minulle mielistele. Alussahan nukuin patjalla sen kanssa lattialla kun halusin lähteä vahvasti vahvistamaan me-ajatusta. Se on jotenkin todella tasapainoinen tapaus ja varsinkin herättyään. Ei ollenkaan aamuisin villiä hännän heilutusta ja tepastelua. Nykyisin se on alkanut heiluttaa minulle häntää silleen coolisti, rauhallisesti ja tulee usein kaulaan, saattaa nuolaista jopa pari kertaa. Siitä huolimatta en koe, etteikö se minustakin pitäisi. Rover tervehtii kyllä kaikki muut ihmiset, tutut ja tuntemattomat hyvinkin innokkaasti ja riehakkaasti korvat takana.  Yhden ainoan kerran mä olen saanut osakseni tuon tyylisen tervehdyksen, metsässä kaverin harhautuessa omille retkilleen menin piiloon ja lopulta pienen hätäisen juoksentelun jälkeen minut löydettyään tervehdys oli tuollainen. Tiedä sitten mistä tuo kertoo. Vai onko vaan maailma kaikkine ihmisineen, koirineen, polkuineen ja seikkailuineen vielä niin kovin mielenkiintoinen.


Leikkimisestä Rover on pitänyt alusta saakka.  Ja ihan alussa näytti, että leikki menee syömisen ohi, tosin nyt en enää tiedä onko näin. Äärettömän helposti ja vaivattomasti se pystyy vaihtamaan nykyisin leikistä ruokaan ja toisinpäin. Jossain tilanteessa sitä saa vähän sytytellä leluun liikkeen kautta vielä, mutta uskon että tuokin on ohimenevä vaihe. Ja kun tuosta kasvaa ja meidän leikki kehittyy, niin varmasti syttyy todella nopeasti. Rover on myös ollut äärettömän kätevä kaveri omimaan leluja itselleen, mistä lähtikin ajatus heti alkuun "anna" toiminnon rakentamisesta. Kasailin tämän rakentamisesta videonkin itselleni muistoksi - KLIK Lienee hieman pitkäveteistä katsottavaa, mutta se onkin mun omaksi iloksi :) Viimeiset videolla näkyvät pätkät kuvasin eilen ja tänään Rou on jopa oma-aloitteisesti kantanut lelujaan mulle, ehkä hetken mielijohteesta aiheutunut häiriö tai ehkä ei ;)

Äänen käyttö on kaverilla herkässä ja se tuli esille jo ensimmäisellä yhteisellä automatkalla, siihen on pakko alkaa kiinnittää jo nyt huomiota. Kiihtymiset, ja turhautumiset saa haukun helposti esille.
Ja kun tuo ympäristö on niin mielenkiintoinen, niin on myös ihmiset, koirat, kaikki.. Ei ole aina ihan helppoa huijata pentua kiinnostumaan minusta leluineni ja ruokineni. Ja apua! se katsoo välillä Ricon kanssa telkkaria, en ehkä kestä - ei kai siitä tule sellaista "telkkarin katselijaa" kentänkin laidalla. Valtavan rohkea ja reipas Rover on ollut kyllä kaiken kaikkiaan,  jossain tilanteissa jopa hullun rohkea! Jonkin verran reaktiivisuutta on ollut havaittavissa, mutta katsellaan nyt kun kaveri kehittyy mihin suuntaan sen kanssa mennään. Ja ihan hulluja iltavillejä se saa,  juoksee päin seiniä - ihan hullu ihana sekopää <3

Rico on ihan poikki kakarasta. Mitään paineja se ei tuollaisen kanssa suostu harrastamaan. Yrittää olla niin kärsivällinen kuitenkin, vaikka on joutunut jo ojentamaan villeimpien puruotteiden ja päälle hyppimisien vuoksi. Tosin juoksuleikkejä se voisi välillä vaikka leikkiä, kun niissä olisi niin ylivoimainen, mutta niitä on minun taas pakko vähän rajoittaa.

perjantai 2. syyskuuta 2016

Pentu elämää


Pelé saapui Nummelaan täytettyään 7 viikkoa. Ison pojan elkein se valloitti ensin takapihan ja sitten sisätilat. Ei paljon arastellut uutta paikkaa. Automatkalla tuli myös hyvin selväksi, että kaverilla on ISO oma tahto, ja jos ei mene asiat mieliksi niin se kyllä kuuluu. Eikä voi puhua mistään pienestä pennun nyyhkytyksestä tai edes huutamisesta vaan ääneen käyttö oli lähinnä sitä luokkaa, että kaveri on hengen hädässä ja kuolema koittaa nyt heti! Kutsumanimeksi Pelélle muotoutui Rover (Range Roverista).
Rover 7vko @ Katri Mure

Tämän jälkeen viikonloppuna ajeltiin vielä Tampereelle, jolloin piti olla alunperin pennun luovutusviikonloppu. Ihana kasvattaja Katri oli järjestänyt meille pentuluennon, aivan loistojuttu :) Rover sai viettää viikonloppua vielä pentusisarustensa kanssa. Sunnuntaina osallistuttiin norjalaisen Monica Wickstromin tokoseminaariin. Olin ihan yllättänyt miten hienosti Rover osasi rentoutua ja rauhoittua kentällä, kun mitään tekemistä ei ollut tarjolla.


Päällimmäisenä asioina itse seminaarista ja Monican koulutusajatuksista mieleen jäi kosketukseen totuttaminen, - jotta koira ei koe sitä pahana tai rangaistuksena - ja sillä voidaan ohjata koiraa tekemään oikein. Bongaamisen opettaminen nameista luopumisen kautta niin, että koira katsoo eri käskyllä ohjaajaa ja eri käskyllä namikättä (toisin sanoen myöhemmin kohdetta). Ja runsas targettien käyttö useissa eri liikkeissä pysäytyspaikoissa, kuten eteenmeno, kiertohässäkkä ja luoksari. Eteenmenossa käytettiin useita targetteja joista voi olla apua esim. flänkkäävälle koiralle. Ymmärtääkseni ajatuksena oli käyttää targetteja pääsääntöisesti aina, niissä liikkeissä missä niitä käytettiin ja jos koira sai juosta läpi, sille annettiin vapautuskäsky ja kun kisassa ei ole targettia, niin koira ei koe tarpeelliseksi jarrutella turhaan ennen pysäytyskäskyä. Muutenkin Monican näkemys oli, että kun koiralta vaaditaan selkeät kriteerit - menemään loppuun saakka targetille saakka, niin koirat eivät ala ennakoida. Hyvä ajatus syntyi myös häiriötreenistä, jota toteutettiin hyvin samantyyppisesti mihin ollaan Suomessa totuttu, mutta lisänä tähän pyrittiin lisäämään ohjaajan "voimaa" ja tilanteen hallitsemista koiran silmissä sillä, että ihmiset lähestyivät ohjaajaa ja ohjaaja työnsi/tuuppasi ihmiset pois luoltaan. Monica kannusti myös kehumaan paljon isommalla energialla ja huomasin hänen käyttävän työskentelyssä paljon jännitteiden luomista ja niillä pelaamista. 
Milli oli avannut blogiinsa hyvin Monican ajatusmaailmaa KLIK (Lainaan linkin tähän, niin pääsen itse helpommalla ;))


Rover on osoittautunut tähän mennessä kovin kiltiksi, helpoksi pennuksi (ps. jälkihuomio, perun sanani kiltistä ja helposta :D!), -sanoisinko ehkä jopa osan aikaa rauhallisen oloinen. En tiedä onko sillä vain niin vahva pää :D Pystyy rentoutumaan ja nukkumaan helposti. Siitä löytyy kyllä vauhtia ja potkuakin tarpeen tullen, jota olen pyrkinyt valjastamaan omaan käyttööni ;) Ja iltakilarit on välillä sellaisia, että seinät vaan paukkuu. Alussa ruoka ei tehnyt niin hyvin kauppaansa, mutta työstön jälkeen sekin on alkanut maistua aika kivasti. Alussa myös tarjosi ruuan kanssa vahvasti staattisuutta ja passivoitumista, mutta hyvin olen mielestäni saanut sitäkin lukkoa auki ja aktiivisuutta tilalle. Leikkiminen on taas ollut helpompaa. Lelujen omimishalu on iso ja kahden lelun leikki onkin työn alla. Rover on myös aika itsenäinen, ei sellainen pentu, joka kulkee jaloissa mukana kaikkialle. Pidin sitä aluksi aina pihalla vielä erillisessä aitauksessa (piha-aidan verkon raot liian suuria) ja kevyttä liinaa sen perässä esim. metsässä. Nyt (ainakin toistaiseksi) olen saanut vähän paremmin kaupattua tuota yhdessä kulkemista, tosin mitään isoja ja liian lähellä olevia häiriöitä se ei vielä tokikaan kestä. Tämä tuleekin olemaan mielenkiintoinen uusi matka.  Mutta vallan mainion oloinen pentu kaiken kaikkiaan, tykkään siitä tosi paljon <3


8vko

maanantai 15. elokuuta 2016

Ralleja

Päätin sitten loman jälkeen ihan extempore ilmoittaa Ricon sinne RT voittajaluokkaa kokeilemaan. Ja lomallahan me ei tehty niin mitään treeniä, eikä juurikaan ennen lomaakaan. Viikolla ehdin käytänössä joka päivä - taisi olla kokonaiset kuusi päivää aikaa muistella uusia ja vanhoja liikkeitä - tuomita suunnitelman totaalisen huonoksi ja treeni ei mennyt alkuunkaan niinkuin olin suunnitellut. Tuntui, että kaikki mikä voi mennä pieleen meni pieleen. Mietin käytännössä joka päivä, että taidan perua osallistumisen, mutta perjantaina olin kuitenkin lopulta sitä mieltä, että kokeillaan.

Ensimmäinen kyltti oli heti kolmen askeleen peruutus, joka oli jostain syystä aiheuttanut isoja ongelmia siinä kuuden päivän treenisessiossa. Vähän virheellisesti ajattelin Ricon osaavan, kunnes tajusin että koirahan ei saisi ehtiä missään vaiheessa istua ja omat askeleet pitäisi olla niitä valtavia harppauksia. Se sujui kuitenkin kuin ihmeen kaupalla kehässä, treenissä en pystynyt tekemään ollenkaan ilman seinä tms. apua. Puolen vaihdot tapahtui jalkojen välistä ja molemmat oikeaan kääntyen, eli ei olleet meille ne pahimmat mahdolliset. Oikealla puolen piti kyllä suorittaa pujottelu edestakaisin, joka oli taas tuottanut tuskaa - siitäkin kuitenkin selvittiin yhdellä kontrollivirheellä.

Jossain kohtaa oli napsahtanut ohjaajavirhekin, eipä ole hajuakaan mistä se on tullut. Kun oltiin suoriuduttu meidän pahimmat kohdat hyvin läpi, niin taisin olla aika helpottunut ja pistin vähän turhankin tehokkaasti vauhtia, enkä ehtinyt huomata, ettei Rico ihan ehtinyt istua yhdessä kohtaa kun käskytin sitä jo jatkamaan - ja siitä tietenkin -10, mutta koira oli niin iloinen ja hyvin mukana, että olin tosi tyytyväinen suoritukseen. Ja riittihän ne pisteet hyväksyttyyn tulokseen, 88p. Rico nappasi vielä tuomarin suosikki palkinnon ja siellä se makoili palkintojen jaossa niin kovin tyytyväisen näköisenä itseensä.

Kyllä tuli taas mietittyä paljon tuota hyvää virettä ja siihen johtaneita syitä. Kehä oli ihan veden vieressä ja paikka oli hyvin Vepekoemainen ympäristö. Rico oli jotenkin sen oloinen, kuin olisi ollut menossa Vepekokeeseen ja rata oli lämmittelyä ennen varsinaista koetta. Voi mielikuvien mahtava voima. Samoin sain auton niin lähelle kehää, että sain pidettyä koiran autossa ihan viime hetkille saakka. Käytin lelupalkkaa, joka oli viimeinen juttu mitä tapahtui ennen kehäänmenoa ja heitin palkan kehän ulkopuolelle suoraan leikistä. Tässä toki voi olla mukana se Vepekoe elemetti, jätetään palkka yhdessä ja sitten vielä muutama valmistava liike ennen rantaan menoa, mutta täytynee silti testailla vielä tämän tyyppistä valmistautumista.. Vaikka ehdin jo uhata, että Ricon kisaura päättyy nyt. Mutta se väläytti jälleen pitkästä aikaa niin hyvä asenteista kehätekemistä, että ehkä saatan vielä harkita jatkoa..

lauantai 6. elokuuta 2016

Kesälomafiiliksiä


Ricon kanssa ollaan tosiaan vedetty lonkkaa kaikesta tekemisestä ja vain lomailtu Pohjoisen reissun ajan. Koiraparka on joutunut vaihtamaan yöpaikkaakin useampaan otteeseen ja elämään & olemaan lastenkin kanssa. Takaisin Etelään paluun jälkeen on kyllä univelkoja nukuttu ihan urakalla pois.
Päijänteen rannalla 

Aivokuorma on muutaman nukutun päivän jälkeen nostettu tappiin ja aloitettu muistelemaan miten siellä oikealla puolen kuljettiin ja mitä kaikkea. En tiedä kyllä onko Rico kovin kiitollinen tästä? Pienesti puuhailee ihan mielellään, mutta ei RT kyllä taida olla meitä kumpaakaan varten. Ricoa piristäisi kun saisi vähän edes juosta, eikä piipertää siinä vieressä - mikä ei ole tuolle koiralle se luontainen työskentely etäisyys millään muotoa. Rico on muutenkin ollut koko loman jotenkin laiskempi kuin ennen. Kyllä se mukaan on lähdössä aina joka paikkaan, mutta pelkkä lenkkeily sitä ei tunnu kiinnostavan enää entiseen malliin. Uimaan kyllä lähti aina tosi mielellään, muttei enää uikaan ihan yhtä innokkaasti kuin ennen. Välillä tyytyi vaan omaehtoiseen kahlailuun rantavedessä. Kun tuollainen perusrauhallinen koira siirtyy veteraani ikään, niin kai siinä voi tahti jo vähän hidastua. Ricolla tuli tosiaan heinäkuun lopulla mittariin se 8-vuotta. Tai tiedä sitten kuinka paljon se oikeasti ikävöi Rawta tai koiraseuraa ylipäätään.

Suomussalmella

Rico on ollut kyllä loistava opettaja, miten ja millaisena haluan tulevaisuudessa pennulle maailmaa esitellä ja millaisia mielikuvia luoda. Ricon kohdalla on enää tässä iässä vaikea hajottaa tai rakentaa uudestaan tiettyjä kaavoja, joiden mukaan se on koko elämänsä toiminut. Hassua miettiä, miten aikoinaan Ricon kanssa lähdettiin ihan uunoina tottiskentälle ja miten meidän treenit siellä käynnistyivät. Muistan ikuisesti kuinka päästiin mukaan arkitokoa ylempään ryhmään ja kouluttaja totesi, ettei me oikein voida tehdä suunniteltua treeniä, kun en saa koiraani mitään kontaktia. Siitä lähdettiin liikkeelle. Toko oli vielä suhteellisen suurta utopiaa ja tekniikka edellä edettiin koulutusten mukaisesti. Sitä ei tietenkään missään nimessä olisi pitänyt tehdä niin päin. Matkalla oppii aina. Rawn kanssa mulla oli paljon selvemmät sävelet miten lähdetään etenemään. Raw nyt oli ominaisuuksiltaan muutenkin erilainen. Tässä vuosien saatossa on rakentunut yhä enemmän ajatuksia siitä mitä pohjataitoja haluan työstää ensin ja millaisia mielikuvia luoda. Ne pirulaiset kun rakentuu ihan itse, jos niiden eteen ei tee töitä. On paljon helpompaa suunnitella koulutusta alusta alkaen, kun tietää minne on menossa ja mitä haluaa.
Puutossalmella
Niin lomalla ;)

Pohjoisesta kotiintulo matkalla käytiin myös ihastelemassa suloisia pentuja :)





maanantai 25. heinäkuuta 2016

Joskus viimeinen valo sammuu, koita muistaa, tää ei oo ikuista




Rawn lähdöstä on jo aikaa, mutta yhä edelleen aika ajoin sydäntä kouraisee, eikä kyyneleitä voi hallita. Sitten kun omistaa sen kultakimpaleen joskus, silloin tietää miltä sen menettäminen tuntuu. Toisaalta taas sairauden seuraaminen on ollut raskasta ja nyt vasta voin olla varma siitä, että Rawlla on kaikki hyvin. Viikonloppuna seurailin tuttujen tokoSM kisaviikonloppua ja muistot Rawn kanssa kisatuista SM:istä nousivat pintaa. Raw ehti olla mukana noissa karkeloissa kaikkiaan kolme kertaa, ensiksi AVO:ssa, sitten VOI:ssa ja viime vuonna EVL:ssä ekaa ja viimeistä kertaa. Me pystyttiin yhdessä onnistumaan joka vuosi hienosti. AVO pronssia, VOI kultaa, ja EVL:ssä - kuka tietää vaikka oltais oltu finaalissa.. jos vain Rawn olisi ollut terve ja hajuaisti olisi toiminut - samoin ne jäävien "heikot" asennot ja seuraamisen nojailu saivat selityksen sairauden myötä. Välillä sitä myös miettii miten Raw pystyi edes suoriutumaan noin hyvin. Välillä tuntui, ettei edellytyksiä olisi ollut, mutta meidän kahden yhteistyö kantoi meitä paljon pidemmälle. Rawssa olikin parasta sen asenne ja halu tehdä yhdessä. Voi, että mä rakastin olla sen kanssa kehässä, se kulki kuin höyhenen kevyesti mun mukana vaatimatta, se vaan halusi koko sydämestään olla siinä - yhdessä mun kans.
On vaan niin ikävä sitä fiilistä <3

Rawn viimeiset SM:t vuosi sitten:
RAW TokoSM 2015

Tässä samalla surua helpottaakseen me ollaan Ricon kans käväisty se rally-tokon avoin luokka alta pois ja saatu RTK2 -en muista milloin ja missä niitä kokeita olikaan, mutta ihan kivasti olen kai saanut kelpienkin kulkemaan mukana - tosin onhan se kuin rautakankea kääntäsi mukanaan, varsinkin tietäen miltä tuntuu kuljettaa sitä höyhentä... Ei, ei Rico huono ole, se on vain omanlaisensa. Ja valtavan hienosti se on tsempannut lajissa jossa pitää olla mun lähellä koko aika - sairaan vaikeaa moinen ;)

Ricon kanssa ollaan myös tehty jonkin verran jälkiä metsään ja puistoon. Hommaan on haettu vähän erilaista näkemystä ja ihan vaatimalla vaadittu toivottua työskentelyä, kun muuten ei tunnu olevan mitään järkeä koko touhussa. Näin tehtynä se on näyttänyt hetkittäin ihan jäljestämiseltä. Heinäkuun puolen välin jälkeen vaihdettiin vapaalle ja lähdettiin tien päälle kohti Suomussalmea. Nyt päiväohjelmaan on kuulunut vain lenkkeilyä, veneilyä ja uimista, eli täydellistä lomaa.