perjantai 30. joulukuuta 2016

Joulun aikaa

Joulua vietettiin perinteiseen tapaan pohjoisen suunnalla ja tälläkin kertaa lumen keskellä. Koirat on saaneet lenkkeillä vapaana metsässä ja jäällä. Pakkasin kaiken varalta mukaan Roverille pidemmän liinan (jota ei olla hetkeen tarvittu enää etelän huudeilla), mutta tyyppi oli niin hyvin kuulolla, ettei liinalle ollut mitään käyttöä. Pohjoisen päättymätön vapaus ei vienyt miestä mennessään. On se ehkä sittenkin bordercollien verta ;) Kyllä meidän yhteinen alkutaipale olikin välillä kovin tuskainen ja kivinen. Meinasi usko loppua, että niinköhän tästä pennusta ikinä taipuu mulle yhteistyökykyistä koiraa. Mutta on siitä taipunut, pikkuhiljaa mun arvo on kasvanut ja meidän yhteistyö on alkanut rakentua pala palalta. Näitä portaita on hyvä kiivetä yhdessä ylöspäin.

Rover oli jopa rasittava välillä lenkeillä pyöriessään ja hyppiessään mun edessä ruinaten lumen heittoa. Kyllähän se juoksi ja rälläsi, mut enpä olisi uskonut, että tuo pentu tulee oma-aloitteisesti pyytämään multa tekemistä - kun tarjolla ja vapaus ja Ricon seura. Ihmeitä tapahtuu, ainakin joskus satunnaisesti, mielenhäiriössä.

Ricolla meni myös vähän kovaa. Se innostui aina huutamaan Roverille ja "hyökkäili" sen kimppuun haukkumisen kera. Jyräsi Routa pois tieltään jne. Mutta tuo hullu bordercollie tuntui vain nauttivan moisesta menosta. On se hyvä, että sillä on luonnetta kestää kelpien leikkejä ja hyvä, että Rico on itse riittävän fyysinen kestääkseen Roverin leikit :D Vähän Ricon ilmeitä ja "pirun parta" ikuistettuna. Aika epätarkkoja ovat, mutta oli pakko kasata ne tähän ;)

En saanut kuvaa Ricosta huutamasta hampaat esillä
tämän parran kanssa :D

Roverilla tuli myös täyteen kokonaiset 6kk. Tyypille on kertynyt painoa 15kg ja säkäkorkeus alkaa tavoitella Ricoa eli noin 52-53cm. Kasvu tuntuu nyt onneksi vähän edes hidastuneen, parin viikon takaa paino oli samoissa lukemissa.



Kun oli rällännyt riittävästi ulkona hiivittiin salaa sohvalle ottamaan päikkärit :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti