"Tsiigaan taakse, mietin mistä ollaan lähetty"

Roverin liikunnan tarve tuntuu viime aikoina olleen kasvamaan päin ja mä olen nöyrtynyt ulkoiluttamaan koirat käytännössä lähes aina samaan aikaan. Alussa halusin ulkoiluttaa noita mahdollisimman paljon erikseen sattuneista syistä. Säännöistä ollaan vaan käyty pientä vääntöä. Äänen käyttö meinaa olla tosi herkässä vapaaksi pääsemistilanteissa ja se ei todellakaan ole vaihtoehto, eikä mikään jäykistely tai syömättömyys - mitä on myös esitetty. Keskustelun alla. Oon nyt ottanut saman kannan kuin Rawn kanssa aikoinaan, suurimmaksi osaksi päästään vapaaksi vain käy käskystä - niin ettei mikään liikkuva tekeminen kärsi tai saa odotusarvoja niskoilleen.

Yksi päivä havahduin siihen, että Rover on ollut sisäsiisti 3,5kk iästä alkaen, jotenkin todella hämmentävää! Toki ei mulla sen kanssa ole mitenkään varma olo, etteikö vahinkoja voisi tulla ja kannan vielä itse hyvin pitkälti vastuuta tästä. Mutta kyllä tyyppi osaa näköjään pyytääkin ulos, on se viisas. Rover on kotona myös alkanut enemmän hakeutua mun lähelle nukkumaan. Oon niin kiitollinen, että tällaisiakin piirteitä siitä löytyy :)

Kirjoitin viimeksi niitä alkavista yhteishallitreeneistä. Nämä treenit ovat aika haastavia pennulle, jos ei vanhemmallekin koiralle. Hallissa treenaa yhtäaikaa 5 eritasoista koirakkoa. Jokainen tekee omiaan ja omaa tilaa ei kenellekään käytännössä ole. Ensimmäinen kerta näissä treeneissä oli aika kamala. Rover oli ihan sekaisin hajumaailmoista jo hallin ulko-ovella. Se yritti singahdella jokaisen koiran ja ihmisen luo.  Otti kontaktia sen verran, että kävi hakemassa multa ruokaa ja syödessään oli jo matkalla jonnekin muualle. Leikkikin oli sellaista hedelmäpeliä - ote heikko, ei mun kanssa - ajatukset muissa, silmät pyöri kun hedelmäpeli. Sain joten kuten jotain järkevää aikaan ja vein Roverin hetkeksi autoon tauolle. Tunti nyt turhan pitkä aika, jos ei halua tarjoilla tuolle kaverille mahdollisuuksia entistä isompiin tyhmäilyihin.

Toisessa setissä Roverin oli jo helpompi tulla halliin keskittyneemmin. Toisten tehdessä paikkiksia, me odoteltiin odotustilassa ja katseltiin mitä muut puuhailee. Tämän jälkeen halliin mennessä Rover oli jo vastaanottavaisemmassa tilassa.  Näytti siltä, että jotain pientä voisi ehkä treenatakin. Kyllä toki keskittyminen herpaantui tuon tuosta. Mutta saatiin hyviäkin hetkiä aikaiseksi. Tässä treenissä havahduin siihen miten palkitsevaa "heitto" Roverille on. "Anna" temppu on ollut aika kiva sen mielestä alusta alkaen - mutta siihen sisältyy heitto, lyhyt sellainen - mutta kuitenkin. Pystyin tekemään myös lyhyen noudon, -koska heitto ;) Vaikka aikamoista tuo treenisetti oli, niin ensimmäisen ja toisen setin välillä oli jo muutosta parempaan suuntaan.

Tässä välissä on käyty hallissa puuhailemassa myös omatoimisesti. Jopa niin, että viereisillä kentillä on agilitytreenit käynnissä ja pöhkimistähän se saa aikaan. Aika hienosti Rover kuitenkin on osoittanut pystyvänsä -vielä vaan tarvii mennä täysin sen ehdoilla. Ensin puretaan pöhinät vauhdikkaammin ja sitten pystyy keskittymään hidastempoisempaan, mutta odottelulle ei pysty antamaan vielä sijaa, tai pöhinä alkaa uudelleen. Silloin kun treenit pidetään intensiivisenä ja tehokkaana niin kaveri on kyllä ollut tosi huikea!

Toinen kerta siellä yhteistreeneissä yllätti minut täysin. Miten paljon luottavaisempi olo olikaan koiraan. Ja miten paljon vaikeammista hetkistä ja tilanteista se selvisi ja pystyi keskittymään. Olin melkein haljeta onnellisuudesta. Tavallaan nopeasti menty huimasti eteenpäin, mutta kuinka paljon olen tehnytkään töitä sen eteen. Arjessa en ole antanut tulla vastaan tilanteita, jotka vie tätä taaksepäin. Toki Rover saa olla vapaallakin, mutta sellaisissa olosuhteissa, mitkä minä kontrolloin mahdollisimman hyvin. Ja onhan tää aika palkitsevaa, kun on käynyt heti käsiksi isoimpaan ongelmaan ja tuloksia on jo nyt nähtävissä, eikä välttämättä enää tarvi pohjamutia pitkin mennä ainakaan kovin pitkiä jaksoja. Iso kiitos kuuluu kyllä kaikille ketkä on tuuppineet minua menemään suoraan kohti ongelmaa, eikä tuudittautumaan "pikkupentusyndroomaan". Ilman sitä mulla olis vielä isompi ja haastavampi ongelma käsissä.