Pienen pojan elämää, ei enempää ei vähempää

Roverista on kasvanut sellainen pieni riiviö pentu, joka yltää jo lähes minne vaan, päsee minne vaan ja syö ihan mitä vaan. Ja juoksee niin pirusti, huutaa ja murisee mennessään ja menee välillä päin seiniä ja puree niin pirun kovaa! Ja se kantelee tavaroita ympäriinsä, se saakin asunnon minuuteissa aivan tuhannen sekaisin. Se raahaa mm. petejä ympäriinsä, sanomalehdistä ja omista leluista puhumattakaan. Usein myös matot ja tyynyt vaihtavat osoitetta. ^Tennarit vilkkuen totta tosiaan :D

Mutta onhan alkuvalmiuksia pitänyt tuohon energiapakettiin asettaa jo tulevaa varten, joten viime viikonloppuna oltiin Roverin kanssa sen elämän ensimmäisessä tokokoulutuksessa Korrien opissa. Ajatuksena olikin keskustella viretiloista ja äänen käytöstä. Mulla kun on ollut tuon pentusen kanssa nyt ihan uusi asia pohdittavana auki. Tai no uusi ja uusi, mutta minussa kun asuu se tokoanalyytikko. (eikä kukaan muu, kuin toinen samanlainen voi ymmärtää moista pohdinnan määrää :D)

Roverilla on tosiaan esiintynyt sitä äänenkäyttöä milloin missäkin tilanteessa ja sehän tulee mukana myös treenikentälle esim. vireen noustessa. Tokokoiranhan tulisi olla hiljainen ja työskennellä motivoituneella asenteella. Ja kun haluaisi kierrokset tappiin, mutta äänenkäytön pois. Rover on vilkas, tempperamenttinen, reipas ja tekevä pentu, saankin hämmästelyä osakseni, kun haluan painottaa treeniä aktiivisuuteen ja hyvään vireeseen ;) Pointti ei olekaan siinä, ettei pennussa niitä ominaisuuksia olisi, vaan siinä että saisin hyödynnettyä tuon kaiken energian meidän yhteiseen tekemiseen - eikä sinne omaan puuhasteluun.

Pekan kanssa käytiinkin mielenkiintoinen keskustelu viretiloista. Koira on joko 1) ruoka alueella 2) lelu alueella tai 3) sosiaalisen palkan alueella. Ja äänenkäyttö tulee esille helposti silloin kun koira on väärällä alueella. Koiran ollessa esim. lelualueella silloin kun se saakin sosiaalisen palkan - voi ääni tulla esille helposti. Roverin kanssa kokeiltiin luoksetuloa ensin, niin että minä kävelin (huom. kävelin) pois, mutta ei auttanut - ääni pääsi juuri ennen kuin ehdin kutsua. Sitten vaihdettiin takaisin (tätä oli siis tehty jo aiemmin treeneissä ;)) siihen, että appari kantaa Roun pois mun luolta ja saatiin ensimmäinen sellainen onnistuminen, että Rover oli myös sopivassa vireessä ja ilman ääntä. Työstettiin myös vaihtoja eri alueelta toiselle. Tehtiin käsikosketusta ja tavaran antamista ruokapalkalla (jossa Rover oli hyvin ruokaalueella) ja luoksetulossa käytettiin lelupalkkaa, josta laskettiin koira jälleen ruoka alueelle. Puhetta oli myös sosiaalisen alueen työstämisestä. Sitä ei toteutettu treenissä, koska meillä ei ollut tässä vaiheessa mitään kunnolla valmista toimintoa, jota oltaisi voitu hyödyntää.

Puhetta oli myös viretilan säätelyn vihjesanoista ja ruoka & lelupalkalle omasta vihjesanastaan. Tätä, sen käyttöä ja hyötyä olenkin miettinyt paljon, mutta se vaatinee jo oman postauksensa. Omien passiivisten hetkien lisääminen treeniin nousi myös keskustelun aiheeksi ja olikin hyvä muistutus itselle - niin luoksetulossa, seuruuta aloittaessa, leikissä, kuin siellä metsässäkin (pönötystreeni).

Eilen Rover saikin sitten käydä kilpatokokoulutusohjaaja kurssin esimerkkikoirana. Yhtäkkiä tajusinkin olevani keskellä häiriötreeniä 12vko pennun kanssa! Pentu selviytyi kuitenkin hienosti, tehtävä oli näköjään jo vahva ja se tiesi mitä siltä haluan - eikä häiriö ollut liian suurta ja hankalaa. Toteutettiin tässä siis liikkeessä kontaktin tarjoamista. Lisäksi (ilman häiriötä) tehtiin kahden lelun leikkiä ja yhdellä lelulla lelun tarjoamista sekä asentovaihtoja - joka on sellainen sekasikiö soppa vielä. Maahanmenoon oon hakenut istumisen kautta ajatusta ja liikerataa. Istumiseen taas olen yrittänyt löytää eteen ja alle suuntautuvaa liikerataa (joka ei oo kyllä löytänyt vielä itseään) ja seisomiseen haettu taas pompun kautta napakkuutta ja näitä on tehty lähinnä ajatuksella - opitaan seuraamaan namia käden mukana toivottuun suuntaan ja toimimaan toivotulla tavalla. Tänään oltiin seuraamassa vuorostaan tokokoetta. Rover sai morjestella ihmisiä, ja luopua niistä, syödä mun kanssa ruokiaan, pitää pienen lekkihetken ja päästiin tutustumaan staffiin sekä painimaan puolivuotiaan beussin kanssa. Käsittämätön kakara, miten se uskaltaakin olla noin rohkea ja reipas :D

Mikä musta tulee isona?

@Katri Mure 7vko

"..Mikä musta tulee isona, laulaja tai lätkänpelaaja.."

"..En koskaan vastannut tehtävän antoon

Mieli samos metsiä, raaputin pulpettia.

Tutkin kämmenen viivoja.."

Mikä hän on oikein miehiään? Ajattelin, että kirjoitan blogiin asioita millainen Rover on tai on ollut. Nyt kun tuntuu, että jotkut asiat loksahtelevat välillä niin nopeasti paikoilleen, että enhän mä ehkä enää jonkun ajan päästä muista oliko joku juttu muka hankalaa joskus? Aika kai kultaa muistot, kun muistan vaan Rawn olleen niin ihana ja kultainen pentu. Tuskin se sellainen on joka hetki ollut ;)

Roverissa oli havaittavissa jo pentulaatikossa tiettyä itsenäisyyttä. Eikä mulla ollut pienintäkään luottoa siihen, että se kulkisi vaikka metsässä pentumaisesti mukana  - vaan enemmin tuntui, että se oli valmis sujahtamaan omille seikkailuilleen millon vain. Tullessaan se oli niin pieni, että myös sujahti aidan välistä  naapurin puolelle hyvinkin huolettomasti. Ympäristö seikkailuineen tuntuu usein kiinnostavan pientä miestä enemmän kuin minä tai minun lelut ja ruuat.

Näyttää kuin se osais, mut voin kertoa salaisuuden (ei se oikeasti osaa :D)

Alussa kävi helposti niin, että kaveri päätti itse, että kiitos nyt on täysi olo ja ruokaa jäi syömättä. Niin outoa minulle, jolla on ollut aina vain ahneita koiria! Ja ruuan piti olla minun salainen ase tuohon yhdessä kulkemiseen, mutta nyt olinkin heikoilla, kun ympäristö vei voiton. Kupista ruokkiminen päättyi kuin seinään tämän myötä. Ruuan kanssa tuli esille myös mm. istumisen tarjoamista, enemmän passivoitumista ja pennusta tuntui katoavan se kaikki poweri, minkä siinä tiesin olevan. Ajattelin, että ei, ei missään nimessä näin. Tällaista en halunnut nähdä! Yhden kerran tein myös tosi ikävän tempun, -ruuan jahtaus leikkien lisäksi - kutsuin Ricon syömään kesken Roun ruokailun ja siirsin Roverin pois - kun se alkoi tempoa ja hyppiä, käskytin Ricon pois ja annoin Roverin syödä jäljellä olevan ruuan jämät. Työstön ansioita tai ihan luontaista - sitä mitä Rover pohjimmiltaan on - niin ruoka alkoi maistua hyvinkin pian. Sen ansiosta ollaan päästy myös vahvistamaan tätä yhdessä kulkemista.  Siinähän sitä työsarkaa sitten onkin ;)

Rover on myös hyvin mielenkiintoinen tapaus, se ei paljon minulle mielistele. Alussahan nukuin patjalla sen kanssa lattialla kun halusin lähteä vahvasti vahvistamaan me-ajatusta. Se on jotenkin todella tasapainoinen tapaus ja varsinkin herättyään. Ei ollenkaan aamuisin villiä hännän heilutusta ja tepastelua. Nykyisin se on alkanut heiluttaa minulle häntää silleen coolisti, rauhallisesti ja tulee usein kaulaan, saattaa nuolaista jopa pari kertaa. Siitä huolimatta en koe, etteikö se minustakin pitäisi. Rover tervehtii kyllä kaikki muut ihmiset, tutut ja tuntemattomat hyvinkin innokkaasti ja riehakkaasti korvat takana.  Yhden ainoan kerran mä olen saanut osakseni tuon tyylisen tervehdyksen, metsässä kaverin harhautuessa omille retkilleen menin piiloon ja lopulta pienen hätäisen juoksentelun jälkeen minut löydettyään tervehdys oli tuollainen. Tiedä sitten mistä tuo kertoo. Vai onko vaan maailma kaikkine ihmisineen, koirineen, polkuineen ja seikkailuineen vielä niin kovin mielenkiintoinen.

Leikkimisestä Rover on pitänyt alusta saakka.  Ja ihan alussa näytti, että leikki menee syömisen ohi, tosin nyt en enää tiedä onko näin. Äärettömän helposti ja vaivattomasti se pystyy vaihtamaan nykyisin leikistä ruokaan ja toisinpäin. Jossain tilanteessa sitä saa vähän sytytellä leluun liikkeen kautta vielä, mutta uskon että tuokin on ohimenevä vaihe. Ja kun tuosta kasvaa ja meidän leikki kehittyy, niin varmasti syttyy todella nopeasti. Rover on myös ollut äärettömän kätevä kaveri omimaan leluja itselleen, mistä lähtikin ajatus heti alkuun "anna" toiminnon rakentamisesta. Kasailin tämän rakentamisesta videonkin itselleni muistoksi - KLIK Lienee hieman pitkäveteistä katsottavaa, mutta se onkin mun omaksi iloksi :) Viimeiset videolla näkyvät pätkät kuvasin eilen ja tänään Rou on jopa oma-aloitteisesti kantanut lelujaan mulle, ehkä hetken mielijohteesta aiheutunut häiriö tai ehkä ei ;)

Äänen käyttö on kaverilla herkässä ja se tuli esille jo ensimmäisellä yhteisellä automatkalla, siihen on pakko alkaa kiinnittää jo nyt huomiota. Kiihtymiset, ja turhautumiset saa haukun helposti esille.
Ja kun tuo ympäristö on niin mielenkiintoinen, niin on myös ihmiset, koirat, kaikki.. Ei ole aina ihan helppoa huijata pentua kiinnostumaan minusta leluineni ja ruokineni. Ja apua! se katsoo välillä Ricon kanssa telkkaria, en ehkä kestä - ei kai siitä tule sellaista "telkkarin katselijaa" kentänkin laidalla. Valtavan rohkea ja reipas Rover on ollut kyllä kaiken kaikkiaan,  jossain tilanteissa jopa hullun rohkea! Jonkin verran reaktiivisuutta on ollut havaittavissa, mutta katsellaan nyt kun kaveri kehittyy mihin suuntaan sen kanssa mennään. Ja ihan hulluja iltavillejä se saa,  juoksee päin seiniä - ihan hullu ihana sekopää <3

Rico on ihan poikki kakarasta. Mitään paineja se ei tuollaisen kanssa suostu harrastamaan. Yrittää olla niin kärsivällinen kuitenkin, vaikka on joutunut jo ojentamaan villeimpien puruotteiden ja päälle hyppimisien vuoksi. Tosin juoksuleikkejä se voisi välillä vaikka leikkiä, kun niissä olisi niin ylivoimainen, mutta niitä on minun taas pakko vähän rajoittaa.

Pentu elämää

Pelé saapui Nummelaan täytettyään 7 viikkoa. Ison pojan elkein se valloitti ensin takapihan ja sitten sisätilat. Ei paljon arastellut uutta paikkaa. Automatkalla tuli myös hyvin selväksi, että kaverilla on ISO oma tahto, ja jos ei mene asiat mieliksi niin se kyllä kuuluu. Eikä voi puhua mistään pienestä pennun nyyhkytyksestä tai edes huutamisesta vaan ääneen käyttö oli lähinnä sitä luokkaa, että kaveri on hengen hädässä ja kuolema koittaa nyt heti! Kutsumanimeksi Pelélle muotoutui Rover (Range Roverista).

Rover 7vko @ Katri Mure

Tämän jälkeen viikonloppuna ajeltiin vielä Tampereelle, jolloin piti olla alunperin pennun luovutusviikonloppu. Ihana kasvattaja Katri oli järjestänyt meille pentuluennon, aivan loistojuttu :) Rover sai viettää viikonloppua vielä pentusisarustensa kanssa. Sunnuntaina osallistuttiin norjalaisen Monica Wickstromin tokoseminaariin. Olin ihan yllättänyt miten hienosti Rover osasi rentoutua ja rauhoittua kentällä, kun mitään tekemistä ei ollut tarjolla.

Päällimmäisenä asioina itse seminaarista ja Monican koulutusajatuksista mieleen jäi kosketukseen totuttaminen, - jotta koira ei koe sitä pahana tai rangaistuksena - ja sillä voidaan ohjata koiraa tekemään oikein. Bongaamisen opettaminen nameista luopumisen kautta niin, että koira katsoo eri käskyllä ohjaajaa ja eri käskyllä namikättä (toisin sanoen myöhemmin kohdetta). Ja runsas targettien käyttö useissa eri liikkeissä pysäytyspaikoissa, kuten eteenmeno, kiertohässäkkä ja luoksari. Eteenmenossa käytettiin useita targetteja joista voi olla apua esim. flänkkäävälle koiralle. Ymmärtääkseni ajatuksena oli käyttää targetteja pääsääntöisesti aina, niissä liikkeissä missä niitä käytettiin ja jos koira sai juosta läpi, sille annettiin vapautuskäsky ja kun kisassa ei ole targettia, niin koira ei koe tarpeelliseksi jarrutella turhaan ennen pysäytyskäskyä. Muutenkin Monican näkemys oli, että kun koiralta vaaditaan selkeät kriteerit - menemään loppuun saakka targetille saakka, niin koirat eivät ala ennakoida. Hyvä ajatus syntyi myös häiriötreenistä, jota toteutettiin hyvin samantyyppisesti mihin ollaan Suomessa totuttu, mutta lisänä tähän pyrittiin lisäämään ohjaajan "voimaa" ja tilanteen hallitsemista koiran silmissä sillä, että ihmiset lähestyivät ohjaajaa ja ohjaaja työnsi/tuuppasi ihmiset pois luoltaan. Monica kannusti myös kehumaan paljon isommalla energialla ja huomasin hänen käyttävän työskentelyssä paljon jännitteiden luomista ja niillä pelaamista. 

Milli oli avannut blogiinsa hyvin Monican ajatusmaailmaa KLIK (Lainaan linkin tähän, niin pääsen itse helpommalla ;))

Rover on osoittautunut tähän mennessä kovin kiltiksi, helpoksi pennuksi (ps. jälkihuomio, perun sanani kiltistä ja helposta :D!), -sanoisinko ehkä jopa osan aikaa rauhallisen oloinen. En tiedä onko sillä vain niin vahva pää :D Pystyy rentoutumaan ja nukkumaan helposti. Siitä löytyy kyllä vauhtia ja potkuakin tarpeen tullen, jota olen pyrkinyt valjastamaan omaan käyttööni ;) Ja iltakilarit on välillä sellaisia, että seinät vaan paukkuu. Alussa ruoka ei tehnyt niin hyvin kauppaansa, mutta työstön jälkeen sekin on alkanut maistua aika kivasti. Alussa myös tarjosi ruuan kanssa vahvasti staattisuutta ja passivoitumista, mutta hyvin olen mielestäni saanut sitäkin lukkoa auki ja aktiivisuutta tilalle. Leikkiminen on taas ollut helpompaa. Lelujen omimishalu on iso ja kahden lelun leikki onkin työn alla. Rover on myös aika itsenäinen, ei sellainen pentu, joka kulkee jaloissa mukana kaikkialle. Pidin sitä aluksi aina pihalla vielä erillisessä aitauksessa (piha-aidan verkon raot liian suuria) ja kevyttä liinaa sen perässä esim. metsässä. Nyt (ainakin toistaiseksi) olen saanut vähän paremmin kaupattua tuota yhdessä kulkemista, tosin mitään isoja ja liian lähellä olevia häiriöitä se ei vielä tokikaan kestä. Tämä tuleekin olemaan mielenkiintoinen uusi matka.  Mutta vallan mainion oloinen pentu kaiken kaikkiaan, tykkään siitä tosi paljon <3

8vko

Ralleja

Päätin sitten loman jälkeen ihan extempore ilmoittaa Ricon sinne RT voittajaluokkaa kokeilemaan. Ja lomallahan me ei tehty niin mitään treeniä, eikä juurikaan ennen lomaakaan. Viikolla ehdin käytänössä joka päivä - taisi olla kokonaiset kuusi päivää aikaa muistella uusia ja vanhoja liikkeitä - tuomita suunnitelman totaalisen huonoksi ja treeni ei mennyt alkuunkaan niinkuin olin suunnitellut. Tuntui, että kaikki mikä voi mennä pieleen meni pieleen. Mietin käytännössä joka päivä, että taidan perua osallistumisen, mutta perjantaina olin kuitenkin lopulta sitä mieltä, että kokeillaan.

Ensimmäinen kyltti oli heti kolmen askeleen peruutus, joka oli jostain syystä aiheuttanut isoja ongelmia siinä kuuden päivän treenisessiossa. Vähän virheellisesti ajattelin Ricon osaavan, kunnes tajusin että koirahan ei saisi ehtiä missään vaiheessa istua ja omat askeleet pitäisi olla niitä valtavia harppauksia. Se sujui kuitenkin kuin ihmeen kaupalla kehässä, treenissä en pystynyt tekemään ollenkaan ilman seinä tms. apua. Puolen vaihdot tapahtui jalkojen välistä ja molemmat oikeaan kääntyen, eli ei olleet meille ne pahimmat mahdolliset. Oikealla puolen piti kyllä suorittaa pujottelu edestakaisin, joka oli taas tuottanut tuskaa - siitäkin kuitenkin selvittiin yhdellä kontrollivirheellä.

Jossain kohtaa oli napsahtanut ohjaajavirhekin, eipä ole hajuakaan mistä se on tullut. Kun oltiin suoriuduttu meidän pahimmat kohdat hyvin läpi, niin taisin olla aika helpottunut ja pistin vähän turhankin tehokkaasti vauhtia, enkä ehtinyt huomata, ettei Rico ihan ehtinyt istua yhdessä kohtaa kun käskytin sitä jo jatkamaan - ja siitä tietenkin -10, mutta koira oli niin iloinen ja hyvin mukana, että olin tosi tyytyväinen suoritukseen. Ja riittihän ne pisteet hyväksyttyyn tulokseen, 88p. Rico nappasi vielä tuomarin suosikki palkinnon ja siellä se makoili palkintojen jaossa niin kovin tyytyväisen näköisenä itseensä.

Kyllä tuli taas mietittyä paljon tuota hyvää virettä ja siihen johtaneita syitä. Kehä oli ihan veden vieressä ja paikka oli hyvin Vepekoemainen ympäristö. Rico oli jotenkin sen oloinen, kuin olisi ollut menossa Vepekokeeseen ja rata oli lämmittelyä ennen varsinaista koetta. Voi mielikuvien mahtava voima. Samoin sain auton niin lähelle kehää, että sain pidettyä koiran autossa ihan viime hetkille saakka. Käytin lelupalkkaa, joka oli viimeinen juttu mitä tapahtui ennen kehäänmenoa ja heitin palkan kehän ulkopuolelle suoraan leikistä. Tässä toki voi olla mukana se Vepekoe elemetti, jätetään palkka yhdessä ja sitten vielä muutama valmistava liike ennen rantaan menoa, mutta täytynee silti testailla vielä tämän tyyppistä valmistautumista.. Vaikka ehdin jo uhata, että Ricon kisaura päättyy nyt. Mutta se väläytti jälleen pitkästä aikaa niin hyvä asenteista kehätekemistä, että ehkä saatan vielä harkita jatkoa..

Kesälomafiiliksiä

Ricon kanssa ollaan tosiaan vedetty lonkkaa kaikesta tekemisestä ja vain lomailtu Pohjoisen reissun ajan. Koiraparka on joutunut vaihtamaan yöpaikkaakin useampaan otteeseen ja elämään & olemaan lastenkin kanssa. Takaisin Etelään paluun jälkeen on kyllä univelkoja nukuttu ihan urakalla pois.

Päijänteen rannalla 

Aivokuorma on muutaman nukutun päivän jälkeen nostettu tappiin ja aloitettu muistelemaan miten siellä oikealla puolen kuljettiin ja mitä kaikkea. En tiedä kyllä onko Rico kovin kiitollinen tästä? Pienesti puuhailee ihan mielellään, mutta ei RT kyllä taida olla meitä kumpaakaan varten. Ricoa piristäisi kun saisi vähän edes juosta, eikä piipertää siinä vieressä - mikä ei ole tuolle koiralle se luontainen työskentely etäisyys millään muotoa. Rico on muutenkin ollut koko loman jotenkin laiskempi kuin ennen. Kyllä se mukaan on lähdössä aina joka paikkaan, mutta pelkkä lenkkeily sitä ei tunnu kiinnostavan enää entiseen malliin. Uimaan kyllä lähti aina tosi mielellään, muttei enää uikaan ihan yhtä innokkaasti kuin ennen. Välillä tyytyi vaan omaehtoiseen kahlailuun rantavedessä. Kun tuollainen perusrauhallinen koira siirtyy veteraani ikään, niin kai siinä voi tahti jo vähän hidastua. Ricolla tuli tosiaan heinäkuun lopulla mittariin se 8-vuotta. Tai tiedä sitten kuinka paljon se oikeasti ikävöi Rawta tai koiraseuraa ylipäätään.

Suomussalmella

Rico on ollut kyllä loistava opettaja, miten ja millaisena haluan tulevaisuudessa pennulle maailmaa esitellä ja millaisia mielikuvia luoda. Ricon kohdalla on enää tässä iässä vaikea hajottaa tai rakentaa uudestaan tiettyjä kaavoja, joiden mukaan se on koko elämänsä toiminut. Hassua miettiä, miten aikoinaan Ricon kanssa lähdettiin ihan uunoina tottiskentälle ja miten meidän treenit siellä käynnistyivät. Muistan ikuisesti kuinka päästiin mukaan arkitokoa ylempään ryhmään ja kouluttaja totesi, ettei me oikein voida tehdä suunniteltua treeniä, kun en saa koiraani mitään kontaktia. Siitä lähdettiin liikkeelle. Toko oli vielä suhteellisen suurta utopiaa ja tekniikka edellä edettiin koulutusten mukaisesti. Sitä ei tietenkään missään nimessä olisi pitänyt tehdä niin päin. Matkalla oppii aina. Rawn kanssa mulla oli paljon selvemmät sävelet miten lähdetään etenemään. Raw nyt oli ominaisuuksiltaan muutenkin erilainen. Tässä vuosien saatossa on rakentunut yhä enemmän ajatuksia siitä mitä pohjataitoja haluan työstää ensin ja millaisia mielikuvia luoda. Ne pirulaiset kun rakentuu ihan itse, jos niiden eteen ei tee töitä. On paljon helpompaa suunnitella koulutusta alusta alkaen, kun tietää minne on menossa ja mitä haluaa.

Puutossalmella

Niin lomalla ;)

Pohjoisesta kotiintulo matkalla käytiin myös ihastelemassa suloisia pentuja :)

Joskus viimeinen valo sammuu, koita muistaa, tää ei oo ikuista

Rawn lähdöstä on jo aikaa, mutta yhä edelleen aika ajoin sydäntä kouraisee, eikä kyyneleitä voi hallita. Sitten kun omistaa sen kultakimpaleen joskus, silloin tietää miltä sen menettäminen tuntuu. Toisaalta taas sairauden seuraaminen on ollut raskasta ja nyt vasta voin olla varma siitä, että Rawlla on kaikki hyvin. Viikonloppuna seurailin tuttujen tokoSM kisaviikonloppua ja muistot Rawn kanssa kisatuista SM:istä nousivat pintaa. Raw ehti olla mukana noissa karkeloissa kaikkiaan kolme kertaa, ensiksi AVO:ssa, sitten VOI:ssa ja viime vuonna EVL:ssä ekaa ja viimeistä kertaa. Me pystyttiin yhdessä onnistumaan joka vuosi hienosti. AVO pronssia, VOI kultaa, ja EVL:ssä - kuka tietää vaikka oltais oltu finaalissa.. jos vain Rawn olisi ollut terve ja hajuaisti olisi toiminut - samoin ne jäävien "heikot" asennot ja seuraamisen nojailu saivat selityksen sairauden myötä. Välillä sitä myös miettii miten Raw pystyi edes suoriutumaan noin hyvin. Välillä tuntui, ettei edellytyksiä olisi ollut, mutta meidän kahden yhteistyö kantoi meitä paljon pidemmälle. Rawssa olikin parasta sen asenne ja halu tehdä yhdessä. Voi, että mä rakastin olla sen kanssa kehässä, se kulki kuin höyhenen kevyesti mun mukana vaatimatta, se vaan halusi koko sydämestään olla siinä - yhdessä mun kans.
On vaan niin ikävä sitä fiilistä <3

Rawn viimeiset SM:t vuosi sitten:
RAW TokoSM 2015

Tässä samalla surua helpottaakseen me ollaan Ricon kans käväisty se rally-tokon avoin luokka alta pois ja saatu RTK2 -en muista milloin ja missä niitä kokeita olikaan, mutta ihan kivasti olen kai saanut kelpienkin kulkemaan mukana - tosin onhan se kuin rautakankea kääntäsi mukanaan, varsinkin tietäen miltä tuntuu kuljettaa sitä höyhentä... Ei, ei Rico huono ole, se on vain omanlaisensa. Ja valtavan hienosti se on tsempannut lajissa jossa pitää olla mun lähellä koko aika - sairaan vaikeaa moinen ;)

Ricon kanssa ollaan myös tehty jonkin verran jälkiä metsään ja puistoon. Hommaan on haettu vähän erilaista näkemystä ja ihan vaatimalla vaadittu toivottua työskentelyä, kun muuten ei tunnu olevan mitään järkeä koko touhussa. Näin tehtynä se on näyttänyt hetkittäin ihan jäljestämiseltä. Heinäkuun puolen välin jälkeen vaihdettiin vapaalle ja lähdettiin tien päälle kohti Suomussalmea. Nyt päiväohjelmaan on kuulunut vain lenkkeilyä, veneilyä ja uimista, eli täydellistä lomaa.

Raw <3

Ikävä on valtava, jäljellä on vain tyhjyys ja hiljaisuus. Elämää suurempi koira on pois maan päältä. Raw olisi kulkenut mun rinnalla vaikka maailman ääriin saakka, vaikka sen jalat ei olisi enää kantaneet. En voinut enää muuta, kuin antaa sille jalat takaisin, sillä ainoalla keinolla, jolla se oli enää mahdollista. Suurinta rakkautta on osata päästää irti, silloin kun aika on, vaikka se tekisi kuinka kipeää.

Tilanne on ollut yhtä veitsen terällä elämistä, on ollut iho-oireita, suun ja nielun oireita, koordinaation häiriöitä, halvausoireita ja lopulta todennäköisesti myös jatkuvasta pienestä epäpuhtaudesta johtuvia kipuja muualla kropassa. Rawn alkoi ontumaan lopulta todella rajusti. Jo lääkityksen alas ajamisen aikaan huomasin muutoksia liikkeessä huonompaan suuntaan ja mietin mielessäni, missä kulkee raja - minkälainen liike on vielä ok ja mikä ei. 

Siitä olen kiitollinen, että pystyin vielä tarjoamaan Rawlle parhaat mahdolliset viimeiset hetket mitä se kuvitella saattoi. Vein sen uimaan ja samalla pienelle metsälenkille Ricon kanssa. Tokoiltiin myös juuri ennen lähdön hetkeä yhdessä viimeisen kerran ja vain ja ainoastaan siksi, että Raw rakasti sitä niin paljon <3 niin minäkin rakastin - Rawta ja yhdessä tekemistä tuon timantin kanssa <3

Rawssa eli niin suuri ilo, valo, aurinko, elämän halu ja positiivisuus. Tuntuu, että juuri nyt se kaikki on poistunut Rawn myötä elämästä. Raw on kuitenkin tuonut lyhyen elämänsä aikana niin paljon iloa, hymyä ja hauskuutta tähän maailmaan. Vielä kyyneleet virtaa pitkin poskia Rawta muistellessa, mutta toivon että joku päivä voin hymyillä sillä samalla aurinkoisella hymyllä, kuin Raw aina hymyili.

Hyvää matkaa maailman rakkain Raw,

mulla on niin järkyttävä iso ikävä <3

RAW 30.11.2011 - 22.05.2016

"Sä laitat hymyn vielä kiertoon, 

uppoudut viimeiseen tangoon. 

Mä tänään kosketan sua viimeistä kertaa."