Nuorten koirien TOKO-ringin kevätkoulutus

Kauan sitten minussa, aavistus jo sinusta..
Sä olit vaara liian suuri kiertää, liian houkuttava ohittaa..
Kumpa auringon päivät päällämme ei päättyisi koskaan...

Viime viikonloppu vietettiin Ringin koulutusviikonloppuna hyytävän kylmissä olosuhteissa Inkoossa Västenkvarns Gärdissa. Viikonloppu oli järjestetty yhdessä Helsingin piirin kanssa ja olikin melkoista liukuhihna työskentelyä aikataulujen kanssa. Muttta kivat treenisetit saatiin kaikenkaikkiaan, kun mietti aina valmiiksi mitä työstää milloinkin ja osasi olla oikealla kouluttajalla oikeaan aikaan ;)

Koutseina meillä oli Tesu Åberg, Katariina Kainulainen, Tiltu Antikainen ja Oili Huotari. Päällimmäisenä viikonlopusta jäi mieleen nää omaa ajatusmaailmaa tukevat ajatukset koiran mielentilasta, ilmeestä ja asenteesta. Kaikki tekniikkakikat on kuitenkin suhteellisen helppo opettaa, osa vaatii vaan puhtaasti enemmän töitä. Mutta kaikki suorittaminen lähtee lopulta asenteesta, motivaatioista, mielentilasta. Siellä asuu se suurista suurin. Ja se on ollut jo pitkään se meidänkin tavoittelema juttu. Mäkin olen sen tokon aloittaessa (toden teolla) Ricon kanssa saanut kokea. Voi kun olisi eritavalla silloin esitelty asiat. Mutta tiedä sitten oltaisiinko koskaan edetty mihinkään, kun en olisi saavuttanut sitä sopivaa mielentilaa. Tai tiedä sitten miten erilainen tokokeepie mulla olisikaan käsissäni..

Molempina päivinä ehditiin tekemään paikalla olot. Makuissa en tykkää yhtään Rawn ilmeestä tällä hetkellä. Se on vaan purettava ehkä auki..  Lauantaina yksilöseteissä tehtiin kaukoja, joissa ei tietenkään saatu ongelmaa (koomausta) oikein esille, vaan tyyppi veti niin täpäkät superkaukot, että olin itsekin ihan hämmästänyt! Toisessa setissä jäävistä maakuuta, jossa helposti keikahtaa lonkalle, no eipäs keikahtanut - vaan makasi kuin tatti :D Sitten jatkettiin seuraamisen käännöksillä. Seurasi tosi hyvin, piti paikkansa, vähän pompotteli kyllä, mutta kääntyi hienosti ja mä olin se, joka ei osannut kääntyä :D Kolmannessa setissä pohdittiin Oilin kanssa luoksarin stoppeja ja katsottiin niiden tilannetta. Nekin varsin täpäkät ja hyvät! Olipas mulla vallan päheä  Spaceman hommissa. No mut lopulta saatiin yksi ongelma esille - Ne sivulle tulemiset, noudoilla ja ilman. Haettiin ajatusta irti musta pallon avulla, se toimikin ihan kivasti. Kokeiltiin kantapää apua, mutta Spaceman loikkasi suoraan kantapään päälle. Sitten testattiin Oilin houkuttelua, johon vastasi ensiksi vähän turhankin tehokkaasti ja alkoi tarjoamaan takaa kiertoa sivulle, hakemalla häiriölle sopiva etäisyys ja teho saatiin jo nätimpi sivulle tulo aikaiseksi. Mutta pomppu lopussa näyttäisi olevan kaiken pahan alku ja juuri tälle vinoudelle ja nojailulle, joten jarruttamalla sen kimppuun. Oilin koulutukselta odotin tosi paljon ja täytyy sanoa, että koulutus vastasi odotuksia täysin. Harmi, kun aikaa oli lopulta niin vähän.

Onnellinen treenaaja <3

Sunnuntaina käytiin sitten läpi tunnaria, aloituksia, siirtymiä, niihin liittyviä rutiineja ja ruutua. Ei mitään maata mullistavaa uutta, mutta ihan hyviä ajatuksia takataskuun. Muistaa vaihdella erilaisia tunnaritreenejä, vaihtaa aina kapulaa, venyttää tunnarissakin napanuoraa. Raw on tosi kii mussa ja se tuo oman haasteensa liikkeeseen. Siirtymiin rutiinit helpottamaan omaa tekemistä. Ja kaikenkaikkiaan muistutuksena koko viikonlopusta: Vaikka haastetaan ja tehdään vaikeitakin treenejä, niin koira on kuitenkin vielä kovin nuori ja sen itseluottamusta on muistettava kasvattaa. Ja joidenkin liikkeiden osalta häiriöitä vielä kovin maltillisesti mukaan. Ja tätäkin hetken esimerkiksi kaukoissa pureskeltuani tajusin tehneni juuri niin ja olevani jälleen täysin samaa mieltä. Eli oikealla tiellä ollaan oltu.

On ihanaa kuulla muiltakin miten kivalta meidän yhteinen tekeminen näyttää. Se lämmittää aina mieltä. Ihanaa, sitä mitä on haettukin ja jonka eteen on töitä tehty. Oma fiilis oli kerrassaan loistava Rawn kanssa yhdessä tekemisestä.  Ja kivaa olla kouluttajilla, jotka antaa palautetta koiran ilmeistä ja fokuksesta esim. jättötilanteissa. Nyt jäädäänkin pienimuotoiselle treenitauolle tai no ainakin ryhmätreenejä joudutaan karsimaan pois. Siitäkään tuskin lienee lopulta haittaa. Toukokuussa sitten taas olisi tarkoitus aktivoitua treenien suhteen, kun saadaan tavarat uuteen osoitteeseen.. Edessä siis remppaa ja muuttoa.

Oon pitänyt kaiken takana, kuvitellen ettei huomenna edessä oo se kaikki ihan samana..

"Silmät kii, etten luovu ja lipeä. Heikko kohta se kipeä, josta on kiellettyä multa kysyä.

Antaisin itkun tulla, mut kivitalo rakentaa täytyy nyt tomulla. Mennä läpi pimeän pelkojen kaiken, eikä jäädä hokemaan: "mä en yksin osaa"

Paljon on jäänyt kirjoittamatta sen paljon puhutun kiireen keskellä. Sen trendin jalkoihin.. Pää ja kroppa on pitkään mennyt ihan liian ylikierroksilla. Tuntuu, että olen vain tehnyt ja tehnyt - pahimmillaan saamatta mitään aikaan, ainakin oma fiilis on ollut juuri sellainen. Päivät loppuu aina kesken. Kaikesta on tullut suorittamista. Ei ole tehty enää asioita sen vuoksi, että ne ovat kivoja tai että niistä nauttisi - vaan kaikki on nimenomaan suorittamista, nopeasti alta pois, jotta pääsee suorittamaan seuraavaa asiaa. Unohteluiden määrä on kasvanut kasvamistaan ja oma sietokyky kaikelle negatiiviselle ja laskenut huimasti. Huomaan myös ruoskivani itseäni jatkuvasti siitä, etten pysty tai ehdi tai kykene. Ajatusten kasassa pysyminen ja keskittyminen siihen asiaan mitä on juuri tekemässä on silloin vaikeaa,  kun mielessä pyörii kymmeniä muita tekemättömiä asioita. Tämäkin teksti on yrittänyt valmistua jo hyvin kauan.. Ja vieläkin on vain sellainen fiilis, ettei sanat löydä oikeaa paikkaansa.

En edes kunnolla tajunnut tilannetta, ennen puhelua treenikaverilta. Onneksi on joku, joka näki tilanteen läpi ja havahdutti minut tajuamaan todellisuuden. Miten tällaisiin fiiliksiin on sitten päädytty. Siinäpä se monien sattumusten summa.. Näppinsä tässä pelissä lienee niin rakkailla harrastuksilla. Joka muodostaakin välillä käsittämätöntä ristiriitaisuutta. Asiat jotka antavat voimaa ja energiaa ovat muuttunueet kaiken energian varastajiksi. Jossain vaiheessa talvea huomasi, ettei sitä lähtenyt enää treeneihin siksi, että sai -vaan lähti siksi, että piti lähteä. Siinä on järkyttävän suuri ero. Johonkin pisteeseen asti nousukiito oli antoisaa ja kai siitä saikin jotain itselleen? Valtavat painostukset ympäristöltä mitä kaikkea pitää tehdä, missä kaikessa pitää olla mukana, jottei vaan putoa kärryiltä seuraavassa kaarteessa. Ihan hengästyttää ajatella sitä..

Kun yrittää tehdä liikaa kaikkea yhtäaikaisesti. Harrastaa vaikka riittävän monta lajia, kouluttaa vähän kaikkia, ihan vähän vaan.. Ja vielä nytkin - tämän kirjoittaminen saa aikaan järjettömän syyllisyyden, riittämättömyyden tunteen? Miten niin en muka pysty? Tätä lisää vielä toisten kohdistama vaatiminen, syyllistäminen ja empatiakyvyn puute, tilanteen ymmärtämättömyys. Samaan aikaan tiedän, että mun on pystyttävä päästämään irti ja samaan aikaan haluan pitää kaiken ja vähän vielä lisää.  Prosessi  on siis vielä kesken, toivottavasti tasapaino löytyy kesän myötä. Olen kuitenkin niin onnellinen siitä, että huomaan pystyväni sentään pysähtymään välillä nauttimaan elämän pienistä hetkistä joita on lopulta aika helppo tavoittaa.. Taisin ehkä sitttenkin osata hypätä kärryiltä, ennen kuin suistuttiin pahemmin jyrkänteeltä alas.

Rawn sairastuminen oli yksi iso asia meidän elämässä. Ja ei, ystävät ja tuttavat rakkaat, tämä koira ei parane koskaan. Ei, vaikka tehtäsiin mitä. Se on aina nivelrikkokoira. Me eletään loppuelämä sen pirullisen sairauden kanssa yhdessä. Oman paikkansa löytäminen tämän kaiken jälkeen ei ole helpointa.  En tiedä oliko leikkauksesta yhtään mitään apua, mutta en tiedä missä kunnossa Raw olisi ilman leikkauksta. Joo me treenataan ja lenkkellään - mutta kipuja on - aika ajoin - varmaan aina - Tehtiinpä mitä vaan.

Rawn sairastuminen on kuitenkin varmaan osaltaan pakottanut laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Mitä helvetin väliä sillä on saadaanko me jostain kokeesta jostain liikkeestä kymppi?! ^Sen rinnalla, että meillä on ollut pitkä kivuton jakso, me nautitaan treeneistä ja ollaan onnellisia? Ei niin mitään. Tammikuun KooKoo projektin aikana tuli tasapainoiltua vaakakupin kanssa, toisessa oli tekniikka ja toisessa asenne - iloisuus- avoimuus. Vaakakuppeja meinasi olla välillä valtavan vaikea pitää tasapainossa. Kun tekniikkaa painotti liikaa, se vei asenteen totisemmaksi. Kun taas nostatti asennetta, tekniikka unohtui. Asiaa pohdittuani päädyin siihen, että asenne & iloisuus on paljon isompi ja pidemmälle kantavampi asia, kuin tekniikka. Hyvällä tekniikalla ei pääse pitkälle, jos asenne puuttuu, mutta hyvä asenne kantaa yli vaikeidenkin asioiden. Sama juttu koko treenaamisessa ja koko elämässä. Sen asenteen ja ilon säilyttäminen pitää olla vaakakupissa painavammassa roolissa.

Joka päivä kun on elossa, niin pitää elää!

Olenko koskaan sattunut mainitsemaan miten järjettömän paljon rakastan tuota mustavalkoista pientä beeceetä? Niin kovin paljon, että ihan sydämeen sattuu! Ja yritän vain nauttia joka ikisestä päivästä ja treenistä minkä saamme yhdessä elää.

Tiistaina käytiin iltapuhteiksi Hanna kanssa Porvoossa tokoilemassa Jessican valvovan silmän alla. Oikein hyvän mielen setti. Tehtiin ruutu ihka ensimmäisen kerran leikkauksen jälkeen koemaisena, tunnari, kaukot ja paikalla olot. Vauhti riitti ruutuun saakka, mut hieman turhaa pyörimistä loppuun. Maahan meni hitaasti - treenaamattomuus ja hallin humina tais aiheuttaa tän, mutta ajatteli ja teki oikein kuitenkin. Sivulle turhan kovaa, ei osannut suhteuttaa vauhtia vaan pamautti päin. Miten sitä nyt pystyis  kun ei ole saanut kovin paljon harrastaa vauhtitekemistä missään muodossa.  Ruudun paikka joutui jälleen työn alle. Huh huijaa, palkan odotus lienee ehkä pahin ongelma tässä. Pallo/lelu kielto napsahti päälle kerralla, mutta Spaceman silmin nähden rentoutui muutamassa toistossa, kun lelupalkka poistettiin kokonaan tästä liikkeestä. (Isompi kriisi mulle, kun koirallle?) 

Tunnari oli myös yhtä sekoilua. Luulen, että olen liikaa tehnyt samalla kapulalla ja nyt uusi tuore kapula aiheutti avaruudessa hieman päänvaivaa ja huolimattomuutta. Esille tuli myös liikkurin bongailu ja ehkäpä arpominen kenelle palauttaa. Härkää siis heti sarvista kiinni ja keskiviikkona Ricon agilityn lomassa Hannan avustuksella tunnaria yhdellä kapulalla, niin että piilouduin liikkurin taakse ja siirryin sivulle. Ja ihan pokkana tyyppi palautti Hannalle. Näytti vielä kovin tyytyväiseltä itseensä siinä istuessaan. Mun "kröhöm" sai sen vaan vilkaisemaan mua sen näköisenä, että: "oliko jotain asiaa? Mulla on tunnarin suorittaminen kesken ja kapula vielä suussa!" Vaihdettiin Tiina Hannan tilalle ja nyt kykeni ratkaisemaan ihan itse tämän oikein. 

Mutta sen verran jäi tunnarikin kaivelemaan, että torstaina Christan koulutuksessa otettiin sekin yhtenä aiheena. Perhana, ensimmäisellä kerralla taas sahasi rivistöä läpi, merkkasi oman, mutta oli taas tuore kapula ja ei - ei voinut nostaa merkkauksen jälkeen. Tiputti vielä mun jalkoihin sen! Eli nyt tarvii lähtee tunnari ostoksille ja kahta kertaa ei samaa pulikkaa käytetä hetkeen! Toinen toisto oli parempi. Mutta sit tsekattiin noutokapulalla se palautusprobleematiikka ja tänään ei mitään ongelma tulla oman ohjaajan viereen… Hhmm.. Avaruudessa kai nuo galaxit vaan vaihtaa paikkaa aika ajoin ;)

Varsinaisena aiheena meillä oli jumit, koomat, aivokuolemat.. Mitä nimeä niistä haluakaan käyttää. Sain loistotäsmennyksiä treenien suunnittelemiseksi, niin treenikentälle kuin arkeenkin. Erittäin hyviä huomioita ja hyvää keskustelua aiheesta. Oli ilo myös huomata, että oltiin saatu purkua aikaiseksi ja koomat ei edes näyttäneet niin kovin pahoilta. Oikealla tiellä siis ollaan, mutta nyt sain tarvittavia hienosäätö ohjeita. Vapautusten ajoitus ja se mistä tilanteesta vapautus tapahtuu onkin nyt ehkä juuri se oleellisin viimeisin solmu tässä vyyhdissä. Nyt esim. lenkeillä olen vapauttanut sosiaalisesta palkkauksesta ja jännite siirtyy siis niihin - sosiaalisiin palkkauksiin. Mitä taas en halua missään nimessä, joten vapautus voisi tulla "käy"-tilasta/olemisesta.  Myös kökköiset sivulle peruutus aloitukset otettiin esille. Nyt Raw ei esittänyt juuri yhtään sellaista, vaan kykeni toimimaan vapautuneesti ja avoimesti. Mutta työkalut niiden huoltotoimenpiteisiin on nyt pakattu työkalupakkiin. Siirtymät oli hallittuja ja riittävän kontrollissa. Näissäkin siis työn tulos näkynee. 

Ehdittiin tehdä vielä pätkä seuraamista, jossa tuttu aiempi dilemma. Mun olisi annettava periksi sille päälle.. ja se olis siinä. Simppelii, mut kun tunteet ja fiilikset taistelee vastaan. Ruokatauolla vielä paikkamakuut ja pari ruutua. Kyllä se vaan on ihana treenikaveri tuo Spaceman <3 

Raybanit syväl pääs!

On se jännä, miten koirien persoonat saa kuvattua vaikkapa aurinkolasit päässä. Ja jokainen näyttää jollain hölmöllä tasolla ihan itseltään..

Herra Spaceman näyttää tietenkin tältä; Raybanit syväl pääs, pää syvä jääs!

Mummo näyttää vallan tätimäiseltä punertavine rilleineen.. Ehkä jopa häivähdys erästä putoksen hahmoa, tuskin tarvitsee kertoa kuka o kyseessä..

Ja tässä tietenkin Herra Virkamiehen tyyli kantaa rillinsä.. "Odotapas.. Katsotaan.. Hhmm.."

Ollaan me treenattukin.. Mutta palataan niihin ehkä joskus toiste, raskaitten asioiden kanssa painimiseen tarvitaan vain joskus huumoria, jotta elämä kantaa jälleen. Ja olihan tämä kuvapläjäys nyt jonnekin jaettava ;) Koko raybani kokeilu ajatukset lähti itseasiassa koiratanssi treenistä..!

Jotakin on pahasti rikki… Enkä tiedä kuinka ehjän siitä millään saan

Lähes sanaton. Ehkäpä jyllänneellä kuumella ja liiallisella ajalla ajatella asioita on sormensa pelissä.. En tiedä kumpi on pahemmin rikki Raw vai minä itse? Elämässä on yllättävän paljon kipeitä asioita, kun niitä jää miettimään. Onko niitä pakko miettiä, voiko ne vaan ohittaa ja jatkaa matkaa - kunnes niihin törmää joskus ja haavat revitään jälleen auki? Voiko ne vain päättää käsitellä pois päiväjärjestyksestä lopullisesti? Miten se tehdään? Moni sanoo ja luulee päässeensä tiettyjen asioiden "yli", mutta jossain tilanteessa tajuaakin - tai no kaikkihan ei sitä koskaan voi myöntää - ettei näin ollutkaan. On asioita jotka tulee sellaisina tunnekuohuina jyräten pienen ihmisen alleen, että sitä joutuu ihan etsimään niitä syvimpiä syitä moiseen tuskaan. Kuinka usein me kysytään toisiltamme: "kuinka sinä voit?" -järjettömän vaikea kysymys, joka uppoaa vieläkin syvemmälle, kuin pinnallinen: "mitä kuuluu?" Itse ainakin kysyn aivan liian harvoin..

Tapetilla on ollut viime aikoina paljon ajatuksia ja mielipiteitä kasvattajien vastuusta "rikkinäisistä" koirista ja pentujen kanssa treenaamisesta. Itsekin olen sitä mieltä, että ei liikaa liian nuorena, eikä tiettyjä asioita liian nuorena ollenkaan. Mikä on sitte oikea ohjenuora mihinkin on varmasti hyvin pitkälti jokaisen itsensä määrittelemää. Ja niinhän sitä sanotaan, tieto lisää tuskaa. Itse aloitin aikoinani agilityn siihen aikaan, kun maxikoirat hyppäsi 75cm, niin myös ne 40cm ylittäneet pienet, jos pystyivät..Jos eivät, niin ei niistä tullut agilitykoiria, ainakaan kisamielessä. No minulla oli sheltti, mini sellainen. Ei silloin osattu varoa nuorta koiraa, mentiin ja tehtiin. Tosin olihan treenitkin hyvin erillaisia. Rico tulikin sitten myöhemmin, mutta itsehän olin ollut harrastuspiireistä pois pidemmän aikaa, joten tein mitä ohjeistettiin, enkä osannut varoa. Mutta Ricon kanssa tehtiin Breen treenien sivussa jotain ihan pientä vaan - yksittäistä hyppyä tai putkea ja sen varsinainen oma ryhmä alkoi pyöriä vasta keväällä olisko koira ollut jo 9kk silloin? Rimat nostettiin ehkä turhankin aikaisin näin jälkikäteen mietittinä, jotain vuoden vanhana - tai tehtiin vaihtelevia korkeuksia. Mutta silti, olisi voinut nostaa vasta myöhemmin. Näin jälkiviisastuneena..

Rawn kanssa olin alusta saakka jotenkin kovin varovainen, se treenasi suhteessa vähän. Tuntui koko aika, että me osataan tosi paljon vähemmän, kuin muut samanikäiset tai jopa nuoremmat. Tai tehdään niin paljon vähemmän. Mut halusin antaa aikaa, en tehdä korkeammilla rimoilla, en aloittaa keppejä, en sitä, en tätä. Mutta yhden idioottimaisen asian tein. Sillä vähällä treenimäärällä halusin vahvistaa käännöksiä.. Pakko myöntää, että jälkikäteen mietittynä kaduttaa niin järjettömän paljon. Olisin vaan jättänyt tän asian tekemättä.. Olisko kaikki toisin nyt? No sitä ei voi tietää kukaan, alttius on kuitenkin ollut olemassa ja se olisi tullut esille sitten ehkä myöhemmin? Keppejä me ei tehty yhtään ennen sitä huhtikuuta, eli Raw on ollut maaliskuun lopussa 16kk.. 50cm hyppäämistä erillisillä esteillä aloiteltiin varmaan samoihin aikoihin ja radalle ne otettiin mukaan vasta koiran ollessa lähempänä 18kk. Ja tämä siis toukokuussa. Elokuussa alkoi oireet.. Nyt mä katselen jalkojaan purevaa koiraa harva se viikko ja mietin miltä siitä mahtaa tuntua.

On ihanaa kun ihmiset kysyvät miten Raw voi. Mutta mä en enää osaa vastata siihen kysymykseen. En tiedä miten se voi. Tänään paremmin, huomenna ehkä taas huonommin.  Elämä ei tule olemaan ennallaan. Ei koskaan. Ei näköjään. Ei me voida tulla viikonloppuleireille ja vetää reikä päässä perjantai illasta sunnuntai iltaan, juosta vapaana lenkkejä toisten koirien kanssa. Ei vaan voida. Me ei voida mennä treeneistä suoraan toisiin treeneihin. Me ei voida treenata vauhtiliikkeitä ja lähteä sen jälkeen vapaana metsälenkille. Me ei voida mennä edes perättäisinä päivinä vapaana metsälenkeille. Elämä on yhtä surullista "ei voida" listaa.

Sitten joskus hamassa tulevaisuudessa seuraavan koiran kanssa tulen varmaan olemaan niin järjettömän varovainen. Luulin olleeni nytkin, vai olinko riittävästi?

@Hanna Toivola
Niitä harvoja agilitykuvia Spacemanista

Jotain mitä ei voi ostaa

"..En voi sille mitään tää tulee luonnostaan! 

Teen tän vaikka sokkona ilman käsii, hei kato mutsi ilman käsii!"

Ystävänpäivän Onnelliset Tokoilijat <3

On se vaan toi asenne ja suhtautuminen elämään ja tekemiseen jotain niin hienoa ja ainutlaatuista. Olen siitä ikuisesti niin kiitollinen. Sitä ei vaan voi asentaa tai ostaa, se joko on tai sitten sitä ei ole. Viis siitä onko se "ilman käsiä tekeminen" aina ihan oikein, mutta se asenne millä siihen heittäydytään. Se vaan on <3 Kyllähän se asettaa omat haasteensakin treeneille, mutta mä vaan niin tykkään! Mistä mä ikinä löydän noin loistavan upean uuden hölmön pienen koiran sitten joskus, jos Fi ei tee enää pentuja, eikä Raw:takaan voi käyttää..  Mutta nyt on nyt! Ja me nautitaan siitä mitä meillä on juuri nyt!

Alkuviikko treenailtiin ihan pienesti ja sisätiloissa, mutta loppuviikkoa kohti kalenteri olikin taas täynnä treeniä. Perjantaina hallillla tokoa, lauantaina "valssaamassa" (siis koiratanssin, ei agilityn merkeissä ;)) ja sunnuntai alkoikin sitten HiHan tokot. Pikku Rawkin on nyt sitten isojen koirien ryhmässä. VOI-EVL sakin mukana mennään.

Ruudun kanssa ollaan edetty ihan lyhyellä matkalla ja maltillisella määrällä toistoja per kerta. Panostus on ollut paikan hakemisessa ja pyörimisen lopettamisessa. Oikeaan paikkaan mennään kerralla ja piste. Ei ole mitään muita planeettoja matkalla maaliin. Ensin tehtiin taputtamalla tätä, alkuun vastasi tosi hyvin, mutta sitten pyöriminen palasi takaisin. Homma meni siihen pisteeseen, että toistoja alkoi olla jo liikaa alla, eikä onnistumisia näkynyt. Tässäkin tuntui, että paikan esittely sai odotuksen kasvamaan niin suureksi, että pyöriminen alkoi ennen aikojaan. Voihan palkan odotus! Oli pakko tehdä jotain ja otin lätkän käyttöön. Rentouttamalla lähetyksen vielä "vapaa" käskyllä alkoi taas onnistumisia tulla. Kokeillaan nyt jatkaa tällä, tässäkään ei vaan saa sietää yhtään lätkän hakemista tai etsimistä, vaan se on kerrasta poikki mentaliteetilla.

Seuraamiset perjantaina hallilla oli parempia paikan suhteen, pomppii kyllä - mutta yksi asia kerrallaan. Joutuu toki auttamaan vielä, mutta nyt näköjään käydään pitkäkestoista taistelua siitä saako edistää vai ei. Tunnarin kanssa oli perjantaina vähän huolimatonta työskentelyä hallilla ja liikaa rakkautta jaettavana, joten otin sitten rauhassa vaikeampaa etsintää täällä asunnolla (meinasin kirjoittaa kotona, mutten voi mitenkään hyvällä omalla tunnolla nimittää tätä paikkaa kodiksi.. Ehkä se koti löytyy vielä joskus..) ^ja keskittyi tosi hyvin. Annoin sen itse ratkaista matkalla vastaan tulevat ongelmat, vaikka apua pyysikin. Ei kuitenkaan jäänyt pitkäksi aikaa toimettomaksi vaan muisti tehtävänsä ja jatkoi hommia. Kentällä "perus" tunnari tuntuikin sitten taas jo paremmalta.

Kaukoissa on kokeilussa palkan siirto minulle, koska nyt on sivu ja pöytäpalkkojen kanssa saatu ajatus paikoillaan pysymisestä ja venytetty napanuoraa. Korkeammalla oleva palkka alkoi myös koomaamaan koiraa aikalailla, joten kokeillaan nyt saadaanko kooma auki tällä palkka muutoksella ja saadaanko koira pysymään yhä paikoillaan.

Eilen oli sitten taas valssaamisen vuoro ja siis koiratanssin - ei agilityn merkeissä. Kamalan hauskaa se on, mutta mun on vaan vaikee ottaa sitä kovin tosissaan, onko sen nyt niin väliä minne suuntaan se pyörähtää..? :D Jos Spacemanin kans meinaa freestylea harrastaa, niin eiköhän se tule olemaan aika freestylea...? Kai siinä voi pyörähdellä vähän minne nenä milloinkin näyttää. Juu, toki ymmärrän, että haetaan tietyntyyppistä kokonaisuutta, mut kun mun tanssipari onkin itse Spaceman! ;)

Treenattavat temput oli suurin osa tuttuja ja mä kun luulin, ettei me osata mitään! Kohteen kiertämistä, jonka eteenpäin soveltaminen on nyt tietenkin haastavampaa, kun mukaan otetaan oma vastakkaiseen suuntaan liikkuminen. Käsien välistä hyppäämistä. Ok, mut sit pitäis osata pyörähtää johonkin x suuntaan ja avaruskaveri menee y suuntaan.. Treenattiin myös kosketuskeppiä, jota ei olla tehty. Mut aika kivasti Raw sen tajusi, mitä nyt vähän jäi kepin päässä olevaan palloon silmällä kii ja välillä otti pallon suuhun.. Vois kuulemaa olla Rawlle jonkin muun muotoinen se pää?! Pallokoomaaja?  Mutta tästä kosketuskepistä syntyikin uusia loistavia ajatuksia miten saan koiran tekemään eri asioita ilman, että se menee aivottomana namin perässä tajuamatta mitä se on tekemässä. Onkohan se vanha kosketuskeppi enää tallessa..

Näinkin aktiivisen viikonlopun jälkeen on otettava nyt taas rauhallisemmin. Me eletään kuitenkin aika tarkkaa elämää toistaiseksi ja mahdollisesti koko loppuelämä. Kaikki vapaana ulkoilut, treenit (kuormittavuuden mukaan), hoidot, lääkinnät ja oireilut kirjataan pikkuruiseen vihkoon. Koko aika haetaan tasapainoa sille miten liikutaan ja treenataan suhteessa toisiinsa ja kuinka paljon mitäkin milloinkin kestetään. Kaikkea sitä onkin koiransa eteen valmis tekemään. Olen taas yrittänyt silloin tällöin aktivoitua hölkkäämään, jotta Raw saisi liikkua siellä remmin päässä edes ravia välillä. Tulikin tuossa ihan yllätettyä itsensäkin, kun kierrettiin kunnon Nummela lenkki mistä kertyi 10km verran matkaa (hupsista sentään, kun noi mulle sopivilta tuntuneet hölkkäpätkät on olleet noin 5km mittaisia.. tai lyhyempiä huonoimpina päivinä..).

No tavoite ainakin täyttyi, kun ollaan pyritty hakemaan tätä rentoutta ja tyytyväisyyden tunnetta tuolle bc:lle..

Kuvasarja viime viikonlopun vapaana ulkoilupäivältä..

Hei, leikittäiskö tällä?!! Miten olis..?

ÖÖ..Siis..Mikä keppi..? Siis missä…?
"Ota?" Olenko mä kuullut sen sanan joskus..?

Niin siis joo tää tässä vai!

Hurjan vastustajan kaato!

Ei taidettu ehtiä jäälle tänä talvena ollenkaan. Alkaa jo näyttää sen verran huisille toi järvi tuol takana, että voi jäädä menemättä.

Brenda 14 vuotta ja 10 kuukautta miettii, että oliskohan evästauon paikka.. Mummo elää nykyisin ihan vain syödäkseen. Minkäs sille tekee, kun ruoka on vaan niin pirun hyvää!!

Jokainen hetki kadulla voi olla ainoa, Ainoa johon kannattaa tarttua

Perjantain hallitreenit Rawn kanssa ja kaikki tuntui pitkästä aikaa niin toimivalta. Tai no ei nyt ihan kaikki teknisesti, mutta yhdessä tekeminen oli taas läsnä - Ja se jos mikä on meille kaikki! Ruutua otettiin jokunen toisto muutamasta metristä. En saanut millään omilla taputuksilla koiraa riittävän taakse ruutuun, mutta onneksi saatiin aputaputtaja ja heti alkoi sujumaan. Tästä tulee vielä hyvä! Onneksi heittopalkat on pidetty pannassa muutenkin. Nyt vaan ei saa yhtään omalla toiminnallaan sietää sitä pyörimistä, vaan sen pitää olla napakymppi. Seuraamista tehtiin nyt remmin ja ihan imutuksen kanssa. Joo, pää alkaa palautua omalle paikalleen, mutta vaatii työtä. Tosin parempi taitaisi olla saada koko koiruus hiukka taaemmas ja pää hiukan alemmas, mutta siinäpä se onkin miten se sinne buutataan.. Nyt ajatus on vetää kroppa eteen ja kuono kohti taivasta. Tätä jos lähtee purkamaan, niin edessä on käytännössä ihan nollasta opettaminen ja vanhat opitut tavat nostaa päätään niin helposti.

Mutta kaukot.. Voi ne kaukot! Palkka kumollaan oleville agilitypöydän jaloille - pois silmistä. Ehkä 4-5m matkaa ja wau - ei nyt täydellistä settiä tehty, mut se teki vaihtoja ajatuksella pysyn täällä paikoillani, enkä ammu mutsin syliin!! Eikä hallihäiriöstä huolimatta jumpannut omiaan, vaan pystyi suoritumaan myös viiveistä! Aivan loistavan upean hienoa! Mä olen niin ylpeä Spacemanista! Tähän olikin hyvä lopettaa.

Lauantaina Rico joutui luopumaan agilitytreeneistään pikkubroidin tanssitreenien vuoksi. Se saattoi olla vähän kiukkuinen, mutta samaan aikaan se ilkkui broidin moiselle harrastukselle. Avaruuskaveri taas on kuin luotu tanssahtelemaan. Tai no siitäkin voi olla montaa mieltä, mutta kivaa meillä ainakin oli! Ilmoitin Rawn siis neljän kerran tanssikurssille. On se vaan hassun hauska pieni eläin, kun se on niin tohkeissaan noista tempuista. Ensimmäisellä kerralla käytiin läpi joitain temppuja mitä voisi koiralle opettaa, jalkojen pujotteluja, pyörimisiä, vadilla seisomista, etupää + takapää, ohjaajan ympäri kiertämistä ja peruuttamista. Sillä tavalla ihan mukava aloitus, että kaikkiin näihin oli jo jonkinlainen tatsi ja tehty vähän, tosin vaikeammat variaatioit vaatii hieman treeniä ja olemassa olevat on selkeämmin saatava yhdistettyä käskyihin. Spacemanillä meni hiukkasen jutut aina sekaisin. Yksi opeteltava asia oli myös seisomaan nouseminen niin, että etupää on paikoillaan. Hhm..Koirani tuntien, taidan ottaa sen ohjelmistoon hiukkasen myöhemmin - koska nyt jos alan säätää sitä, kun on juuri opittu tekemään kaukoja takapää paikoillaan, niin taidan saada sanoa kaukoille hei hei! Tarvitaan vielä lisää varmuutta kaukoihin, niin sitten uskalletaan laajentaa skaalaa ;) Jonkun muun koiran kanssa kaiken voisi pistää kauniisti sekaisin heti ja nyt, mut ei Raw kans ;) Muutenkin tämä on meille nyt vähän kuin agilityn korvike, mutta tässä vaiheessa ainakin enemmän koiran aktivointimielessä. Katsotaan kuinka pitkälle se meidät vie.