perjantai 6. tammikuuta 2012

Siirtyykö mustat pilvet meidän taivaalta?

On vaikea löytää oikeita sanoja kertomaan siitä miltä musta tuntuu..
Brenda on nyt sairastanut enemmän ja vähemmän marraskuulta saakka. Hetkittäin on hyviä päiviä ja sitten taas vatsa ei vain toimi, niinkuin pitäisi. Alussa se oli vain herkkävatsaisuutta, taas yksi mahasuolistokanavan tulehdus, mutta ei se sitten loppunutkaan. Tai loppuihan se - aina päiväksi tai pariksi, korkeintaan kolmeksi, alkaen jälleen uudestaan. Monet kyyneleet on ehtineet jo valua Brendan vuoksi. Vaikka mitään tarkempaa tietoa ei tässä vaiheessa olekaan, niin karu tosiasia on että mummokoiralla on pian mittarissa jo 13 ja elinvuodet vähenee väistämättäkin.

Mutta maanantaina Brendan tilannetta aletaan tutkia ja nyt yritän olla murehtimatta sitä mitä en vielä tiedä.  Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin hyvä. Brendalle on alettu nyt syöttää säännöllisesti maitohapobakteereita ja tänään on jo kolmas päivä kun vatsa on toiminut kutakuinkin normaalisti. On ilo nähdä se paremmassa kunnossa. Eilen Brenda myös kävi kruisailemassa Ricon treeneissä agilityradan nollalla läpi,  mun pieni rautarouva <3


Rico on onneksi ollut kunnossa. Se onkin saanut viettää joululomaa pohjoisessa ja nyt pikkuhiljaa aletaan palata treenirytmiin takaisin.  Eilen käytiin serkkuni Satun kanssa korkkaamassa tämän vuoden agilitykausi. Ricolle taisi kuukauden tauko tehdä terää. Näytti olevan niin kovin kivaa. Ton koiran ilo ja innostus saa minutkin niin hyvälle tuulelle :) Treeni sujui kokonaisuutena aika hyvin. Havaitsin myös yhden aikasyöpön meidän tekemisessä - ei se mikään uusi juttu ole, mutta kovin ongelmallinen näyttää olevan. Täytyy ehkäpä analysoida sitä ihan urakalla ja miettiä saisko sen flatworkinä työstettyä parempaan kuosiin.

Tänään tokoiltiin harjun lenkillä. Rico tekikin oikein loistavan setin. Ohjattu pelitti jälleen normaaliin tapaan hienosti. Peruasennot edestä haettaessa jäivät vähän vajaiksi- joten sitä vähän työstettiin.
Ja voi voi, lunta on vähän, mutta latuja ei vielä koko lentokentän täydeltä. Mutta kyllä jostain autosta kuoriutui suksipukuun päästä varpaisiin pukeutunut - mikäs muukaan, kuin hiihtäjä! Älkää ymmärtäkö väärin, en MINÄ hiihtäjiä vihaa - vaan NE vihaa mua ja mun koiria. Ne vihaa sitä, ettei ne onnistu saamaan syytä valittaa koirista tai niiden käytöksestä.  Kuin ne odottais, että koirat tekee jotain kamalaa ja luvatonta, jotta ne pääsisi sanomaan.. Mutta ei, ei nää koirat vaan tee! Ja niiden pipot kiristyy kiristymistään. Kiristyessään ne pyrkii omimaan koko harjun lumiaikaan itselleen ja koiria ei saisi ulkoiluttaa niin missään harjun alueella, koska koko Harju on heidän hiihtoaluettaan. Rico on myös varmaan niistä tosi pelottava - Ei ne voi ymmärtää kelpien luonnollista liikunnan tarvetta ja työskentelysädettä omistajastaan. Tämänkin suksijan katse oli läpitunkevan murhaava, muttei se mitään sanonut. Kaikki ei onneksi kuitenkaan kuulu tiukkapipo jengiin - Viime vuonnakin eräs mukava hiihtäjä jäi ihastelemaan meidän tokotreenejä :)

Mustien pilvien verhoa on raottanut sinnikkäästi yksi pieni valopilkku, joka on raivannut tietään hitaasti mun maailmaan ja mun sydämeen..
Tässä hän nukkuu kädelläni vajaan viikon ikäisenä ensimmäistä kertaa
3 viikon ikäisenä katselee minua silmiin ja miettii onko meille kirjoitettu yhteinen tulevaisuus
Joululomani aikana hän on kasvanut vallan hurmaavaksi
5 viikon ikäiseksi nuoren miehen aluksi.

2 kommenttia: