lauantai 21. tammikuuta 2012

Raw on kotiutunut

Pikku mies Tammikallion Raw muutti meille eilen. Sen elämässä on tapahtunutkin sen jälkeen hurjan paljon uusia asioita. On matkustettu autolla pitkin ja poikin, käyty vierailemassa Villen kotona, katsomassa agilitykisoja, odoteltu kisapaikalla "isoveljen" ratojen ajan, ravattu ulkoilemassa ja selvitty tarpeiden tekemisestä lumelle :) Pikkuisesta on ollut tarkoitus tulla Raw, mutta katsotaan jääkö se nimi vai muuttuuko vielä matkalla - kovin huonosti se tuntuu ihmisten suussa taipuvan? Pitihän Brendastakin tulla aikoinaan Xena ja muutaman päivän kutsuinkin sitä Xenaksi, mutta sitten neiti alkoi vain näyttää jossain vaiheessa NIIN Brendalta :D

Brenda mielestä pennut ja muutenkin liian tuttavalliset koirat ovat inhottavia, joten se on tuuttuun tapaansa kertonut nätisti, ettei se kaipaa sen lähempää tuttavuutta. Kuten kyllä Ricollekin aikoinaan, mutta nykyisinhän Ricon kainalo kelpaa nukkumapaikaksi koska vain ;) Rico sen sijaan on ihmetellyt pientä eläjää, eikä oikein aina tiedä miten noin pienen tyypin kanssa kuulusi elää ja olla. Ovat ehtineet jo leikkiäkin vähän ja Rico on selvästi sitä mieltä, että tosta vois saada superkivan leikki/juoksukaverin. Tosi kärsivällinen Rixulainen on ollutkin, antaa Rawsterin roikkua hännässä ja hyppiä päälleen. Olin jo huolissani, että uskaltaako sanoa ollenkaan, kun alkaa ottamaan päähän, mutta kyllä sieltä koulutuksen alkeetkin saatiin lopulta käyttöön :)

Raw oli tosiaan tänään agilitykisoissa turistina. Hienosti osasi rauhoittua häkkiin yksin nukkumaan kisapaikalla Ricon starttien ajan. Vähän saatiin onneksi Hannalta apua ja Hanna otti toimitsijaalueen lähelle Rawin häkkeineen, muuten en olisi viitsinyt sitä Ricon starttien ajaksi mukaan ottaakaan. Pienten unien jälkeen käveli jo hyvän matkaa jäähdyttelylenkillä mukana - Ricon spurttaillessa edellä ;) Toista rataa odotellessa leikittiin myös kisapaikalla betonialustalla ja sitten taas häkkiin nukkumaan. On se vaan hyväpäisen oloinen pieni bc:n alku.

Ricon ja mun kisat näköjään kisattiin ihan vaan näön vuoksi - olisi voinut jättää väliin. Minkäänlainen flow ei ollut läsnä. Huokaus.. No meidän ajatukset taisi olla uudessa tulokkaassa? Ensimmäinen rata kaatui neljän esteen jälkeen, kun kontakti/putki erottelu ei toiminut ja enpä varmaan itsekään ajoissa kertonut kumpi pitäis valita. Matkalla taisi tippua joku rima ja Rico ei meinannut irrota tekemään yhtä hyppyä ja latasi puomin keinun sijasta ja mitä vielä.. ? Tehtiin molemmat ihan omaa rataa. Aa:n yritin vielä vedättää onnistuneesti, mutta enpä tiedä miten teki sen - eikä kukaan tainnut nähdä :( Hypärillä meinasin kaatua heti alkumetreillä ja kompuroin eteen ja taaksepäin ja sain lopulta koiran oikeaan päähän putkeen. Meno oli kovin takkuilevaa ja tahmeaa. Ainut hyvä pätkä taisi olla lopun 3xputket.. Nollalla siis maaliin ja sijoituttiin sillä tahmeilulla vielä 3.! Eipä siis tainnut monta nollaa tulla.. Eipä siitä sen enempää. Ei ole olleskaan hyvä nollafiilis. Mutta jos Rixu pitäis kisoista hetken taukoa. Aletaan työstää kontakteja ja tota takkuilua paremmalle kanavalle ja totutellaan samalla uuteen elämän rytmiin kera uuden pikkunaskalin :)

2 kommenttia:

  1. Öh, Kami on vasta nyt alkanut Ledille sanomaan, että koska leikkiminen saisi loppua... Ja Led on sentään jo 10kk. Eikä Kamin sanomiset edes tunnu tehoavan... Toivottavasti Rico saa paremmin pidettyä kuria!

    Hyvää pentuaikaa!!

    VastaaPoista
  2. Toivotaan, tänään Rico on ollut selkeesti sitä mieltä, että kaipais enemmän juoksuseuraa, kuin painiseuraa ;) Toivottavasti tulevat jatkossakin toimeen. Vähän jännittää miten käy kun pikkukaveri kasvaa tuosta - Siinä kun tuntuu olevan ihan kiitettävästi luonnetta ja potkua.

    Teillä on ilmeisesti ollut koko 10kk poikien välit ihan kunnossa?

    Kiitos :) Ihanaa naskalihammasaikaa ;)

    VastaaPoista