...Niin mitään ikävää ei koskaan sattusi? Miten kaikki voikin kääntyä päälaelleen pienessä hetkessä? Tai no ei kai tässä ehkä ihan niin suurta hätää nyt lopulta olekaan..? Mutta, joskus olis kai vaan parempi olla tekemättä.
Eilen Ricon mukavat Vepen palautustreenit tuntui muuttuvan melkein painajaismaiseksi. Aloitettiin vientien luovutusnostoilla jo hyvissä ajoin, ennen koko ryhmän tuloa ja loppuun köyden vienti, jota seurasi tosi hyvä luovutus veneelle. Olin oikein hyvillä mielin ja siinä samalla onnistuin saamaan Ricolle kauden päätöskoepaikan omaan kokeeseenkin. Seuraavalla kierroksella tehtiin kahden veneen liike oikealta vasemmalle ja se sujui niin hienosti kehujen ja apukäskytyksen kera - Olisi mennyt varmaan ilmankin, mutta halusin antaa välitöntä palautetta :) Koira lähti myös veneestä vain pienen henkäyksen voimalla :D Tähän kun olisi ymmärtänyt lopettaa, niin treeni ilta olisi ollut loistava..
Mutta en ymmärtänyt.. Halusin ottaa hukkuvakierroksen, kun nyt kerran oli hukkuva. Halusin treenata käsien avauksesta lähtemistä ja antaa koiralle kehuja hyvin tehdystä työstä. Tämän piti olla helppo ja mukava lopetus. Rico ei ikinä jättäisi hukkuvaa hakematta - Niinhän sitä moni koirastaan luulee.. Lähti hienosti käsien avauksesta, ui hyvin hukkuvalle, otti sen mukaan ja lähti tuomaan normaaliin tapaansa rantaan. Kaikki meni käsikirjoituksen mukaan, kunnes - yhtäkkiä - täysin arvaamatta - niin yllättäen - koira päästi vinkaisun sekaisen haukahduksen, joka saattoi kuulostaa ehkä hieman myös murahdukselta - Kohdisti sen hukkuvaa kohti, kuin sitä olisi vähintään lyöty ja irrotti otteensa patukasta suunnaten korvat luimussa taakseen vilkuillen rantaa kohti.. En ymmärtänyt yhtään mitä tapahtui, eikä kukaan muukaan tuntunut ymmärtävän. Arvauksia syntyi hetkessä pitkä liuta. Koira liikkui normaalista, suusta ei löytynyt nopealla vilkaisulla mitään, repi köyttä rannassa normaalisti..
Ei muuta, kuin uusi yritys lyhyemmällä matkalla heti perään. Rico lähti hyvin hukkuvalle, otti varoen patukasti kiinni ja päästi samoin tein otteen siitä irti ja lähti taas korvat luimussa kohti rantaan. Mitä ihmettä..? Hukkuva sai huudettua koiran takaisin ja antoi sille tuon pelkän patukan tuotavaksi rantaan. Siihen lopetettiin. Suurimmat arvailut kohdistuivat niskakipuihin.. Enkä järkytykseltäni tajunnut käydä patukkaa läpi ja tutkia sitä.
Tämän jälkeen Rico tuntui olevan kunnossa, taipui hyvin, eikä näyttänyt kipureaktioita. Mutta jokin sitä sattui pakostikin. Ei se ikinä hukkuvaa ole jättänyt tai tehnyt mitään vastaavaa. Tänä aamuna minun oli pakko lähteä itse uimaan Ricon kanssa. Vähän viileää oli, mutta mitäpä sitä ei koiransa eteen tekisi! Rico yritti koko aika hakea vimmatusti veden alla olevaa patukkaa, kun uitiin yhdessä kauemmas rannasta ja välittömästi kun nostin patukan pinnalle se tarrasi siihen kiinni ja lähti viemään minua kohti rantaa määrätietoisesti. Annoin patukan sille eri asennoissa ja tulin sen perässä eri asennoissa, myös sen selän päällä "maaten" eikä mitään eilisen kaltaista tapahtunut. Koira toimi täysin normaalisti.
Päästiin myös lyhyellä varoitusajalla fyssarille ja mitään eiliseen käytökseen liittyvää ei löytynyt. Selästä löytyi kyllä aiemmasta törmäyksestä johtuvaa arkuutta, mutta se ei viitannut eilisiin tapahtumiin. Kaikki jää siis mysteeriksi edelleen. Mutta yhä suuremmalla todennäköisyydellä luulen, että sen suuhun sattui jokin? Oliko patukassa jokin tikku tai muuta joka satutti sitä niin kovin? Tästä edespäin tutkin koiralleni tarjoamia patukoita yhä tarkemmin.. Tästä eteenpäin en ole enää kovin luottavainen hukkuavan pelastamisen varmuuteen. Suurin huolenaihe tässä liikkeessä on ollut se meneekö koira maalitolppien ohi vai osuuko niiden sisäpuolelle. Nyt huolenaihe taitaa ollakin se, suostuuko se tämän jälkeen enää tarttumaan vieraan tarjoamaan patukkaan... Nyt punnitaan se, jääkö tälläset asiat Ricolla päälle vai pääsekö se tuosta kuinka pian yli. Ainakin minuun se luotti, mutta pystyykö luottamaan enää vieraisiin.. Hitto, kun ton olisi niin voinut jättää tekemättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti