Perjantain hallitreenit. Nää on jotenkin niin sekavaa säätämistä, että suunnitelman tekeminen on jopa mahdotonta, koska siellä pätee ne viidakon lait. Saat tehdä sitä mitä ehdit, tartu jokaiseen tilaisuuteen heti miettimättä, mene ja tee itsellesi tilaa. Väistele muita ja varo törmäämästä. Selviydy. Joskus voittajana, joskus häviäjänä. Kaikki me siellä olevat se tiedetään. Kaikki on joskus vienyt sen treenipaikan mihin joku muu oli menossa, kaikki on olleet joskus jonkun edessä. Tämä on kuitenkin loistavaa häiriösettiä selviytyä ja hyppiä lianeeilla puusta toiseen, uiden karkuun krokotiilejä siellä muiden joukossa, sen takia en halua tästä luopuakaan.
Mutta jotenkin suunnitelmallisen treenin tekeminen tuntuu äärettömän hankalalta. Siitä johtuvaa vai mistä, mutta en oikein tavoittanut perjantaitreenissä koiraa - tehtiinhän me - mut ei yhdessä - yhteinen rytmi ja sävel oli hukassa. Sain siitä otteen oikeastaan vasta ihan lopun kaukojumpassa. Ja nyt on huomannut miten tärkeäksi tekijäksi se fiilis, ilme, asenne ja yhteistyö on tullutkaan. Miten pahalta tuntui kun Raw teki makuun ja istumisen korvat takana! Takana hääri istumisessa siivouspartio ja vieressä makuussa nuori koira, joka sai koko ajan paljon palkkaa ja käskyjä. Ja voihan korvat.. Itku, istui ja makasihan se, mutku mä haluun ne korvat pystyyn tai rentoina sivulle! Haluun, et siel on hyvä olla..voittajafiilis ja sopiva odotus. Auttaiskohan mun luottotreenikaverit tän sisäänajossa.. Pieni ajatus taisi jo syntyä tähän projektiin.. Hhm..
Aloitettiin ihan perusasennoilla ja paikan muistutuksella. Paransi toistojen kautta paikkaa taaksepäin, mutta seuraaminen - yhteinen rytmi oli hukassa ja edistää kun pieni eläin.. Tästä käytiin pientä keskustelua, jossa tunsin olevani aika voimaton ja yhteinen kieli kertoa asia tuntui vaan olevan niin hukassa. Siinä sitten istuttiin sylitysten ja mietittiin, miten päästäisiin haluttuun lopputulokseen.. Loppua kohti kuitenkin onneksi meno parani tai tuntui siltä.. Tässä taidetaan tarvita peilitreeniä. Oma tuntuma on hukassa siitä, miltä se pitää tuntua, kun se on hyvä. Yksi hyppynouto tehtiin ns. ilman hyppyä kehikon läpi. Metalli kulki hyvin mininoutona, kiertäen ja seuraten. Palautuksessa oli ainut hetki, kun ote hiukan "heltyi"- ei niin, että olisi tarvinnut kapulan putoamista pelätä, mut kolisi hieman. Tämäkin on näköjään "kasaantunut" niin, että tehtiin kesällä/syksyllä vauhdin ja kiertojen kanssa muutamia treenejä. Mut ei esim. läheltä nostoja tai pa oikeastaan ollenkaan - silloin kapula vaan tippui ja kolisi. Kovassa vauhdissa alkoi pysymään huisin hyvin ja nyt tauon aikana se on "kasaantunut". Aika hienoa! Toki se nyt toistoja ja treeniä tarvii, mut huomattavan paljon paremmat lähtökohdat. Sit pitäis vaan miettiä tuo palautustapa, edestä vai takaa..? Jotenkin se edestä palautus tuntuu hitaalta ja takaa taas pitäis varoa ettei jää vinoon. Päänvaivaa aiheuttaa myös se miten ja missä suhteessa palkkaan ja vapautan..
Koska sillä voi olla lopulta valtava vaikutus siihen millä vauhdilla ja intensiteetillä palautuksen loppuosa tapahtuu.
Olen tehnyt niin, että vapautan kisapalkalla ottamatta kapulaa koiralta ja vasta vapautuksen jälkeen lennosta vaihdan sen ruokapalkkaan. Mutta en ole ihan varma saako tämä aikaan puremista? Paljon teen myös pidon vahvistusta, en missään nimessä halua, et koira "sylkee" kapulan mun käsiin - Vaan pitää tiukasti kii ja irrottaa vasta luvalla. Raw:n kohdalla hyvin harvoin vapautan sen "taisteluun" tästä (eli otan kapulasta kii puhumatta mitään, odotan ja lopulta vapautan, mut ote ei saa vapautuksesta irrota vaan alkaa taisteluleikki), koska Rawn pito alkaa olla aika vahva ja se toisi meille varmaa pian irrotus ongelman. Mutta joskus harvoin olen vapauttanut taisteluunkin jännitteen ja yllätyksellisyyden ylläpitämiseksi. Pitäis tehdä varmaa enemmän myös ihan koetyyppisiä nopeampia irrotuksia, joissa ei silitellä koiran päätä tai kiskota/tönitä kapulaa. Mutta ei tämä vielä tässä.. Mitä tapahtuu sen irrotuksen jälkeen? Usein olen kisapalkannut ja sen jälkeen aika paljon käytössä on ollut ruokapalkka, jonka jälkeen voi tulla myös lelu.. Ajatuksena on ollut siirtää palkkaa kauemmas, jotta sen odotus ei kasvaisi liian suureksi. Miten opettavaista onkaan tokoilla yhdessä koiransa emän omistajan kanssa, kun niissä on niin paljon samaa, niin pystyy ajattelemaan näitäkin asioita jo ehkä etukäteen eikä tarvitse kaikkea oppia kantapään kautta, toivon mukaan ;)
Tunnarissa etsintä oli tosi hyvä, mutta se palautus vähän kökköinen, joka saikin mut miettimään tota palkkaus ja vapautus hässäkkää. Mut olen yhä kovin iloinen siitä, että kapuloilla työskenteli niin itsevarma koira, joka tiesi tasantarkkaan mitä oli tekemässä. Tässä olen iloinen siitä, että se yhteinen kieli on löytynyt. Koko liike on auennut ihan uudella tavalla Rawn kanssa sitä työstäessä. Ja sit hömpöteltiin niitä kaukoja ihan läheltä. Valmistuukohan nää koskaan. Meinaa epätoivo iskeä. Nyt on tehty ilman kippoja, kun meinas tahmeus tulla mukaan niiden kans. Nyt vois taas kokeilla, mitä tapahtuu kipoilla. Tai sit tarvitaan tauko ja katsotaan mitä se saa aikaan..
Tänään vielä kotisisätokoa. Kaukot kipoilla rullasi ihan mukavasti. Väitän, että virheiden määrä olisi vähentynyt? Mut jumppasi taas omaan tahtiin mennen tullen palatessa. Viiveet, viiveet.. kaikki aikanaan.. Perusasento ei oo nyt ihan pro ilman vartaloapua - lisää niitä. Seuraamista tsekkailin peilin kautta ja juu - Siinä se näkyy, alkaa ns. kiertyä mun eteen, niin silloin rytmi häviää, painaa ja estää mua liikkumasta, mut tääpäs onkin tosi tarkkaa, koska huomatuksista korjaa sitten liian matalaan (?) ja väljään asentoon. Se sopiva on siinä niiden välissä ehkäpä. Olis myös ehkäpä aika kasata näistä informaation sirpaleista treenisuunnitelma tai lista mitä kaikkea pitikään muistaa tehdä.. Siitä taitaa tulla aika pitkä lista. Onneksi ei ole agilitya enää mukana, miten mä ehtisinkään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti