perjantai 10. tammikuuta 2014

Projekti KooKoo

Muut ovat häipyneet jo nukkumaan ajat sitten, kun tokokamojen järjestely vähän venähti, mutta tämä uskollinen tokoilija ei jätä tavaroitaan! Ehdin ihmetellä jo missä ihmeessä Raw on.. Yleensä aina jaloissa ja mukana joka askeleella, mutta totta tosiaan jotain jäi kesken ja nyt ymmärrän yhä paremmin, miten lähellä Spacemanin sydäntä toko onkaan!

Välillä sitä miettii onko omat koulutustaidot ja tiedot parantuneet niin paljon matkalla - vaikka toki tiedostan koirieni luonne ja ominaisuuserot, niin silti miettii, olisiko Rawsta muotoutunut koskaan tuollainen,  jos sen olisi kouluttanut toisin. Nyt se on hyvin motivoitunut ja rakastaa työskentelemistä. Jotenkin pelkään vieläkin vääränlaisella treenillä pilaavani tuon motivaation. Siitä on tullut mulle tekniikkaa tai osaamistakin arvokkaampi asia. Osaltaan matka on varmasti opettanut.

Tämäkin iso metalli löytyi vielä kulkemasta tokokamojen
joukosta. Taitaa vaan olla Raakiksellekin liian suuri.
Osuu laippa juuri silmän kohdalle.
Niin mutta siis me otettiin tammikulle projekti! Kun kuntoutuksen aikana "tahkottu" tunnari on mennyt niin hurjasti eteenpäin. Niin tammikuun projektina on KooKoo - eli Kaukot  Kuntoon. Tavoitteena olisi saada sen verran toistoja alle, että saadaan tekniikka kelvollisemmaksi ja sen rullatessa aletaan hakea sitten lopulta myös matkaa. Kaukothan on olleet pitkään vaiheessa ja nyt kuntoutus on katkaissut niiden treenaamisen. Ei ole voinut tällaisena kuurina tehdä niitä. Viime vuoden puolella myös löin koko kaukot säpäleiksi ja lähdettiin alusta uudestaan liikkeelle. Mukana oli niin paljon koomailua, että halusin rikkoa paletin ennen eteenpäin jatkamista.

Projekti KooKoo:n tavoitteena on ensisijaisesti
1) Hyvän motivaation ja iloisuuden säilyttäminen. Mitään ei tehdä tämän rikkoontumisen uhalla! Hölmö  ilme on pysyttävä naamalla!
2) Parantaa tekniikkaa
^Ja näiden ohella mukaan otetaan myös tilanteen sen salliessa:
3) Viiveiden palkkaus ja kesto
4) Matka
5) Liikkuri
Mutta nuo kaksi ensimmäistä ovat tärkeimpiä  ja niihin pyritään nyt. Ja nyt kun se kirjoitan tänne, niin en voi enää luistaa treenistä!

TÄSSÄ 5.1 tilannetta.
-Seisomiset jää siis helposti vajaaksi (ei nosta itseään kunnolla pystyyn) - joka on muuten vaikea nähdä itsellä tossa koiran edessä seistessä.
- S-I ja  S-M vaihdoissa tassut ei ihan pysy vielä paikoillaan.
- Kokeiltiin vähän lennokkaampaa nousua. Selkeesti vaikee toteuttaa teknisesti oikein. Hyppää eteenpäin aika voimakkaasti. Pitäis saada tähänkin vahvempi ajatus taaksepäin, jos haluaa käyttää. Mutta tää tukee sitä kohtaa 1 ;)
Videolta vois melkein huomata remmilenkkien mukanaan tuoman selkäjumin, mutta palataan terveysasioihin vähän myöhemmin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti